Aalto mukana STUKin ja yliopistojen säteilyturvayhteistyössä
Säteilyturvakeskus ja yhdeksän yliopistoa ovat perustaneet yhteenliittymän koordinoimaan ja edistämään säteilyturvallisuustutkimusta Suomessa.
Yhteenliittymässä ovat mukana Säteilyturvakeskuksen (STUK) ja Aalto-yliopiston lisäksi myös Itä-Suomen yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Tampereen yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto, Aalto-yliopisto, Turun yliopisto, Oulun yliopisto, Lappeenrannan teknillinen yliopisto ja Helsingin yliopisto.
Aalto-yliopistoa edustaa yhteenliittymän johtoryhmässä teknillisen fysiikan laitoksesta.
Yhteenliittymän perustaminen tuli ajankohtaiseksi tutkimuslaitosuudistuksen myötä. Sen seurauksena valtio kohdensi tutkimusmäärärahansa uudella tavalla ja STUK vähensi omaa tutkimustoimintaansa. ۳ٱٲötä tiivistämällä STUK ja yliopistot pyrkivät turvaamaan säteilyturvallisuustutkimuksen jatkumisen Suomessa.
Lue lisää yhteenliittymästä .
Lue lisää uutisia
Mitä kvantti tarkoittaa?
Kaksi Aallon kvanttitutkijaa valottaa kiehtovaa maailmaa, jossa mahdottomalta kuulostava on täysin tavallista.
Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia
Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon
Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.