ɫɫ

Uutiset

Aalto-yliopiston kesäkoulun hakuaika kesän 2023 kursseille alkaa

Kesäkoulun kurssivalikoimasta 2023 löytyy viisi kandidaattitason kurssia ja kolme maisterivaiheen kurssia, jotka on suunnattu poikkitieteelliselle ja kansainväliselle osallistujakunnalle.
download.png

Aalto-yliopiston kesäkoulun hakuaika kesän 2023 kursseille on alkanut. Tänä vuonna kesäkoulu tarjoaa viisi uutta kandidaattivaiheen kurssia ja kolme maisterivaiheen kurssia. Aiheet vaihtelevat pelisuunnittelusta ja virtuaalitodellisuudesta biomateriaaleihin ja itsensä johtamiseen. Kun kanditason kesäkoulu mahdollistaa useamman kurssin yhdistelemisen kiinnostuksen osallistujan kohteiden mukaan, maisterikursseilla puolestaan syvennetään osaamista intensiivisen projektityön parissa.

Kesäkurssit kutsuvat opiskelijoita ja jatkuvia oppijoita kaikkialta maailmasta työskentelemään yhdessä kansainvälisessä ja poikkitieteellisessä ympäristössä kahden viikon ajan. Kaikki kurssit järjestetään vehreällä ja merenläheisellä Aalto-yliopiston Otaniemen kampuksella aaltolaisen opetushenkilökunnan johdolla.

“Aalto-yliopiston vahvuudet, erikoispiirteet ja poikkileikkaavat lähestymistavat ovat olleet kesäkurssien suunnittelun ytimessä. Kurssejamme yhdistävät Aalto-yliopistolle ainutlaatuisella tavalla ratkaisut kestävään kehitykseen, radikaali luovuus ja yrittäjämäinen ajattelutapa. Kesäkoulu on vieraileville opiskelijoille upea tilaisuus kokea aaltolainen poikkitieteellinen ja haastepohjainen tapa oppia.” sanoo Laura Kitinoja, kesäkoulun ohjelmajohtaja

Kesäkoulu on vieraileville opiskelijoille upea tilaisuus kokea aaltolainen poikkitieteellinen ja haastepohjainen tapa oppia.

Laura Kitinoja, kesäkoulun ohjelmajohtaja

Enemmän kuin akateeminen kokemus

Kesäkoulu ei ole vain akateeminen oppimiskokemus, vaan myös tapa tutustua ihmisiin ympäri maailmaa ja tutustua uuteen maahan ja kulttuuriin. Aalto-yliopiston kesäkoulun opiskelijat pääsevät nauttimaan kesäisistä suomalaisista aktiviteeteista ja vierailemaan Helsingin alueen kiinnostavissa kohteissa kanssaopiskelijoiden kanssa. Kesäkoulun henkilökunta auttaa opiskelijoita luomalla hauskan ja toimivan vierailun Aalto-yliopistoon.

“Kurssin parasta antia oli tavata ihmisiä eri paikoista ja taustoista. Inspiroiduin heidän töistään ja keskusteluistamme. Oli niin kiinnostavaa jutella kaikille opiskelijoille, professoreille ja kurssihenkilökunnalle ja nähdä heidän omia projektejaan. Keskustelumme olivat minulle suuri inspiraation lähde, ja ne auttoivat minua saamaan uusia ideoita tuleviin projekteihini.

Luentojen ja laboratoriotyöskentelyn jälkeen menimme monesti Helsingin keskustaan metrolla ja vierailimme museoissa, kuten Kansallismuseossa, tai kiertelimme nähtävyyksiä. Kohokohtia olivat saunominen Helsingissä ja viikonlopun päiväretki Viron pääkaupunkiin Tallinnaan.” Natalie Wunder, Nordic Biomaterials Alumni 2022 ja projektipäällikkö Kelheim Fibresilla.

Poikkitieteellinen kurssitarjonta vuodelle 2023

Kanditason kesäkoulu 2023 sisältää kurssit pelisuunnittelusta, virtuaalitodellisuuden perusteista, itsensä johtamisesta, muutoksen johtamisesta ja kiertotaloudesta. Yhdistelemällä kursseja opiskelijat voivat toteuttaa omia oppimistavoitteitaan tai kokeilla itselleen uusia ja innostavia aiheita ensimmäistä kertaa.

Maisterivaiheen kurssit sisältävät paitsi Aalto-yliopiston kesäkoulun tutut suosikkikurssit Digital Business ja Nordic Biomaterials, myös upouuden Radical Creativity -kurssin. Jokainen maisterivaiheen kurssi sisältää kahden viikon intensiivijakson projektityön parissa, ja sitä tukevat luennot, workshopit ja aktiiviset keskustelut monimuotoisen osallistujajoukon kesken.

Aalto-yliopiston kesäkoulu on avoin kaikille ja kursseille hyväksytään opiskelijoita pitkin kevättä.

Aalto-yliopiston kesäkoulu
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Hymyilevä henkilö vihreässä paidassa ja lippalakissa punaisen tiiliseinän edessä
Nimitykset, Yliopisto Julkaistu:

Anssi Perttala vahvistamaan Radikaalin luovuuden keskusta

Anssi Perttala on nimitetty Aalto-yliopiston radikaalin luovuuden keskuksen asiantuntijan tehtävään 1.10.2026 alkaen.
Hymyilevä nuori nainen vihreällä penkillä aurinkoisella kampuksella, taustalla tiilirakennus ja puita.
Opinnot Julkaistu:

Thaimaasta maailmalle: Uutta itsevarmuutta englannin kielen käyttöön

Keraamikko ja sisällöntuottaja Natcha Kiattanavith osallistui kolmelle Aalto-yliopiston kesäkoulun kurssille.
Kolme ystävää talvitakeissa istuu lumisilla portailla, syö leivonnaisia ja juo kuumaa juomaa.
Opinnot Julkaistu:

Aalto-yliopiston Winter School 2027 -haku on nyt avoinna

Talvikoulun kurssit pidetään Aallon kampuksella 18.–29. tammikuuta 2027.
Picture of the themes of this course
Opinnot Julkaistu:

Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) syksyllä 2026!

Suosittu Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) järjestään 2. ja 4. jaksossa suomeksi ja englanniksi. Lisäksi pienryhmäkeskustelut ovat mahdollisia myös ruotsiksi!