ɫɫ

Uutiset

Aalto-yliopiston muotinäytös laajenee myös näyttelyksi

Aalto-yliopiston vuotuinen muotitapahtuma laajenee tänä vuonna kaksiosaiseksi. Perinteeksi muodostunut muotinäytös Näytös saa rinnalleen uuden tapahtuman Näyttelyn.
Näytös-tunnuskuva. Kahdet jalat ja jalkineet keltaiseksi sävytetyssä kuvassa
Kuva: Adele Hyry

Vaikka yleiset talousnäkymät synkkenevät, on suomalaiselle huippuosaamiselle muoti-, vaatetus- ja tekstiilialoilla edelleen kova kysyntä. Suomi on profiloitunut vastuullisten toimintamallien osaajana ja nopeasyklisen massamuodin vastavoimana. EU:n uusi sääntely tuo tiukkaa valvontaa koko arvoketjuun, ja tämä luo isoja mahdollisuuksia nimenomaan kokonaisuuden eri osa-alueet hyvin hallitseville luoville osaajille. Tässä kehityksessä on vahvasti mukana myös Aalto-yliopisto, joka on vakiinnuttanut asemansa merkittävänä ammattilaisten kouluttajana maailman muoti-, vaatetus- ja tekstiilialoilla.

Toukokuun lopussa muotimaailman katseet kohdistuvat Aallon opiskelijoiden vuotuiseen muotitapahtumaan, joka laajenee tänä vuonna kaksiosaiseksi. äö24 esittelee vaatemallistoja perinteisessä muotinäytöksessä siinä missä äٳٱ24 esittelee niitä näyttelyn muodossa. Kokonaisuus on kiistatta yksi Suomen tärkeimmistä muotitapahtumista ja osa laajempaa Fashion in Helsinki -muotiviikkoa. 

”Lanseeraamme tänä vuonna uuden tapahtuman, Näyttelyn, jolle on ollut jo pidempään tilausta opiskelijoiden keskuudessa. Ekologisen kestävyyden rinnalla sosiaalisen kestävyyden teemat ja muodin syrjimättömyys ovat edelleen tärkeitä teemoja. Tämä näkyy siinä, että mallistojen rinnalla esittelemme myös niiden taustalla olevaa tutkimusta ja se on toimivinta näyttelyn muodossa”, sanoo Aalto-yliopiston muodintutkimuksen professori Annamari Vänskä.

”Opiskelijoiden töiden taustalla on monia heille henkilökohtaisesti tärkeitä aiheita, jotka linkittyvät muodin kenttään. Esimerkiksi käsityön merkitys, oman suvun historia ja perheen tausta tai yleinen asenne elämään näkyvät vahvasti. Lisäksi Näyttelyssä nähdään aivan uudenlaisia muodin käyttäjiä, jotka poikkeavat tyypillisestä”, sanoo Aalto-yliopiston muodin lehtori Ilona Hyötyläinen

Näytöksessä palkittavien mallistojen asuja asetetaan muotinäytöksen jälkeen esille Näyttelyyn. 

Näytös23-tapahtuman loppuaplodit, opiskelijat kävelemässä jonossa lavalla
Näytos23-tapahtuman tunnelmaa. Kuva: Mikko Raskinen

Muotiviikon muuta ohjelmaa 

äö24 & äٳٱ24 -muotitapahtuman pääyhteistyökumppani on Espoon kaupunki. Tänä vuonna kaupunki kokoaa 16-20-vuotiaista espoolaisista nuorisoraadin päättämään, kuka Aalto-yliopiston opiskelijoista saa Espoon kaupungin palkinnon. Raadin jäsenet pääsevät tutustumaan muodin maailmaan kansainvälisesti menestyneen vaatesuunnittelijan ja Aallon alumnin Ervin Latimerin johdolla. 

”Luovuuden arvo syntyy osaamisesta ja ainutlaatuisuudesta. Panostamalla luovien alojen ja elinkeinoelämän yhteistyöhön voimme kehittää uusia mahdollisuuksia ja oppia, mikä on avainasemassa nopeasti muuttuvassa yhteiskunnassamme. Luovat alat ovat tärkeä työllistäjä ja vetovoimatekijä, joka houkuttelee osaajia ja yrityksiä Espooseen. Olemme iloisia voidessamme olla äö24 & äٳٱ24 -tapahtuman pääyhteistyökumppani ja saadessamme palkita yhden opiskelijatöistä”, sanoo Espoon kaupungin elinkeinojohtaja Harri Paananen.

Uskalla! -seminaari kokoaa WeeGee-taloon tiistaina 4.6.2024 lahjakkaita nuoria suunnittelijoita, potentiaalisia kotimaisia muotialan työnantajia sekä sijoittajia. Luovien alojen keskustelu- ja verkostoitumistilaisuus järjestetään yhdessä EMMA-museon ja Espoon kaupungin kanssa. Lisäksi mukana on Suomen Tekstiili ja Muoti ry. Tapahtuma on englanninkielinen.

Muotiviikolla myös toisen vuoden kandidaattiopiskelijat esittelevät yhteistyöprojektejaan omassa näyttelyssään. Aalto Fashion Collaborative Projects on esillä 26.5.-2.6.2024 Helsingin ydinkeskustassa, Kämp Gallerian ensimmäisessä kerroksessa. 

äö24 & äٳٱ24 -yhteistyökumppanit ovat Espoon kaupunki, Marimekko, Fiskars, EMMA-museo ja Konstsamfundet.

Näytös23 Sohvi Väänäsen mallistoa
Näytös23, Sohvi Väänäsen mallistoa. Kuva: Mikko Raskinen

Tapahtumatiedot:

äö24: torstaina 30.5.2024 klo 20
Muotinäytöstä on mahdollista seurata livelähetyksenä verkossa osoitteessa tai Instagram-tilillä @aalto_fashion 

äٳٱ24 aukeaa yleisölle 31.5. klo 12 ja on avoinna 8.6.2024 saakka.
Näyttely on Otaniemen kampuksella, osoitteessa Otakaari 5 L, Espoo
Vapaa pääsy

Aukioloajat:
Pe 31.5. klo 12–18
La 1.6. klo 12–18
Su 2.6. SULJETTU
Ma 3.6. klo 12–18
Ti 4.6. klo 12–18
Ke 5.6. klo 12–18
To 6.6. klo 12–18
Pe 7.6. klo 12–18
La 8.6. klo 12–18

Aalto Fashion Collaborative Projects -näyttely 26.5.-2.6.2024 Kämp Galleriassa.

Aukioloajat:
Ma-pe 11-19
La 11-18
Su 12-16

28.5.-2.6.2024

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.