ɫɫ

Uutiset

Aalto-yliopiston ja Maanmittauslaitoksen yhteistyö laajenee

۳ٱ𾱲ٲön alueita ovat kiinteistötalous ja paikkatieto-osaaminen.

Aalto-yliopisto ja Maanmittauslaitos ovat sopineet yhteistyönsä tiivistämisestä. Tavoitteena on muodostaa kansainvälisellä huipulla oleva kiinteistö- ja paikkatieto-osaamisen keskittymä, joka tarjoaa maanmittausalan laaja-alaisia osaajia niin työmarkkinoille kuin tutkimukseenkin.

۳ٱ𾱲ٲö keskittyy tieteenaloille, joissa Aalto-yliopistolla ja Maanmittauslaitoksella on Suomessa ainutlaatuista osaamista: kiinteistötalous, kaukokartoitus, digitaalinen fotogrammetria, paikkatietotiede, paikannus ja geodesia. Tavoitteena on toteuttaa näillä alueilla kansainvälisesti korkeatasoisia tutkimus- ja kehityshankkeita ja turvata kestävä ja pitkäjänteinen hankerahoitus.

۳ٱ𾱲ٲö ulottuu myös opetukseen: Maanmittauslaitoksen asiantuntijat osallistuvat Aalto-yliopiston opinnäytetöiden ohjaukseen ja laitos tarjoaa myös työpaikkoja opinnäytetöiden tekijöille.  Osapuolet ryhtyvät myös valmistelemaan yhteisrahoitteisen professuurin perustamista. Lisäksi yhteistyö tiivistyy tutkimusinfrastruktuurien suunnittelussa, hankinnassa ja käytössä.

"Haluamme laajenevalla yhteistyöllä saada toisiamme täydentävän osaamisemme mahdollisimman tehokkaasti yhteiskunnan hyödyksi. Esimerkiksi paikkatiedon analytiikka ja sovellukset hyötyvät monen alan osaamisesta", sanoo Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri.

"Maanmittauslaitos on tyytyväinen, että yhteistyösopimus Aalto-yliopiston kanssa jatkaa sitä tuloksellista toimintaa, jolla suomalainen kiinteistö- ja paikkatietojärjestelmä on muodostunut maailman kärkikastiin kuuluvaksi. Vaikka ala on volyymiltaan pienehkö, sen yhteiskunnallinen vaikuttavuus on suuri demokraattisen markkinatalousyhteiskunnan ylläpidon kannalta. Uuden teknologian soveltamisen ja innovaatioiden merkitys alan kehittämisessä edellyttää kiinteää yhteistyötä huippuyliopiston kanssa. Nyt sen jatkuvuudelle luodaan edellytykset", toteaa Maanmittauslaitoksen pääjohtaja Arvo Kokkonen.
 

۳ٱ𾱲ٲösopimuksen allekirjoittivat Maanmittauslaitoksen pääjohtaja Arvo Kokkonen ja Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Laura Suomalainen lumisilla vuorilla vaeltamassa.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Alumni Laura Suomalainen: ”Minua puhutteli ajatus siitä, että olisi aina elämä mukana ja voisi muuttaa paikasta toiseen.”

Laura Suomalainen oli pitkään haaveillut ”Vanlifestä”, kunnes lähtö vaihto-opiskelemaan Norjaan sysäsi haaveen rattaat liikkeelle. Nykyään hän matkustaa ympäri Eurooppaa omassa pakettiautossaan ja tekee etätöitä.
Dipoli talvella. Kuva: Tuukka Niemi
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Moderni Helsinki -kartta esittelee nykyarkkitehtuurin helmiä

Moderni Helsinki -kartta esittelee yli 50 merkittävää modernistisen ja nykyarkkitehtuurin kohdetta Helsingin alueella.
Alusta-paviljonki. Kuva: Elina Koivisto
Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Alusta-paviljonki muutti Aallon kampukselle

Jättimäinen hyönteishotelli Alusta-paviljonki tarjoaa yhteisen tilan hyönteisille ja muille lajeille, myös ihmisille.
Aalto Creatives Call for Applications image autumn 2025
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Haku Aalto-yliopiston luovien alojen esihautomoon on auki: Aalto Creatives -ohjelma alkaa syyskuussa 2025

Tervetuloa ohjelman infotilaisuuteen keskiviikkona 27.8.2025. Tapahtumassa esitellään esihautomo-ohjelma sekä kuullaan ohjelmaan osallistuneiden tiimien yrittäjyystarinoita. Ohjelmasta kiinnostuneilla on mahdollisuus esittää kysymyksiä ja tavata Aalto Creatives -tiimi.