ɫɫ��

Asutko punavihreässä kuplassa?

Asun Kalasatamassa, kerrostalossa Helsingissä.

Olet kotoisin Kainuusta. Kaipaatko maaseudulta mitään?

Olen kaupungista kotoisin: Kajaanista. Pohjoisesta kaipaan talvea, en oikeastaan muuta.

Etenkin suurissa kaupungeissa asuinalueet näyttävät eriytyvän voimakkaasti. Tällöin kuilu rikkaiden ja köyhien välillä kasvaa, eikö vain?

Oikeastaan kukaan ei tiedä, onko eriytymisestä eli segregaatiosta suurta haittaa. Sitä toistellaan, mutta asiaa on vaikeaa tutkia.

Pohjimmiltaan kyse on asuntomarkkinoiden hintamekanismista. Siitä, että on perheitä, joilla on erilaiset tulot, ja kaupunkialue, jossa on erilaisia naapurustoja. Naapurustot eroavat toisistaan jo sen perusteella, miten helppoa on päästä keskustaan, jossa suurin osa työpaikoista yleensä sijaitsee. Tai että alueella on jokin houkuttelevuustekijä, kuten merenranta.

Ne, joilla on eniten maksuhalua ja -kykyä, päätyvät asumaan halutuille alueille. Silloin näyttää siltä, että joissain naapurustoissa asuu paljon pienituloisia, ja se puolestaan näyttäisi aiheuttavan lisää köyhyyttä. Vaikka kyse on hintamekanismista.

Millä keinoin hyvää asumista voidaan tarjota myös pienituloisille?

Segregaation oletettuja ongelmia pyritään ratkaisemaan sosiaalisella sekoittamisella. Eli rakentamalla tuettua asumista, kuten kaupungin vuokra-asuntoja, neliöhinnoiltaan kalliille alueille.

Mutta kannattaako yhteisiä resursseja suunnata segregaation torjumiseen vai käyttää sama rahamäärä tarjoamalla asumiseen suoraa tukea sitä tarvitseville tai vaikka lisäresursseja kouluille? Näiden järjestelmien toimivuudesta meillä ainakin on jonkin verran näyttöä.

Pitäisikö kaikki kaupunkien joutomaat täyttää?

Jos pläntti on kaupungin kalleinta tonttimaata, kuten Helsingin Musiikkitalon ja Oodi-kirjaston välinen alue, sen tulisi hyödyttää kaupunkilaisia esimerkiksi niin, että pääsisi nauttimaan hienosta puistosta. Jostain syystä tämä alue on jätetty kesken, vaikka se voisi olla viihtyisä.

Toki voi miettiä, onko puisto paras ratkaisu ylipäätään. Kaikella kun on aina vaihtoehtoiskustannuksensa.

Esimerkiksi keskustakirjaston tontin arvo oli rakennuspäätöstä tehtäessä arvioitu tasolle, joka vastaa neliöhintaa Hyvinkään keskustassa, mikä on käsittämätöntä. Taloustieteilijä alkaa tällöin miettiä, että jos tontti olisikin myyty rakennuttajalle, saatu korkea kerrostalo ja sen asunnoista paljon rahaa, eikö höyty olisi suurempi. Olisi voitu rakentaa samanlainen Oodi vaikkapa Pasilaan, jossa maa on halvempaa, ja saatu samalla esimerkiksi opettajien palkkoihin vähän lisää rahaa.

Toki voi aina perustella, että Oodista on niin paljon hyötyä juuri tässä paikassa, että se kannatti tehdä. Mutta laskelmat pitäisi tehdä oikeilla arvoilla eikä heittää kustannuksia hatusta.

Mikä on kaupunkien maankäytön perimmäinen ongelma?

Liika sääntely. Houkutteleville alueille kaavoitetaan liian vähän asuntoja. Esimerkiksi Kalasatamassa on yhden perheen townhouseja siinä, missä voisi olla korkea kerrostalo.

Jos neliöhinnat osoittavat alueen olevan haluttu, mutta sitä ei rakenneta, ratkaisuun pitäisi olla erityisen pätevä syy.

Usein kuulee, että korkeista ja tiiviisti rakennetuista alueista tulee epäviihtyisiä. Mutta kun ajattelen Helsingin väestötiheyttä, en pidä uhkaa uskottavana.

Miten asuntopolitiikkaan saataisiin lisää faktatietoa?

Helsinki Graduate School of Economics, johon professuurini sijoittuu, on yksi tapa tuoda lisätietoa päättäjille. Aallon, Helsingin yliopiston ja Hankenin yhteinen tutkijakoulu käsittää taloustieteen keskeiset osa-alueet.

Uusi tieto ja tulokset syntyvät opetuksen, opinnäytetöiden, jatko-opiskelijoiden sekä väitelleiden tutkijoiden kautta. On tärkeää, että tutkijat kertovat aktiivisesti tuloksistaan ja osallistuvat yhteiskunnalliseen keskusteluun päättäjien, poliitikkojen ja virkamiesten kanssa.

Mutta niinhän se lopulta on, että poliitikot itse päättävät, mitä tietoa haluavat käyttää.

Teksti: Paula Haikarainen.

Artikkeli on julkaistu , lokakuussa 2019. Arjen valintoja -palstalla asiantuntija kertoo tutkimusalaansa liittyvistä henkilökohtaisista valinnoista.