Aalto-yliopiston sijoitus nousi QS:n yliopisto-rankingissa
Aalto-yliopisto nousi sijalle 187 QS World University Ranking -yliopistovertailussa, joka julkistettiin 16.9.2014.
Vuosi sitten vastaavassa vertailussa sijoitus oli 196 ja kaksi vuotta sitten 222.
QS-ranking arvioi runsaat 800 yliopistoa ympäri maailman. Ranking-listalla oli 200 parhaan yliopiston joukossa Suomesta Aalto-yliopiston lisäksi Helsingin yliopisto sijalla 67. Ensimmäisellä sijalla vertailussa oli edellisvuoden tapaan MIT-yliopisto Yhdysvalloista.
QS World University Rankingin sijoituksesta 50 prosenttia perustuu yliopiston mainetta koskevaan mielipidekyselyyn. Lisäksi vertailussa tarkastellaan tutkimusviittauksia, opiskelija-opettaja-suhdelukua ja kansainvälisyyttä, mutta QS ei ota näissä tarkasteluissaan huomioon tieteenalojen välisiä eroavaisuuksia esimerkiksi viittauskäytännöissä.
Muokattu 19.9.2014
Lue lisää uutisia
CEMS MIM sijoittui neljänneksi maailmassa jo toisena vuonna peräkkäin
Kokonaispisteet ovat korkeat: 95,2/100 QS:n vuoden 2027 johtamisen maisteriohjelmien rankingissa.
Väitös: Elokuvaohjaaja ei johda vain visiota – myös luova ryhmä tarvitsee johtamista
Hanna Maylettin väitöstutkimus tunnistaa elokuvaohjaajan taiteellisessa johtajuudessa kaksi toisiinsa kietoutuvaa ulottuvuutta: teoksen sisällön sekä työryhmän sosiaalisten prosessien säätelyn.
Kolme nousevaa Aalto-yliopiston tutkijaa sai EU:n kilpaillun rahoituksen
Dominik Baumann, Tero Mäkinen ja Owies Wani kehittävät tutkimushankkeissaan tekoälyagenttien kouluttamista vahvistusoppimisessa, materiaalivaurioiden fysiikan malleja ja elektrolyyttirakennetta energian varastointiin.