ɫɫ

Uutiset

Aalto Day One -kuvat ja tallenne julkaistu – palaa tunnelmiin

Aalto-yliopiston lukuvuoden avajaiset olivat yhteisöllisyyden, kampukselle paluun ja ilon juhlaa. Avajaisia seurasi yli tuhatpäinen joukko aaltolaisia, ja Aalto Party teki kaivatun paluun.
Three students tandem skiing, and a crowd of Aalto staff and student watching

Aalto-yliopiston 13. lukuvuosi avattiin suorassa verkkolähetyksessä 6. syyskuuta. Otaniemen kampuksen studiosta lähetettyä virtuaalista avajaisseremoniaa seurasi etäyhteyksin 720katsojaa, lisäksi paikan päällä kampuksen kisakatsomoissa mukana oli 350 aaltolaista. Aalto Partyssa vieraili iltapäivän ja illan aikana arviolta 1500 kävijää.

Avajaisissa puhuivat rehtori Ilkka Niemelä ja ylioppilaskunnan puheenjohtaja Otto Usvajärvi. Lisäksi polymeeriteknologian professori Jukka Seppälä nimitettiin Aalto-professoriksi. Tilaisuudessa myös julkistettiin vuoden 2022 Aalto-tunnustuspalkintojen saajat.

Paljon odotettu Aalto Party teki näyttävän paluu Alvar Aallon puistoon, jonne opiskelijat ja henkilöstö olivat yhdessä koonneet huikean ohjelmakattauksen: musiikkia, kiltojen esittelyitä, pelejä ja kisailuja, karaokea, ruokarekkoja, sekä paljon muuta. Aalto Partyssa nähtiin myös perinteinen köydenveto opiskelijoiden ja yliopiston johdon kesken, tandemhiihtoa sekä muita tempauksia.

Palaa alla olevilta tallenteilta, kuvista ja uutisista avajaistunnelmiin! Tallenteilta löydät rehtori Ilkka Niemelän ja Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtaja Otto Usvajärven puheet, sekä avajaisseremonian kokonaisuudessaan.

Kiitos kaikille mukana olleille!

Kuvat: Jaakko Kahilaniemi, Erica Nyholm

Lue lisää

A group of eight Aalto people awarded in Aalto Day One, standing and holding flower bouquets

Aaltolaisia palkittiin jälleen upeasta työstä

Lukuvuoden avajaisissa juhlistettiin niin tutkimuksen, opetuksen kuin yhteisöllisyyden sankareita.

Uutiset
Jukka Seppälä

Jukka Seppälä on nimitetty Aalto-professoriksi

Seppälä on erikoistunut biopolymeereihin, joita tarvitaan niin muovien korvaamisessa, uusissa materiaaleissa kuin lääketieteen sovelluksissa. Innostus kemiaan syttyi jo koulun kerhossa – ja on kantanut läpi pitkän, monipuolisen ja menestyksekkään uran.

Uutiset
Rehtori Ilkka Niemelän puhe

Rehtori Ilkka Niemelä: ”Panostus yliopistoihin on paras ratkaisu osaajapulaan”

Aalto-yliopiston lukuvuoden avajaisissa puhui myös ylioppilaskunnan puheenjohtaja Otto Usvajärvi. Avajaiset toteutettiin virtuaalisesti.

Uutiset
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä kantavat kylttiä, jossa lukee 'IT Services' ja  jossa on lisäksi suurennuslasin kuva.
Yliopisto Julkaistu:

Aalto Mac: verkkoasetukset päivitetään

Päivitykset alkavat joulun aikana
Unite! Seed Fund 2026: Hakemus alkaa 20. tammikuuta. Hakemukset avoinna opiskelijatoimintaan, opetukseen ja tutkimukseen.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026: Hakukierros avautuu 20. tammikuuta 2026

Tutustu ennakkoon Unite! Seed Fund 2026 -hakukierrokseen. Haku sisältää kolme rahoituslinjaa: opiskelijatoiminta, opetus ja oppiminen sekä tutkimus ja tohtorikoulutus.
tohtorinhattu, Kauppakorkeakoulu
Yliopisto Julkaistu:

Kauppakorkeakoulu promovoi kymmenen kunniatohtoria toukokuun 2026 promootiossa – arvokas juhla järjestetään viiden vuoden välein

Kauppakorkeakoulun ensimmäinen promootio järjestettiin vuonna 1946, joten keväällä 2026 on vuorossa Kauppakorkeakoulun 17. promootio.
Apulaisprofessori Patrick Fleming
Nimitykset Julkaistu:

Patrick Fleming nimitetty rakennetekniikan ja rakennussuunnittelun apulaisprofessoriksi

Flemingin mukaan kestävän tulevaisuuden rakentaminen vaatii nykyisten rakennusten tehokasta käyttöä.