ɫɫ

Uutiset

Aalto-yliopiston kvanttilaskentaan erikoistunut oheisyritys saa 11,5 miljoonan euron rahoituksen

IQM pyrkii kaupallistamaan Aalto-yliopiston ja VTT:n uraauurtavaa tutkimusta
Wafer of qubits

Aalto-yliopiston ja Teknologian tutkimuskeskus VTT:n uusi teknologia-alan startup (IQM) on saanut lähes 11,5 miljoonan euron rahoituksen kehittääkseen markkinoille suunnattuja tuotteita kansainvälisesti arvostetun tutkimuksensa pohjalta.

Kvanttilaskennan ottaminen käyttöön laboratorion ulkopuolella edellyttää huippuunsa viimeisteltyä laitteistoa, joka on vakaa, käytännöllinen ja kustannustehokas.  IQM kehittää laitteistojärjestelmiä, jotka mahdollistavat maailman ensimmäisen skaalautuvaan kvanttilaskentaan perustuvan ratkaisun . Tutkimusryhmä on jo tehnyt uraauurtavia läpimurtoja, joilla on vaikutusta laskennalliseen nopeuteen ja tarkkuuteen esimerkiksi lämmönhallinnassa. Näiden innovaatioiden ansiosta IQM on uusi laitejohtaja kilpailussa, jossa kehitetään kvanttitietokonetta käytännön sovelluksiin.

“IQM perustuu innovaatioihin, jotka vievät jo nyt kvanttiteknologiaa kokonaan uudelle tasolle. Kiitos Aallon ja VTT:n tuen, olemme päässeet nopeasti kehittämään järjestelmätason ratkaisuja tehdäksemme kvanttiteknologiasta mahdollista, käytännöllistä ja kustannustehokasta”, kertoo IQM:n perustaja ja toimitusjohtaja Jan Goetz.

Kvanttilaskenta mullistaa tulevaisuudessa useita toimialoja, kuten lääkekehitystä, materiaalitiedettä ja rahoitusalaa, sillä sen avulla monimutkaisia ongelmia voidaan ratkaista vuosien sijaan tunneissa. Vaikka kvanttilaskennan ala on vielä uusi, sen arvo voi nousta 2–5 miljardiin Yhdysvaltain dollariin seuraavien viiden vuoden aikana. mukaan kymmenessä vuodessa arvo voi kasvaa jopa 50 miljardiin Yhdysvaltain dollariin.

quantum microchip on sample stage

IQM:n saaman siemenrahoituksen taustalla ovat Matadero QED, , , , Suomen Teollisuussijoitus ja . Sijoittajiin lukeutuu kansainvälisiä puolijohdeasiantuntijoita ja -yrittäjiä, jotka auttavat IQM:ää rakentamaan infrastruktuuria, rekrytoimaan uutta osaamista ja laajentamaan yhteistyötä ekosysteemikumppaneiden kanssa. MIG:n kumppanista, tohtori Axel Thieraufista tulee puheenjohtaja ja OpenOceanin kumppanista Ekaterina Almasquesta hallituksen jäsen.

“Kvanttitietokoneet tarjoavat rajattomasti uusia mahdollisuuksia esimerkiksi tekoälyn, kyberturvallisuuden ja kemian aloilla. Vaikka maailmanlaajuinen kvanttiasiantuntijoiden kenttä on pieni, IQM on onnistunut kokoamaan vaikuttavan tiimin. Olemme ylpeitä voidessamme tukea yritystä, joka kirjoittaa uusia sääntöjä tälle vallankumoukselliselle laskennan alalle”, sanoo partneri Ilkka Kivimäki Ѳ쾱.:ä.

IQM:n perustajat tutustuivat toisiinsa tutkimustyönsä kautta Aalto-yliopistossa ja VTT:ssä. Kaikilla heistä on kvanttifysiikan tohtorintutkinto, ja he ovat suprajohtavien kvanttiprosessoreiden asiantuntijoita. Aalto ja VTT olivat luonnollisia hautomoita IQM:lle. Molemmat tunnetaan maailmanlaajuisesti suprajohtavien virtapiirien tutkimuksestaan sekä viimeaikaisesta kvanttiteknologian tutkimuksestaan. Suprajohtavat virtapiirit käyttävät kvanttibittejä eli kubitteja, jotka säilyttävät ja käsittelevät kvanttitietoja. Kubitit ovat kvanttitietokoneen rakenneosia.

“Päämajamme Suomessa on kvanttiteknologian tutkimuksen keskittymä, mikä erottaa yrityksemme massasta”, sanoo professori Mikko Möttönen. Hän on IQM:n perustaja ja Chief Scientist sekä Aallon Quantum Computing Devices -tutkimusryhmän johtaja. Möttösen mukaan IQM pääsee sijaintinsa ansiosta hyödyntämään ensiluokkaista teknologiaosaamista. Se on myös lähellä laitoksia, jotka tarjoavat tuotekehitykselle tarpeellisia, alan parhaita prosessiteknologioita.

Nyt IQM pyrkii kehittämään laitteistoinnovaatioidensa avulla alansa nopeinta kubittien nollaamis- ja lukemisteknologiaa ja ottamaan askeleen kohti käytännönläheistä kvanttitietokonetta.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Hymyilevä henkilö vihreässä paidassa ja lippalakissa punaisen tiiliseinän edessä
Nimitykset, Yliopisto Julkaistu:

Anssi Perttala vahvistamaan Radikaalin luovuuden keskusta

Anssi Perttala on nimitetty Aalto-yliopiston radikaalin luovuuden keskuksen asiantuntijan tehtävään 1.10.2026 alkaen.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Nainen läpinäkyvässä kuplatuolissa kirkkaan Made in Aalto University -kyltin vieressä hämärässä tilassa
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuusi Aallon alaa ylsi maailman sadan parhaan joukkoon ShanghaiRankingin vertailussa

Vertailussa tarkastellaan muun muuassa tutkimuksen laatua ja vaikuttavuutta, huippututkimusta sekä kansainvälistä yhteistyötä.
""
Yliopisto Julkaistu:

Hyödynnä UniSportin syyskampanja ja tutustu syksyn ajankohtaisiin

Syyskampanja ja edullinen jäsenyys Aalto-yliopiston opiskelijoille ja henkilökunnalle!