ɫɫ

Uutiset

Aaltoes järjestää Euroopan suurimman design-hackathonin

Dash nostaa muotoiluajattelun ja poikkitieteellisyyden hackathonin parrasvaloihin.
Iida Palosuo ja Axel Cedercreutz yhdessä muun Aaltoes-yhteisön kanssa järjestävät design-hackathon Dashin Otaniemessä 3.–5.11. Kuva: Mikko Raskinen

Toista vuotta muotoilua opiskeleva Iida Palosuo on Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun eli ARTS:in edustajana vielä melko harvinainen näky Otaniemen Startup Saunalla, missä majailee myös opiskelijavetoinen yrittäjyysyhteisö Aalto Entrepreneurship Society.

”On ollut mahtavaa saada niin innostunut ja lämmin vastaanotto. Artsilaisten osaamiselle on yhteisössä paljon tilausta”, Palosuo sanoo. ”Yrittäjyys on itseasiassa taiteiden ja suunnittelun alalla todella luonnollinen juttu, sillä niin moni ryhtyy freelanceriksi tai perustaa oman yrityksen valmistuttuaan. Toivonkin, että tuleva yhteinen kampus tuo meitä eri alojen opiskelijoita yhä enemmän yhteen myös näissä merkeissä.”

Siihen tähtää osaltaan myös Dash, Aaltoes:n tänä syksynä ensimmäistä kertaa järjestämä design-hackathon.

Tuplatimantti haltuun

Siinä missä perinteinen hackathon-haaste lähtee yrityksen tuotteesta ja sen kehittämisestä, Dashin haasteet ovat teemoiltaan laajempia: ratkaisuista voivat hyötyä paitsi useampi kumppaniyritys, myös yhteiskunta. Mukana on suunnittelun koko prosessi, jota havainnollistetaan usein avulla. Tärkeimmässä roolissa on aina käyttäjä.

”Käyttäjän asemaan asettuminen on ihmisille luontainen tapa ratkoa ongelmia – riippumatta siitä, mitä alaa opiskelee. Kun tähän yhdistää poikkitieteellisen tiimin osaamisen, johon voi kuulua vaikkapa koodaus, visualisointi, markkinointi, ja business, projekteista tulee loistavia”, hehkuttaa tapahtuman idean isä, Aallossa toista vuotta informaatioverkostoja opiskeleva Axel Cedercreutz.

Muotoiluprosessiin kuuluu myös alkuperäisen ongelman kyseenalaistaminen, mikä tarkoittaa taustatutkimusta. Siksi tätä hackathonia ei ole tiivistetty vain viikonloppuun, vaan osallistujilla on kahden edeltävän viikon aikana mahdollisuus perehtyä haasteen taustoihin tarkemmin.

Yksilöllisempää terveydenhoitoa

Yhteensä Dashissa on viisi suunnittelun alaa eli Field of Designia, jotka vastaavat esimerkiksi Junction-hackathonin Trackeja. Tiimit voivat keskittyä muun muassa oppimisympäristön, pelin tai toimivamman terveydenhoidon suunnitteluun.

”Teknologian ansiosta saamme jo nyt entistä enemmän tietoa omasta terveydestämme. Mutta miten palveluita voisi kehittää niin, että pääsisimme itse myös vaikuttamaan terveyttämme koskeviin päätöksiin? Miten potilaan äänen saisi entistä paremmin kuuluviin?”, Palosuo kertoo esimerkkinä.

”Dashissa pääsee kokeilemaan ihan uuttakin teknologiaa, mutta tiettyä teknologiaa ei ole pakko käyttää päästääkseen haasteeseen kiinni. Uskomme, että tällä vapaudella saadaan myös aidosti parhaat lopputulokset”, Cedercreutz lisää.

Palosuo ja Cedercreutz uskovat, että haasteiden mielenkiintoisuus ja tavallista tarkempi syventyminen niihin inspiroivat tiimejä jatkamaan kehitystyötä kumppaneiden kanssa vielä tapahtuman jälkeenkin. Lisäksi järjestäjät toivovat, että tapahtuma sytyttää osallistujissa kipinän.

”Osallistujille jää toivottavasti paitsi hyvä fiilis ja tunne, että on luonut ratkaisuja johonkin todelliseen haasteeseen, niin myös ymmärrys poikkitieteellisyyden merkityksestä. Miten paljon hyötyä siitä on, että ongelmanratkaisuun saa monta ajatuskulmaa”, Cedercreutz toteaa.

äپٴᲹ:

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi kulmikasta lasilamppua ja yksi hehkuva pyöreiden muotojen lamppu, väreinä beigeä, meripihkankeltaista ja mustaa, vaalea tausta.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Muotoilun opiskelijat menestyivät kansainvälisessä Glass Design Award -kilpailussa Saksassa

Contemporary Design -maisteriohjelman opiskelijat Elisa Roinisto ja Viivi Hirvikangas on palkittu kolmannella sijalla kansainvälisessä 4th Glass Design Award -lasisuunnittelukilpailussa.
Pelkkä pöytälamppu, pyöreä polttimo kahden beigen levyn välissä, edessä kuivattua heinää
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Metex-palkinto 2026 Hana Rehorčíkoválle

Metex-palkinto myönnetään erinomaiselle maisterityölle, joka on tehty yhteistyössä teknologiayrityksen kanssa tai joka edistää muotoilun ja taiteen merkitystä ja käyttöä suomalaisessa teollisuudessa.
Hymyilevä silmälasipäinen nainen kuviollisessa mekossa ja panta päässä sisätiloissa
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ornamon Muotoilun suunnannäyttäjä 2026 -palkinnon sai palvelumuotoilija Mariana Salgado

Muotoilun suunnannäyttäjä -palkinto myönnettiin palvelumuotoilija Mariana Salgadolle, joka tuo muotoilua osaksi ilmastotutkimusta ja rakentaa ihmisten osallisuutta kestävyyssiirtymässä.
Ilmakuva vihreästä kattopuutarhasta parkkipaikan ja ympäröivien rakennusten vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Hae rahoitusta pääkaupunkiseutua koskevaan vaikuttavuustutkimukseen

Kaupunkivaikutus-hankkeen rahoitushaku on auki 11.10.2026 asti.