ɫɫ

Uutiset

Aalto-yliopisto 5. sijalle Euroopassa tuotantotalouden ja toimitusketjujen empiirisessä tutkimuksessa

SCM Journal List -luokitus arvioi yliopistoja alan huipputason lehdissä julkaistujen tutkimusten perusteella.
scm_ranking_5_fi_fi.png

Aalto-yliopisto sijoittui Euroopassa sijalle viisi erityisellä vahvuusalueellaan empiirisessä tutkimuksessa ja sijalle 11 yleisessä sarjassa.

Maailmanlaajuisesti Aalto-yliopisto . Katso lisätietoja luokituksesta .

”Olemme ylpeitä siitä julkaisujen sarjasta useissa korkeatasoisissa tiedelehdissä, kuten alan johtavassa Journal of Operations Management -lehdessä”, tuotantotalouden laitoksen johtaja professori Risto Rajala sanoo.

Aalto-yliopisto erottuu edukseen monista maailman suurista yliopistoista hyvien ja molemminpuoliseen luottamukseen perustuvien yrityssuhteiden avulla. Niiden ansiosta suuri osa Aallon akateemisesta tutkimuksesta perustuu tosielämän ongelmiin ja tapaustutkimuksiin. Tutkimuksemme vastaa suuriin yhteiskunnallisiin haasteisiin, muun muassa kestävään kasvuun teollisuuden aloilla. Tämänhetkinen tutkimuksemme tarkastelee koko globaalin liiketoiminnan murrosta teknologian kehityksen ajamana.

”Luokitustulokset eivät ole varsinainen tavoitteemme, mutta ne ovat osoitus kehityskaaresta, joka perustuu lahjakkaiden tutkijoidemme kovaan työhön kaikilla empiirisen tutkimuksen aloilla: systemaattisessa tiedonkeruussa, huolellisessa analyysissa, oivaltavien yhdistelmien tekemisessä ja tulosten kiteyttämisessä uraauurtavalla tavalla”, Rajala kertoo.

Yritysten kanssa tehtävän tiiviin yhteistyön lisäksi Aalto-yliopiston tuotantotalouden ja palvelujen johtamista koskeva tutkimus hyötyy monitieteisestä lähestymistavasta ja tutkimusmenetelmistä.

”Monet Aallon laitokset ja ryhmät antavat alalle oman panoksensa. Tuotantotalouden laitoksen lisäksi matematiikan ja systeemianalyysin laitoksen ja tietotekniikan laitoksen professorit ja tutkijat ovat tutkimuksissamme elinehto”, Rajala huomauttaa.

۳ٱ𾱲ٲöhalu ja tieteellinen uteliaisuus valetaan alamme tutkijoihin jo opintojen alusta alkaen.

”Opiskelijamme oppivat tekemällä ja tutkimalla tosielämän tapauksia toimeksiantojen myötä. Tutkinto-ohjelmamme perustuvat strategiseen johtamiseen, yrittäjähenkiseen johtamiseen sekä toimintojen ja palvelujen digitalisaatioon. Huippuopiskelijat halutaan usein teollisuuteen tekemään diplomityönsä yhteistyöhankkeissa, ja he kykenevät relevanttiin ja kunnianhimoiseen analyyttiseen tutkimukseen.”

SCM Journal Listin empiirisen tutkimuksen arviointi perustuu pääasiassa julkaisuihin empiirisesti suuntautuneissa tiedelehdissä (mukaan lukien Decision Sciences Journal, Journal of Business Logistics, Journal of Operations Management ja Journal of Supply Chain Management). Analyyttisen tutkimuksen sijoitus perustuu artikkeleiden julkaisuun analyyttisesti suuntautuvissa tiedelehdissä (mukaan lukien Management Science, Manufacturing and Service Operations Management, Operations Research ja Production and Operations Management).
 

äپٴᲹ:
Risto Rajala, professori
Tuotantotalouden laitoksen johtaja
Aalto-yliopisto
risto.rajala@aalto.fi
puh. 040 353 8140

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Lähikuva monimutkaisesta kultaisen värisestä koneesta, jossa on erilaisia johtoja ja liittimiä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Mitä kvantti tarkoittaa?

Kaksi Aallon kvanttitutkijaa valottaa kiehtovaa maailmaa, jossa mahdottomalta kuulostava on täysin tavallista.
Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.