ɫɫÀ²

Uutiset

AYY:n oppimisen edistämisteon palkinto Tomi Kauppiselle ja Lauri Malmille

Palkinto tuli Aalto Online Learning -digitalisaatiohankkeen esimerkillisestä johtamisesta.

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta AYY juhli seitsemättä vuosijuhlaansa lauantaina 20.5.2017. Vuoden 2016 oppimisen edistämisteon palkinnon saivat Tomi Kauppinen ja Lauri Malmi, jotka olivat johtaneet esimerkillisesti Aalto Online Learning -digitalisaatiohankkeen. Kauppisen ja Malmin työpanoksella Aallolle luotiin uudenlaisia toimintamalleja opetuksen kehittämiseen. Lisäksi heidän työnsä ansiosta Aallon opetuksen digitalisaatio otti suuria harppauksia pedagogisesti mallikkaalla tavalla.

Aalto Online Learning (A!ole) -strategiahankkeen koordinaatioryhmän puheenjohtaja Lauri Malmi on kehittänyt Aallolle uutta toimintamallia opetuksen kehittämisen tueksi. Laurin ohjauksellinen ja valmentava tuki opetuksen digitalisoimiseen on ollut vähintään yhtä suuressa roolissa kuin Aallon rahallinen tuki pilottiprojekteille. Lauri on tehnyt arvokasta taustatyötä oppimisen edellytysten parantamiseksi suunnaten vahvasti tulevaisuuteen.

Aalto Online Learning (A!ole) -strategiahankkeen projektipäällikkö Tomi Kauppinen on kehittänyt Aallolle uutta toimintamallia opetuksen kehittämisen tueksi. Tomin innokkuus ja vankka osaaminen ovat olleet tärkeitä tekijöitä hankkeen eteenpäin viemisessä. Tomi on tehnyt arvokasta työtä tarkoituksenmukaisen ja pedagogisesti kestävän digitaalisaatiokehityksen eteen.

(ayy.fi)

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Gloria Dal Santo (kesk.) ja väitöstyön ohjaajat, prof. Sebastian Schlecht (vas.) ja prof. Vesa Välimäki (oik.) vastaanottivat voittodiplomin MIT-yliopiston musiikkitalossa.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aallon akustiikan laboratorion tutkimusryhmälle DAFx 2026 -konferenssin parhaan artikkelin palkinto

Palkittu artikkeli uudistaa suositun shimmer-kaikuefektin, joka on tunnettu ilmavasta, sävelkorkeutta muuntavasta tekstuuristaan.
Annika Blomqvist
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Vuoden Yritysjohtaja 2026 on Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme

Lisäksi Annika Blomqvist palkittiin yrittäjyyden edistämisestä ja Sanni Mustonen erinomaisesta pro gradu -lopputyöstään.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kaksi kulmikasta lasilamppua ja yksi hehkuva pyöreiden muotojen lamppu, väreinä beigeä, meripihkankeltaista ja mustaa, vaalea tausta.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Muotoilun opiskelijat menestyivät kansainvälisessä Glass Design Award -kilpailussa Saksassa

Contemporary Design -maisteriohjelman opiskelijat Elisa Roinisto ja Viivi Hirvikangas on palkittu kolmannella sijalla kansainvälisessä 4th Glass Design Award -lasisuunnittelukilpailussa.