ɫɫ

Uutiset

Aalto-yliopistokiinteistöjen toimitusjohtajaksi Antti Tuomela

Tuomela vastaa kampusten tila- ja palvelutarjonnasta.

TkT Antti Tuomela on nimitetty Aalto-yliopistokiinteistöt Oy:n toimitusjohtajaksi 28.4.2015 alkaen.

Tuomela on toiminut Aalto-yliopiston kiinteistöjohtajana 20.10.2014 lähtien ja jatkaa myös tässä tehtävässä. Ennen Aalto-yliopistoa hän toimi Newsec Asset Management Oy:ssä tehtävässä Vice President, Asset Management.

Antti Tuomela vastaa Aalto-yliopiston kampuspalveluiden ja Aalto-yliopistokiinteistöt Oy:n tila- ja palvelutarjonnan integroinnista asiakaslähtöiseksi palvelukokonaisuudeksi. Integrointi liittyy keväällä 2015 tehtyyn osakekauppaan, jonka tuloksena Aalto-yliopisto omistaa jatkossa Aalto-yliopistokiinteistöt Oy:n koko osakekannan. Kauppa edellyttää eduskunnan hyväksyntää. Lisäksi Tuomelan tehtävänä on terävöittää Aalto-yliopistokiinteistöt Oy:n toimitilojen tarjontaa yliopiston kumppaneille sekä yhteistyöyrityksille.

Kari Kontturi, edellinen Aalto-yliopistokiinteistöjen toimitusjohtaja, jätti tehtävänsä 15.4.2015. Antti Tuomela on toiminut väliaikaisena toimitusjohtajana 16.4.2015 alkaen.

äپٴᲹ:

Marianna Bom
talousjohtaja, Aalto-yliopisto
hallituksen puheenjohtaja, Aalto-yliopistokiinteistöt Oy
puh. 050 575 3762

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Lepohuone
Kampus, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Pidä tauko! Uusi lepohuone avattu Kandidaattikeskukseen

Uusi opiskelijoille suunnattu lepohuone tilassa Y420.
Tyhjä sisätila, punainen lattia, valkoiset seinät, nokkakärryt ja suuri sininen teksti ”TILA!”
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

TiLA! - uusi koti luovuudelle Otaniemessä

Yhteisöllinen työtila taiteilijoille ja luovien alojen toimijoille Espoossa.
Campus Sustainability Champion 2026
Kampus Julkaistu:

Ehdota kampuksen kestävän kehityksen sankaria 2026!

Ehdota kampuksen kestävän kehityksen sankaria 15.10.2026 mennessä.
Puhuja värikkäässä paidassa ja hatussa lavalla, taustalla kartta ja suuri messinkikompassi
Kampus Julkaistu:

Kvanttimullistuksesta merten aarteisiin – Aalto-yliopisto kutsuu jälleen kaikki uteliaat matkalle tieteen ja taiteen maailmaan

Suositut Aalto Ahaa -luennot ja Tiedeteatteri jatkuvat syksyllä uusilla, kiehtovilla aiheilla.