ɫɫÀ²

Uutiset

Aalto-yliopisto nousi Suomen ykköseksi QS:n yliopistovertailussa

Kokonaissijoitus oli 109. maailmassa, ja valmistuneiden työllistymisessä Aalto oli sijalla 39.
Two guys flying a kite on Otaniemi campus
Kuva: Aalto-yliopisto / Aleksi Poutanen.

Aalto-yliopiston sijoitus nousi tämän vuoden QS World University Rankings -yliopistovertailussa. Aalto oli 109. sijalla maailmassa ja ensimmäisellä sijalla suomalaisista yliopistoista. Viime vuoden sijoitus oli 116. maailmassa ja toinen Suomessa. 

Aalto pärjäsi parhaiten osa-alueilla, jotka mittaavat valmistuneiden työllistymistä (sija 39 maailmassa) ja kestävää kehitystä (sija 53). Näillä alueilla Aalto-yliopisto oli Suomen ykkönen, ja molemmat olivat mukana vertailussa ensimmäistä kertaa.

Tässä QS-rankingissä yliopistoja arvioidaan kokonaisuutena ja käytössä on yhdeksän indikaattoria, joilla kullakin on hieman erilaiset painoarvot. Metodologia on muuttunut jonkin verran aiemmista vuosista. Edellä mainittujen kestävän kehityksen ja työllistymisen lisäksi arvioidaan tutkimusviittausten, kansainvälisen akateemisen henkilöstön ja kansainvälisten opiskelijoiden suhteellista määrää, akateemista mainetta, työnantajamielikuvaa, opiskelija-opettaja-suhdelukua sekä kansainvälisiä tutkimusverkostoja.

QS:n ranking-listalle on valikoitu mukaan 1 500 parasta yliopistoa maailmassa, ja ensimmäisellä sijalla oli tänäkin vuonna yhdysvaltalainen MIT-yliopisto. Maailmassa arvioidaan olevan laskutavasta riippuen noin 17 000–22 000 yliopistoa.

QS (Quacquarelli Symonds) on yksi merkittävimmistä yliopistovertailuista. Yleisrankingien lisäksi QS tuottaa tieteenalakohtaisia ja alueellisia ranking-listoja. Ala- ja aihekohtaiset ranking-listat ovat Aallolle relevantimpia kuin yleisrankingit, koska yliopisto on erikoistunut tekniikkaan, talouteen ja taiteeseen.

Lue lisää:

Rankingit (aalto.fi)

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Hymyilevä henkilö vihreässä paidassa ja lippalakissa punaisen tiiliseinän edessä
Nimitykset, Yliopisto Julkaistu:

Anssi Perttala vahvistamaan Radikaalin luovuuden keskusta

Anssi Perttala on nimitetty Aalto-yliopiston radikaalin luovuuden keskuksen asiantuntijan tehtävään 1.10.2026 alkaen.
QS CEMS ranking 2027 banner
Opinnot Julkaistu:

CEMS MIM sijoittui neljänneksi maailmassa jo toisena vuonna peräkkäin

Kokonaispisteet ovat korkeat: 95,2/100 QS:n vuoden 2027 johtamisen maisteriohjelmien rankingissa.
Nainen läpinäkyvässä kuplatuolissa kirkkaan Made in Aalto University -kyltin vieressä hämärässä tilassa
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuusi Aallon alaa ylsi maailman sadan parhaan joukkoon ShanghaiRankingin vertailussa

Vertailussa tarkastellaan muun muuassa tutkimuksen laatua ja vaikuttavuutta, huippututkimusta sekä kansainvälistä yhteistyötä.
""
Yliopisto Julkaistu:

Hyödynnä UniSportin syyskampanja ja tutustu syksyn ajankohtaisiin

Syyskampanja ja edullinen jäsenyys Aalto-yliopiston opiskelijoille ja henkilökunnalle!