ɫɫ

Uutiset

Aalto-yliopiston ja intialaisen ARTPARK-säätiön yhteistyö vahvistaa digitaalista kansalaisuutta

Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu on aloittanut yhteistyön ARTPARKin (AI & Robotics Technology Park) kanssa. ARTPARK on Intian tiedeinstituutin tukema, voittoa tavoittelematon säätiö.
ARTPARK (AI & Robotics Technology Park)
Kuva: ARTPARK

ARTPARK ja Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu aloittavat tutkimus- ja kehitystyökumppanuuden. ۳ٱ𾱲ٲön tavoitteena on kehittää erityisesti taide- ja muotoilulähtöistä, tekoälyyn liittyvää opetuksellista toimintaa.

Tekoälyn ja koneoppimisen kaltaisista teknologioista on tulossa yhä tärkeämpiä arkielämässä. Tämä tarkoittaa, että ihmiset tarvitsevat uusia kansalaistaitoja, jotta he osaavat sujuvasti ja aktiivisesti liikkua digitaalisessa maailmassa. Hyvät digitaaliset kyvyt ovat tarpeen, kun teknologioita halutaan käyttää hyvin edistyneillä tavoilla sekä kun halutaan pohtia teknologioiden etiikkaa. Mutta miten varustaa erityisesti nuoret olennaisilla kyvyillä ja tarvittavalla ajattelutavalla? Voisivatko uudet pedagogiset menetelmät ja tekoälyn osallistava käyttö edistää kriittistä ja osallistavaa digitaalista kansalaisuutta?

Tässä kansainvälisessä kumppanuushankkeessa aihetta tarkastellaan Aalto-yliopiston ja Oulun yliopiston tutkijoiden sekä Intian tiedeinstituutin, ARTPARKin ja Srishti Manipal Institute of Art, Design and Technologyn tutkijoiden yhteistyönä Bangaloressa, Intiassa.

Ensisijainen kohderyhmä ovat nuoret oppijat, erityisesti lapset koulun iltapäivätoiminnassa. Myös ammattikasvattajat ja institutioiden edustajat ovat hankkeen fokuksessa. ۳ٱ𾱲ٲössä hyödynnetään sekä Suomen että Intian oppimisympäristöjen käytäntöjä. Tavoitteena on yhdessä tutkia, kehittää, toteuttaa ja arvioida pilottioppimista.

Hankkeen tutkijat uskovat, että kriittinen, osallistava ja myös leikkisä oppiminen on ratkaisevan tärkeää kaikkialla maailmassa, mutta erityisesti syrjäytyneiden lasten ja yhteisöjen kanssa.

äپٴᲹ:

Teemu Leinonen
Associate Professor, New Media Design and Learning
Teemu.leinonen@aalto.fi
+358 50 351 6796

Nitin Sawhney
Professor of Practice, Computer Science
nitin.sawhney@aalto.fi
+358 45 270 8868

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Lähikuva monimutkaisesta kultaisen värisestä koneesta, jossa on erilaisia johtoja ja liittimiä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Mitä kvantti tarkoittaa?

Kaksi Aallon kvanttitutkijaa valottaa kiehtovaa maailmaa, jossa mahdottomalta kuulostava on täysin tavallista.
Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.