Arvostettu THE-yliopistovertailu nosti Aalto-yliopiston 200 parhaan joukkoon maailmassa
Aalto-yliopisto paransi sijoitustaan viime vuodesta ja nousi sijalle 196 Times Higher Educationin (THE) World University vertailussa. Erityisen hyvin Aalto menestyi yhteistyössä yritysten kanssa, mitä arvioidaan yliopiston kyvyllä saada rahoitusta yrityksiltä sekä patenttien määrällä.
THE:n World University Rankingissa arvioitiin tänä vuonna yli 2000 yliopistoa 115 eri maasta ja alueelta. Ykkösenä oli jälleen Oxfordin yliopisto Britanniasta, nyt jo yhdeksäntenä peräkkäisenä vuonna. THE:n vertailussa yliopistojen menestystä arvioitiin 17 mittarin avulla viidellä eri osa-alueella, jotka olivat opetus, tutkimus, tutkimuksen laatu, yritysyhteistyö ja kansainvälisyys. THE julkaisee myöhemmin muita aihekohtaisia yliopistovertailuja, esimerkiksi nuorten yliopistojen ranking-listan, jolla Aalto sijoittui viimeksi 21. sijalle maailmassa.
Lue lisää:
Lue lisää uutisia
Anssi Perttala vahvistamaan Radikaalin luovuuden keskusta
Anssi Perttala on nimitetty Aalto-yliopiston radikaalin luovuuden keskuksen asiantuntijan tehtävään 1.10.2026 alkaen.
Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon
Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Muotoilun opiskelijat menestyivät kansainvälisessä Glass Design Award -kilpailussa Saksassa
Contemporary Design -maisteriohjelman opiskelijat Elisa Roinisto ja Viivi Hirvikangas on palkittu kolmannella sijalla kansainvälisessä 4th Glass Design Award -lasisuunnittelukilpailussa.