ɫɫ

Uutiset

Aalto-yliopiston laboratoriot muuttuvat Mekatroniikan Sirkukseksi – Tästä on kyse

Mekatroniikan Sirkuksessa pääsee tutustumaan yliopistolla tehtävään tutkimukseen sekä opiskelijoiden omiin projekteihin. Tutkimus tarjoaa ratkaisuja myös ympäristölle.
Aalto University Mechatroic Circus & Jari Vepsäläinen

Otaniemen Puumiehenkorttelissa (Puumiehenkuja 5) järjestettävä Mekatroniikan Sirkus avaa tutkimuslaboratorioiden ovet torstaina 11.4.2024. Kaikille avoin tapahtuma järjestetään kello 10-14.

Karnevaalimaisessa tapahtumassa nähdään pääosin opiskelijoiden omia projekteja sekä yliopistolla tehtävää mekatroniikan tutkimusta.

”Aiempina vuosina meillä on ollut sirkustaiteilijoita. Viime vuonna muistan myös nähneeni kitaraa soittavan robotin”, Mekatroniikan professori Jari Vepsäläinen kertoo.

Tämän vuoden sisältöä Vepsäläinen ei vielä paljasta. Yllätyksiä on kuitenkin luvassa.

”Mekaanisia leijonankesyttäjiä tai norsuja ei kuitenkaan ole esitellä”, Vepsäläinen naurahtaa.

Aalto University Mechatronic Circus

Mekatroniikka määrittelee miten kone ajattelee

Vepsäläinen kertoo, että mekatroniikka on käytännössä nykyaikaista konetekniikkaa, jossa mekaaniseen koneeseen lisätään sähköä sekä älyä. Esimerkkinä Vepsäläinen nostaa autoteollisuuden.

”Koneteknisesti ajatellen perinteissä autossa painetaan kaasua ja se menee eteenpäin. Nykyaikaisessa autossa on tämän lisäksi useita lisäjärjestelmiä, kuten vakionopeudensäädin, jotka ovat mekatroniikkaa.”

Robotit ovat yksi mekatroniikan keskeisimpiä tutkimuskohteita, ja näiden parissa työskennellään paljon. Mekatroniikalla ja robotiikalla on kuitenkin Vepsäläisen mukaan hieno ero.

”Robotiikan voidaan ajatella antavan koneelle sielun, keskittyen siihen, että mitä se ajattelee ja päättää tehdä. Mekatroniikka puolestaan keskittyy robotin ruumiin suunnitteluun ja miten se ajattelee sekä miten se valmistetaan.”

Myös ympäristö on merkittävä teema mekatroniikan tutkimuksessa, jossa löydetään ratkaisuja kuinka laitteiden energiatehokkuutta voidaan parantaa ja pidentää näiden elinikää.

”Mekatroniikan avulla laitteista voidaan kerätä tietoa, jonka perusteella tiedetään, mitä kohtia laitteesta täytyy parannella.”

Mekatroniikan Sirkuksessa on luvassa miniluentoja, esittelykierroksia ja tietoa hakukohteista ja hakemisesta. Tarjolla on myös hernekeittoa. Ohjelman tarkempi sisältö päivittyy maaliskuun aikana. 

Koululaiset ja opiskelijat ovat lämpimästi tervetulleita tapahtumaan. Opettajia pyydetään ilmoittamaan ryhmänsä tulosta Mekatroniikan Sirkukseen ennakkoon osoitteessa

Teksti ja kuvat: Jani Ahosola

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Näkymä Otaniemen kampuksen keskiöstä
Kampus Julkaistu:

Tutkimustulos: Asiakastyytyväisyys Aalto-yliopiston kampuksen toimitiloihin pysyy korkealla tasolla

ACRE arvioi toimitila-asiakkaidensa tyytyväisyyttä vuosittain asiakastyytyväisyyskyselyn avulla. Lue viimeisimmän kyselyn tuloksista.
Five people with a diploma and flowers.
Palkinnot ja tunnustukset, Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avoimen tieteen kohokohta keväältä: Aallon avoimen tieteen palkintojuhla

Kokoonnuimme A Gridiin juhlimaan Aallon avoimen tieteen palkinnon 2024 saajia ja keskustelemaan avoimesta tieteestä.
An aerial image from early autumn of a new building soon to be finished on campus.
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Aaltolaiset tyytyväisiä Kide-rakennukseen

Kide on koettu onnistuneena rakennuskokonaisuutena.
Mehiläispesä Humblebee Aallon kampuksella
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Pölyttäjät biodiversiteettityön pikkuapulaisina

Otaniemen kampuksella on aloitettu mehiläisavusteinen biomonitorointi.