Aalto-yliopisto valittiin Euroopan kolmanneksi parhaaksi yliopistoksi tietotekniikassa
Aalto-yliopisto on valittu tietotekniikan oppiaineessa Euroopan kolmanneksi parhaaksi yliopistoksi U.S. Newsin . Eurooppalaisista yliopistoista ainoastaan sveitsiläinen Zürichin teknillinen yliopisto ja University College London sijoittuivat rankingissa Aaltoa korkeammalle.
Kansainvälisesti Aalto-yliopiston tietotekniikan laitoksen sijoitus oli nyt 33. Maailman parhaaksi yliopistoksi tietotekniikassa valittiin pekingiläinen Tsinghuan yliopisto. Vuosi sitten Aallon tietotekniikan sijoitus samassa vertailussa oli Euroopan seitsemäs ja koko maailman 43.
Suomalaisyliopistojen joukossa Aallon sijoitus tietotekniikan osalta oli selvästi korkein. Suomalaisista toiseksi korkeimman sijoituksen sai Oulun yliopisto, jonka sijoitus koko maailmassa oli 113 ja Euroopassa 30.
The U.S. News Ranking 2020 julkaistiin 20. lokakuuta. The Best Global Universities -ranking perustuu Web of Sciencestä saatavaan dataan sekä InCites-mittareihin. heidän metodologiansa painottaa tekijöitä, jotka mittaavat yliopiston kansainvälistä ja alueellista tutkimusmainetta sekä akateemisen tutkimuksen menestystä.
Yleisrankingeissa näihin tekijöihin lukeutuu julkaisujen, siteerauksien ja kansainvälisen yhteistyön kaltaisia asioita. Jokaisella oppiainerankingilla puolestaan on oma metodologiansa, joka perustuu akateemisen tutkimukseen menestymiseen ja maineeseen kyseisellä alalla.
Tietotekniikan laitos
Tietotekniikka yhdistää kaikkia aloja. Aalto-yliopistossa tietotekniikan tutkimus yhdistyy tieteen käytännönläheisiin sovelluksiin.
Lue lisää uutisia
Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia
Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Anssi Perttala vahvistamaan Radikaalin luovuuden keskusta
Anssi Perttala on nimitetty Aalto-yliopiston radikaalin luovuuden keskuksen asiantuntijan tehtävään 1.10.2026 alkaen.
Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon
Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.