ɫɫ

Uutiset

Aalto sijoittui jälleen maailman nuorten yliopistojen kärkikymmenikköön

Aallon kansainvälisten vertaisarvioitujen julkaisujen ja kilpaillun EU-rahoituksen määrä on kasvanut.
aalto_ranking_qs_top50under50_700x400_fi_fi.png

Aalto-yliopisto ylsi 9. sijalle juuri julkaistussa QS Top 50 Under 50 Rankings -vertailussa, joka listaa 50 maailman parasta alle 50-vuotiasta yliopistoa. Eurooppalaisista yliopistoista Aalto oli kolmanneksi paras.

”Aaltolaiset ovat tehneet upeaa työtä – kiitos menestyksestä kuuluu heille kaikille”, sanoo Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä.

Aalto on vajaassa vuosikymmenessä edennyt harppauksin monella alueella. Yksi niistä on kansainvälistyminen. Aalto on jo maailman 55:nneksi kansainvälisin yliopisto. Seitsemässä vuodessa (2010–2017) kansainvälisten vertaisarvioitujen julkaisujen määrä on lisääntynyt 50 prosenttia. Samaan aikaan kansainvälisten opiskelijoiden suorittamien maisterintutkintojen määrä on kaksinkertaistunut ja kansainvälisten professorien osuus kasvanut 18 prosenttiyksikköä.

Erittäin kilpailtujen Euroopan tutkimusneuvoston myöntämien ERC-rahoitusten saajia on Aallossa nyt nelinkertaisesti vuoteen 2010 verrattuna. Yksi heistä on Yhdysvalloista Aaltoon kotiutunut professori Orlando Rojas. Hän kehittää Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulussa tulevaisuuden materiaaleja, joiden avulla voidaan ratkaista suuria veden käyttöön, hiilidioksidin talteenottoon, elintarvikkeisiin ja kehittyneisiin materiaaleihin liittyviä haasteita.

”Toivon, että työstäni tulee käännekohta nano- ja mikrotason lignoselluloosarakenteiden ainutlaatuisten ominaisuuksien hyödyntämisessä. Ne ovat tulevaisuuden biotalouden tärkeimpiä materiaaleja", Rojas sanoo.

Kolmen kärki Aasiasta

QS:n nuorten yliopistojen vertailun ykkönen oli tänäkin vuonna Singaporen Nanyang Technological University. Toiseksi vertailussa ylsi The Hong Kong University of Science and Technology (HKUST) ja kolmanneksi KAIST - Korea Advanced Institute of Science and Technology. Paras eurooppalainen yliopisto oli nelossijalle ampaissut Paris Sciences & Lettres (PSL).

Listaus perustuu QS World University Rankings -yleisrankingiin, ja sen tarkoitus on nostaa esiin yliopistoja, joiden suoriutuminen lupaa niille tulevaisuutta maailman yliopistojen kärkijoukossa. Yleisrankingissa Aalto on jo sijalla 140, mikä merkitsee kuulumista yhden prosentin parhaimmistoon maailman yliopistoista. Viime vuonna Aalto oli nuorten yliopistojen rankingin sijalla 7.

QS (Quacquarelli Symonds) on yksi merkittävimmistä yliopistovertailuista. Yleisrankingin lisäksi se tuottaa tieteenalakohtaisia ja alueellisia ranking-listoja.

Lue lisää:
(topuniversities.com)
 

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Hymyilevä henkilö vihreässä paidassa ja lippalakissa punaisen tiiliseinän edessä
Nimitykset, Yliopisto Julkaistu:

Anssi Perttala vahvistamaan Radikaalin luovuuden keskusta

Anssi Perttala on nimitetty Aalto-yliopiston radikaalin luovuuden keskuksen asiantuntijan tehtävään 1.10.2026 alkaen.
QS CEMS ranking 2027 banner
Opinnot Julkaistu:

CEMS MIM sijoittui neljänneksi maailmassa jo toisena vuonna peräkkäin

Kokonaispisteet ovat korkeat: 95,2/100 QS:n vuoden 2027 johtamisen maisteriohjelmien rankingissa.
Nainen läpinäkyvässä kuplatuolissa kirkkaan Made in Aalto University -kyltin vieressä hämärässä tilassa
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuusi Aallon alaa ylsi maailman sadan parhaan joukkoon ShanghaiRankingin vertailussa

Vertailussa tarkastellaan muun muuassa tutkimuksen laatua ja vaikuttavuutta, huippututkimusta sekä kansainvälistä yhteistyötä.
""
Yliopisto Julkaistu:

Hyödynnä UniSportin syyskampanja ja tutustu syksyn ajankohtaisiin

Syyskampanja ja edullinen jäsenyys Aalto-yliopiston opiskelijoille ja henkilökunnalle!