ɫɫ

Uutiset

Aalto Science Instituten hyvä maine houkuttelee tutkijoita

Aalto Science Institute AScI auttaa Aallon Perustieteiden korkeakoulun laitoksia löytämään kansainvälisiä kesäharjoittelijoita.
Kesäharjoittelijoille järjestetään yhteistä ohjelmaa.

Kuluvana kesänä Perustieteiden korkeakoulussa toimiva Aalto Science Institute AScI auttoi jo neljännen kerran korkeakoulun laitoksia löytämään kansainvälisiä kesäharjoittelijoita.

– Ohjelma on ollut menestyksekäs ja hakijoiden määrä on kasvanut joka vuosi hyvän maineen levittyä, kertoo AScIn johtaja, professori Pekka Orponen ٲٲⱹää.

Tänä vuonna hakijoita oli 13 avoimeen paikkaan 172 henkeä, ja valituksi tulleiden taso oli erittäin korkea. Kesäharjoitteluohjelman yhtenä tavoitteena on ollut luoda korkeakoulun laitoksille uusi kanava hyvien kansainvälisten opiskelijoiden rekrytointiin. Käytännössä AScI auttaa laitoksia kesäharjoittelijoiden rekrytoinnissa, mutta tutkimusryhmät valitsevat itse omat harjoittelijansa hakijoiden joukosta. AScI perehdyttää eri laitosten harjoittelijat yhteisesti Aallon toimintatapoihin ja suomalaiseen kulttuuriin. Harjoittelijat muodostavat tiiviin monitieteisen yhteisön, jossa vallitsee innostunut yhdessä tekemisen henki.

Lahjakkaat postdocit vahvistavat tutkimustoimintaa

Kesäharjoitteluohjelman lisäksi AScI pyörittää Aalto Science Fellow -ohjelmaa, joka antaa nuorille ja lahjakkaille postdoc-tutkijoille tilaisuuden työskennellä yhdessä Perustieteiden korkeakoulun tutkimusryhmien kanssa kolmen vuoden ajan.

– Tavoitteenamme on ollut luoda kansainvälisesti mielenkiintoinen ohjelma, joka houkuttelee Aaltoon erinomaisia tutkijoita, jotka kautensa päätyttyä etenevät jatkopaikkoihin Aallossa tai kansainvälisesti, kertoo AScIn johtoryhmän puheenjohtaja, professori Ahti Salo.

– Yksi menestyksekäs esimerkki on Daniel Rayneau-Kirkhope, yksi instituutin ensimmäisistä postdoceista. Hän sai tänä keväänä Suomen Akatemian tutkijatohtorirahoituksen ja jatkaa nyt Aallon teknillisen fysiikan laitoksella, iloitsee Orponen. 

Myös tutkijoiden siirtyminen AScIsta muihin kärkiyliopistoihin vahvistaa AScIn ja korkeakoulun toimintaa – sana houkuttelevasta tutkimusympäristöstä poikii uusia hakijoita niin Fellow- kuin kesäharjoittelijaohjelmaankin.

"AScI on onnistunut"

AScIn muu toiminta rakentuu kolmevuotisten temaattisten tutkimusohjelmien ympärille. Ohjelmat perustettiin AScIn tieteellisen seurantaryhmän (SAB) ehdotuksen pohjalta ja avoimen, kilpailullisen haun pohjalta kaksi ensimmäistä ohjelmaa avattiin aihepiireistä "Large Structures and Big Data" sekä "Machine Learning in Materials Science".

AScI on aiemmin rahoittanut myös menestyksellistä Perustieteiden korkeakoulun tutkimusryhmiin suuntautuneiden lyhyiden tutkijavierailuiden ohjelmaa. Tämä toiminta on kuitenkin nyt määrärahojen vähyyden takia jouduttu keskeyttämään. Vierailut kestivät viikosta kahteen viikkoon ja instituutti maksoi vierailijoiden lennot ja majoitukset.

– Moni iso asia aina yhteisjulkaisuista yhteishankkeisiin on lähtenyt liikkeelle näiden lyhyiden vierailujen ansiosta, kertoo Orponen ja jatkaa.

– AScI perustettiin parantamaan korkeakoulun ja Aallon kansainvälistä näkyvyyttä tutkimuksessa sekä edistämään tutkijavaihtoa ja -liikkuvuutta ja siinä on onnistuttu erinomaisesti.

Aalto Science Institute (AScI) on korkean profiilin kansainvälinen ja monitieteinen tutkimusyhteistyön foorumi. AScIn tarkoituksena on olennaisesti parantaa Aallon kansainvälistä näkyvyyttä tutkimuksessa ja tutkijavaihdossa ja -liikkuvuudessa sekä toimia yhdessä laitosten kanssa edistäen Perustieteiden korkeakoulun tutkijakoulutusta sekä tutkijoiden verkostoitumista sen kaikilla tasoilla.

Kolme vuotta toimineen AScIn hallintomalli uudistettiin vuoden 2015 alussa niin, että sillä on selkeä laitosedustuksiin perustuva johtoryhmä, jonka puheenjohtajana toimii korkeakoulun tutkimusasioiden varadekaani. AScIlla on myös korkeatasoinen viisihenkinen tieteellinen seurantaryhmä (Scientific Advisory Board, SAB), joka on kokoontunut kerran.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.