Aino Pekkarinen Perustieteiden korkeakoulun viestintäpäälliköksi
Pekkarinen siirtyy Aaltoon Helsingin yliopistolta.
Yhteiskuntatieteiden maisteri Aino Pekkarinen aloitti Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulun viestintäpäällikkönä elokuussa 2025.
Ennen siirtymistä Aaltoon hän työskenteli viestinnän asiantuntijana Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa. Pekkarisella on kokemusta myös viestintätoimistosta. Taustaltaan hän on toimittaja ja on työskennellyt muun muassa STT:llä sekä Helsingin Sanomissa.
Perustieteiden korkeakoulussa Pekkarisen tehtäviin kuuluu monipuolisesti tiedeviestintää ja hakijamarkkinointia.
”Tiedeviestintä on antoisaa, kun voimme kertoa konkreettisesti, miten tutkimus parantaa maailmaa. Toivoa tarvitaan aina”, hän toteaa.
Lue lisää uutisia
Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia
Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Anssi Perttala vahvistamaan Radikaalin luovuuden keskusta
Anssi Perttala on nimitetty Aalto-yliopiston radikaalin luovuuden keskuksen asiantuntijan tehtävään 1.10.2026 alkaen.
”Toivon dialogia opiskelijoiden kanssa ja omien ajatusteni haastamistakin”
Jari Eklund on aloittanut johtavana työelämäasiantuntijana Kauppakorkeakoulun markkinoinnin laitoksella.