ɫɫÀ²

Uutiset

Aalto Road Show valloitti Itä-Suomen!

Aalto-yliopisto jalkautui viikon kestävälle lukiokiertueelle, Aalto Road Showlle, Itä-Suomeen viikolla 44. Kiertuepaikkakunniksi tänä syksynä valikoituivat Mikkeli, Kuopio, Kajaani, Sotkamo, Joensuu, Imatra ja Lappeenranta.
Aalto-yliopiston opiskelijat Joensuun torilla

Aalto-yliopisto jalkautui viikon kestävälle lukiokiertueelle, Aalto Road Showlle, Itä-Suomeen viikolla 44. Kiertuepaikkakunniksi tänä syksynä valikoituivat Mikkeli, Kuopio, Kajaani, Sotkamo, Joensuu, Imatra ja Lappeenranta. Mukana kiertueella oli 12 opiskelijaa taiteen ja suunnittelun, kauppatieteiden ja tekniikan aloilta, kaksi jokaisesta Aallon kuudesta korkeakoulusta. Vastaavaa ja tässä mittakaavassa toteutettua kiertuetta ei ole aikaisemmin järjestetty Aalto-yliopiston toimesta. 

Aalto-yliopiston opiskelijamarkkinoinnin päällikkö, Jutta Kasslin korostaa kohtaamisten tärkeyttä: "Covid-vuosien jälkeen Aalto-yliopistolle on tärkeää päästä mahdollistamaan kohtaamisia, juttelemaan nuorten kanssa heidän tulevaisuuden suunnitelmistaan ja avaamaan Aallon mahdollisuuksista auttaa oman polun löytämisessä. Upeaa huomata, että Aalto herättää näin paljon kiinnostusta ja saimme näin laajan tervetulotoivotuksen Itä-Suomen lukioilta."

Kiertueen tarkoitus oli kertoa Aallon opintotarjonnasta ja pääkaupunkiseudulla opiskelusta Itä-Suomen toisen asteen opiskelijoille. Vaikka kiertue keskittyi lukioihin, kiertueella tavattiin myös ammattikoulussa opiskelevia nuoria ja kerrottiin, että polkuja yliopistoon on monia. Aallon opiskelijat kertoivat omista kokemuksistaan ja vastasivat opiskelijoiden kysymyksiin mm. lukion ja yliopiston eroavaisuuksiin, Otaniemen kampukseen ja opiskelijayhteisöön liittyen. Kiertueella tavattiin huimat yli 800 toisen asteen opiskelijaa!

Road Showlle lähteneistä opiskelijoista 11 oli kotoisin pääkaupunkiseudun ulkopuolelta ja osa pääsi esiintymään entisiin lukioihinsa. Opiskelijoista oli tärkeää, että myös maakuntiin tuodaan tietoa Aallon opintotarjonnasta ja nuoria kannustetaan tekemään itsenäisiä päätöksiä ja seuraamaan omia unelmiaan. Opiskelijat toivoivat Aaltoon lisää hakijoita pääkaupunkiseudun ulkopuolelta ja vakuuttivat, että Aallosta löytää oman paikkansa ja uusia elämänpituisia ystäviä, vaikka ajatus muutosta kauas kotoa tuntuisi ensin liian jännittävältä.

Lukiolaisten ajatusten kuunteleminen antoi heille selvästi uutta kiinnostusta ja motivaatiota!

Annu Kärkkäinen, ensimmäisen vuoden kemian tekniikan opiskelija

Aalto-yliopisto kiittää mukaan lähteneitä 13 lukiota sujuvasta yhteistyöstä ja vieraanvaraisuudesta. Vastaanotto kaikissa kaupungeissa oli lämmin ja nuorilta kerättyjen palautteiden perusteella vierailuista oli hyötyä ja ne kiinnostivat. Mukaanviemisenä kiertueelta lähti ainakin se, että nuoria kiinnostaa opintovaihtoehdoista kuuleminen ja omien vaihtoehtojen punnitseminen jo ennen abivuotta ja kohtaamisia on tärkeä mahdollistaa. Aalto kiittää myös kaikkia tapaamaan tulleita opiskelijoita ajasta, kiinnostuksesta ja hyvistä kysymyksistä! Lähetämme tsemppiä opintoihin ja kannustamme rohkeasti seuraamaan omia unelmia, johtivat ne Aaltoon tai muualle!

Haluatko Aalto-yliopiston vierailulle omaan oppilaitokseesi? Aalto-yliopiston opiskelijat vierailevat lukioissa ja muissa toisen asteen oppilaitoksissa kertomassa yliopisto-opiskelusta, Aallon koulutustarjonnasta ja yliopistoon hakemisesta. Vierailu on mahdollista toteuttaa paikan päällä tai etänä. Opiskelijat voivat esitellä kaikkia Aallon aloja (kauppatiede, tekniikka, taide ja muotoilu) tai erityisesti tiettyä Aallon alaa tai korkeakoulua. Esittely voidaan yhdistää myös opiskelijavetoiseen kampusvierailuun Aalto-yliopiston Otaniemen tai Mikkelin kampuksella. Ota yhteyttä sähköpostitse Aalto-yliopiston hakijapalveluihin (admissions@aalto.fi) hyvissä ajoin ennen toivottua ajankohtaa!

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Hymyilevä tummahiuksinen nainen silmälaseissa tummissa vaatteissa, sisätilassa, tausta epätarkka.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Väitös: Elokuvaohjaaja ei johda vain visiota – myös luova ryhmä tarvitsee johtamista

Hanna Maylettin väitöstutkimus tunnistaa elokuvaohjaajan taiteellisessa johtajuudessa kaksi toisiinsa kietoutuvaa ulottuvuutta: teoksen sisällön sekä työryhmän sosiaalisten prosessien säätelyn.
Picture of the themes of this course
Opinnot Julkaistu:

Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) syksyllä 2026!

Suosittu Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) järjestään 2. ja 4. jaksossa suomeksi ja englanniksi. Lisäksi pienryhmäkeskustelut ovat mahdollisia myös ruotsiksi!
Opinnot Julkaistu:

Kemiantekniikan asiantuntijaksi kehittyminen -kurssi on tulossa jälleen tammikuussa 2027

Haluatko kehittyä hyvinvoivaksi, omat vahvuudet tuntevaksi, tuotteliaaksi oman alan ammattilaiseksi? Tule CHEM-C2005 Kemiantekniikan asiantuntijaksi kehittyminen-kurssille! 
Lasipallo, jossa H2-symboli vihreän kasvillisuuden päällä, ympäröitynä erilaisilla ympäristö- ja tiedekuvakkeilla.
Yliopisto Julkaistu:

Osallistu Unite!Energy-konferenssiin Darmstadtissa

Kolmas vuosittainen Unite!Energy-konferenssi kokoaa yhteen uransa alkuvaiheessa olevia tutkijoita ja asiantuntijoita vaihtamaan tietoa, tutustumaan kestävän energia-alan uusimpiin kehityssuuntiin ja innovaatioihin sekä keskustelemaan sukupuolten tasa-arvon huomioivan STEM-koulutuksen roolista.