ɫɫ

Uutiset

Biopohjaisia lankoja kehittävä Matteo Iannacchero: ”Arvostan tieteen vapautta”

Aalto-yliopiston Bioinnovaatiokeskuksessa tekemässään väitöstyössä Iannacchero hyödyntää koneoppimista ekologisesti kestävien elektronisten lankojen kehittämisessä. Näin on mahdollisuus löytää jotain aivan uutta.
Matteo
Kuva: Kristina Tsvetkova.

Tiede on aina kiehtonut Matteo Iannaccheroa. Polymeerikemiasta hän pitää erityisesti sen käytännönläheisyyden vuoksi.

”Tutkimustyöni on paljon muutakin kuin numeroita. Voin mennä laboratorioon, tehdä kokeita ja koskettaa työni kohdetta. Minua ajaa eteenpäin uteliaisuus ja halu kehittää täysin uudenlaisia materiaaleja”, kertoo Milanon yliopistossa teollisen kemian maisteriopinnot suorittanut Iannacchero.

Iannacchero tekee väitöstutkimustaan AIyarn-projektissa, jonka tavoitteena on luoda elektronisiin tekstiileihin biomateriaalipohjaisia lankoja. Muun muassa selluloosasta ja viruspartikkeleista koostuvilla langoilla tekstiileihin voidaan tuoda uusia toiminnallisuuksia.

”Nyt elektronisissa tekstiileissä käytetään epäorgaanisia materiaaleja, jotka ovat paitsi herkästi särkyviä, myös epämukavia päällä. Kehitämme niiden tilalle biopohjaisia polymeerikuituja, joilla on metallien kaltaisia ominaisuuksia, kuten johtavuus ja pietsosähköisyys.”

Monitieteisessä AIyarn-projektissa pilotoidaan koneoppimisen ja tekoälyän käyttöä biomateriaalin kehityksessä. Tämä avaa täysin uusia mahdollisuuksia materiaalien ja prosessien optimointiin. Koneoppiminen voi paljastaa aiemmin tuntemattomia yhteyksiä materiaalien erityispiirteiden ja toiminnallisten ominaisuuksien välillä, mikä edesauttaa uusien yhdisteiden löytämistä.

”Koneoppismenetelmät auttavat ennustamaan optimaalisia reaktio-olosuhteita, joiden avulla materiaaleihin saadaan parhaat halutut ominaisuudet. Tämä kaikki nopeuttaa kuitujen kehittämistä ja niiden ominaisuuksien optimointia.”

Vapaus ideoida ja tehdä valintoja

Iannacchero on innoissaan tutkimuksesta, joka vie hänet uusien havaintojen ja löytöjen äärelle.

”Kyse ei ole vain uudesta materiaalista, vaan myös täysin uusista käyttökohteista aina lääketieteen sovelluksista muotiin ja tekstiileihin. Muuntuvat kuidut voivat esimerkiksi muuttaa muotoaan, kun ne altistuvat UV-säteilylle, lämpötilamuutoksille tai mekaaniselle paineelle.”

Väitöstutkimuksessa häntä inspiroi myös tutkijan työn vapaus.

”Pidän tieteen tekemisen vapaudesta ja siitä, että tutkijana voin tehdä valintoja ja vaikuttaa tutkimuksen kulkuun. Tohtorikoulussa meitä kannustetaan tuomaan esiin omia ideoitamme ja ajattelemaan asioita laaja-alaisesti.”

Bioinnovaatiokeskuksen tohtorikoulussa on käynnissä useita projekteja, jotka yhdistävät eri tieteenalojen lisäksi eri taustoista tulevia opiskelijoita yhteen. Iannaccherolla on jo suunnitelmia siitä, kuinka AIyarn-projektissa voisi hyödyntää muotoilun osaamista tekstiiliprototyyppien toteuttamiseksi.

Pian vuoden Suomessa asunut Iannacchero on viihtynyt maassa erinomaisen hyvin, eikä hän ole moksiskaan talven kylmyydestä. Päinvastoin. Suomeen tuloon häntä nimittäin motivoi mielenkiintoisen väitöstutkimusaiheen lisäksi halu muuttaa Italiaa kylmempään maahan.

”Pidän lumesta todella paljon! Retkeilyn ohella toinen intohimoni on roolipelien pelaaminen.”

Teksti: Marjukka Puolakka.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.