ɫɫ

Uutiset

Aalto-yliopisto mukana jo kolmessa tutkimuksen lippulaivahankkeessa

Fotoniikan, tekoälyn ja biomateriaalien osaamiskeskittymät tukevat korkeatasoista tutkimusta, taloudellista kasvua ja yhteiskunnan hyvinvointia.
flagship

Suomen Akatemia myönsi sekä fotoniikan että tekoälyn lippulaivoille reilun 8 miljoonan euron rahoituksen. Kuva: Aki-Pekka Sinikoski

Suomen Akatemia myönsi eilen lippulaivarahoituksen Aalto-yliopiston, Helsingin yliopiston ja VTT:n Tekoälyn tutkimuskeskus FCAI:lle. Rahoituksen sai myös Tampereen yliopiston vetämä Fotoniikan tutkimuksen ja innovaatioiden lippulaiva, jossa Aalto-yliopisto on mukana yhdessä Itä-Suomen yliopiston ja VTT:n kanssa. Uusien biomateriaalien kehittämiseen keskittyvä, Aallon ja VTT:n yhteinen FinnCERES sai rahoituksen viime keväänä.

”Olemme todella iloisia ja ylpeitä siitä, että meidän ja kumppaniemme osaaminen on arvioitu jälleen erittäin korkeatasoiseksi. Lippulaivarahoituksen ansiosta saavutamme yhdessä merkittäviä tuloksia ajankohtaisten ja haastavien kysymysten ratkomisessa”, sanoo tutkimuksesta vastaava vararehtori Ossi Naukkarinen.

Valoon perustuvat teknologiat, fotoniikka, ja niiden sovellukset ovat keskeisessä roolissa lähes kaikilla elämänaloilla. Fotoniikkaa hyödynnetään nykyisin tietoliikenteessä, biolääketieteessä, energia- ja ympäristötekniikassa, valmistustekniikassa ja kuluttajatuotteissa. Alalla on huimat kasvunäkymät, sillä sen arvioidaan tuottavan miljoona uutta työpaikkaa Eurooppaan vuoteen 2030 mennessä. Pelkästään Suomessa on jo yli 200 fotoniikan alan yritystä.

“Tämä on hieno uutinen Aallolle ja koko Suomelle”, sanoo fotoniikan professori Zhipei Sun Aalto-yliopistosta.

”Fotoniikka on tulevaisuuden kannalta keskeinen teknologia, ja lippulaivarahoitus vauhdittaa sen tutkimusta ja innovaatioiden syntyä Suomessa. Aallossa fotoniikan tutkimusta tehdään erityisesti Micronovassa, jossa maailmanluokan infrastruktuuri ja vahva yhteistyö VTT:n ja muiden lippulaivakumppanien kanssa luovat ainutlaatuisen tutkimus- ja kehitysympäristön kansainvälisessäkin mittakaavassa.”

FCAI:n saaman rahoituksen turvin Suomessa hajallaan olevaa tekoälyosaamista voidaan koota tehokkaasti yhteen. FCAI:n johtajan, Aalto-yliopiston professori Samuel Kasken mukaan lippulaivastatus mahdollistaa myös sen, että tutkijat eri tieteenaloilta saadaan tekemään tutkimusta yhteisen tutkimusagendan eteen. Näin FCAI voi tuoda tekoälyä muiden tieteenalojen ja yhteiskunnan sekä yritysten hyödyksi.

”Lippulaivastatus on yhteiskunnalta viesti siitä, että tekoälyn tutkimusta pidetään tärkeänä”, Kaski sanoo.

Lue myös

Tekoälyn tutkimukselle merkittävä tieteellinen tunnustus ja rahoitus Suomen Akatemialta

Uusia biomateriaaleja kehittävä FinnCERES tähtää Suomen metsätalouden arvon kaksinkertaistamiseen

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Lähikuva monimutkaisesta kultaisen värisestä koneesta, jossa on erilaisia johtoja ja liittimiä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Mitä kvantti tarkoittaa?

Kaksi Aallon kvanttitutkijaa valottaa kiehtovaa maailmaa, jossa mahdottomalta kuulostava on täysin tavallista.
Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.