ɫɫ

Uutiset

Aalto-yliopiston taide ja muotoilu maailman 10 parhaan joukossa

Kaikkiaan kuusi alaa ylsi sadan parhaan joukkoon arvostetussa QS-vertailussa.
Infografiikka sijoituksesta

Aalto-yliopiston taide ja muotoilu (art & design) sijoittui kahdeksanneksi maailmanlaajuisessa QS-yliopistovertailussa. Viime vuonna sijoitus oli kuudes.

Tässä alakohtaisessa QS World University Rankings -vertailussa tarkasteltiin kaikkiaan 55 tieteenalaa lähes 1 600 yliopistosta ympäri maailman.

”Taide ja muotoilu avaavat uudenlaisia näkökulmia ja ratkaisuja ympärillämme oleviin isoihin haasteisiin. On hienoa nähdä, että sijoitumme tällä alueella maailman parhaiden joukkoon. Kiitos saavutuksesta kuuluu koko yhteisöllemme”, sanoo Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun dekaani Tuomas Auvinen.

Viidenkymmenen parhaan joukossa oli kolme muutakin Aalto-yliopiston alaa. Arkkitehtuuri ja rakennettu ympäristö (architecture & built environment) nousi hienosti sijalle 39 (viime vuonna 48). Kokonaan uusina aloina olivat mukana markkinointi (marketing), jossa Aalto oli välillä 21-50, sekä datatiede ja tekoäly (data science and AI), jossa sijoitus oli 41. maailmassa.

Sadan parhaan joukkoon maailmassa ylsivät myös liiketaloustiede ja johtaminen (business and management studies) sijalla 100 (76) sekä tietotekniikka ja tietojärjestelmät (computer science & information systems) sijalla 99 (84).

QS:n alakohtaiset vertailut painottavat sekä yliopiston mainetta akateemisen maailman ja työnantajien keskuudessa että tutkimusjulkaisuja ja niiden keräämiä viittauksia. Näiden osatekijöiden merkitys tuloksessa vaihtelee eri aloilla.

QS World University Rankings vertailee myös yliopistoja kokonaisuudessaan. Viime kesänä julkaistulla QS:n yleisranking-listalla Aalto oli Suomen yliopistoista ensimmäisellä sijalla ja maailmaanlaajuisesti 109. sijalla.

Aalto-yliopisto on erikoistunut tekniikkaan, talouteen ja taiteeseen, ja Aallolle relevanteimpia ovatkin ala- tai aihekohtaiset rankingit. Maailmassa on laskutavasta riippuen noin 17 000–22 000 yliopistoa.

Lue lisää:

Lisätietoja taiteen ja muotoilun alasta:
Tuomas Auvinen
dekaani, Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu
puh. 050 64848, dean-arts@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Hymyilevä henkilö vihreässä paidassa ja lippalakissa punaisen tiiliseinän edessä
Nimitykset, Yliopisto Julkaistu:

Anssi Perttala vahvistamaan Radikaalin luovuuden keskusta

Anssi Perttala on nimitetty Aalto-yliopiston radikaalin luovuuden keskuksen asiantuntijan tehtävään 1.10.2026 alkaen.
QS CEMS ranking 2027 banner
Opinnot Julkaistu:

CEMS MIM sijoittui neljänneksi maailmassa jo toisena vuonna peräkkäin

Kokonaispisteet ovat korkeat: 95,2/100 QS:n vuoden 2027 johtamisen maisteriohjelmien rankingissa.
Nainen läpinäkyvässä kuplatuolissa kirkkaan Made in Aalto University -kyltin vieressä hämärässä tilassa
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuusi Aallon alaa ylsi maailman sadan parhaan joukkoon ShanghaiRankingin vertailussa

Vertailussa tarkastellaan muun muuassa tutkimuksen laatua ja vaikuttavuutta, huippututkimusta sekä kansainvälistä yhteistyötä.
""
Yliopisto Julkaistu:

Hyödynnä UniSportin syyskampanja ja tutustu syksyn ajankohtaisiin

Syyskampanja ja edullinen jäsenyys Aalto-yliopiston opiskelijoille ja henkilökunnalle!