ɫɫÀ²

Uutiset

Akustiikkatutkija Kai Sakselan yritys pääsi Startup Saunaan

Akustisen kameran kehittänyt Noiseless Acoustics Oy valittiin kiihdyttämöön 700 hakijan joukosta, yhtenä kolmesta suomalaisyrityksestä.
Akustinen kamera näyttää muun muassa äänen tulosuunnan.

Tohtorikoulutettava Kai Saksela tutkii osa-aikaisesti akustista optimointia Lauri Saviojan tutkimusryhmässä tietotekniikan laitoksella. Hän valmistui diplomi-insinööriksi vuoden 2012 alussa.

-        Päätin aloittaa tutkimuksen osa-aikaisesti noin kaksi vuotta diplomi-insinööriksi valmistumisen jälkeen. Työelämässä en päässyt miettimään asioita niin syvällisesti kuin olisin halunnut, koska tulosten tehokas tuottaminen nousee tärkeysjärjestyksessä helposti kaiken muun edelle, kertoo Saksela.

Noiseless Acoustics Oy:n Saksela perusti Jonas Nybergin kanssa tammikuussa 2015. Päätuotetta, uudentyyppistä akustista kameraa, on yhdessä kehitetty jo vuoden 2013 loppupuolelta lähtien.

-        Akustisen kameran toimintaa voidaan verrata infrapunakameran toimintaan. Kun infrapunakamera näyttää infrapunasäteilyn tulosuunnan ja lämpötilan, näyttää akustinen kamera äänen tulosuunnan ja vaikkapa äänen taajuussisällön, kuvailee Saksela.

Akustinen kamera soveltuu erinomaisesti tyypillisten rakennusvirheiden paikantamiseen ja tuotteiden äänikäyttäytymisen tutkimiseen. Rakennusakustiikan mittaukset voidaan tehdä huomattavasti järkevämmin, kun mittauksiin otetaan mukaan ongelmakohdat selvästi esittävä akustinen kamera.

Akustisella kameralla on monia muitakin käyttökohteita rakennusakustiikan lisäksi, koska se ratkaisee monta ongelmaa paremmin kuin mikään muu menetelmä. Esimerkiksi sähköverkoissa tapahtuvat osittaispurkaukset näkyvät erinomaisesti akustisella kameralla, ja sähköverkon kunnossapidon näkökulmasta näiden purkausten tarkka paikallistaminen voi olla tärkeää.

-        Näen itseni viiden vuoden päästä osana yritystä, joka kehittää hyvin mielenkiintoisia tuotteita kansainvälisille markkinoille. Tuolloin uskoisin myös hitaasti, mutta varmasti etenevän väitöskirjani olevan valmis, kertoo Saksela lopuksi.

Startup Sauna on hyvin suosittu yrityshautomo, johon haki tänä vuonna 700 yritystä 17 eri maasta. Näistä mukaan valittiin ainoastaan 14 yritystä, eli 2% hakijoista. Suomesta ohjelmaan pääsi mukaan 3 yritystä.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

Kai Saksela
kai.saksela@aalto.fi
+358010 583 3240

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´Ç²¹

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Lähikuva monimutkaisesta kultaisen värisestä koneesta, jossa on erilaisia johtoja ja liittimiä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Mitä kvantti tarkoittaa?

Kaksi Aallon kvanttitutkijaa valottaa kiehtovaa maailmaa, jossa mahdottomalta kuulostava on täysin tavallista.
Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Annika Blomqvist
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Vuoden Yritysjohtaja 2026 on Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme

Lisäksi Annika Blomqvist palkittiin yrittäjyyden edistämisestä ja Sanni Mustonen erinomaisesta pro gradu -lopputyöstään.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.