Aalto ARTSin Eloseminaari käynnisti uuden lukuvuoden
Tapahtuma kokosi lähes 150 henkilökunnan jäsentä Helsingin Tokoinrantaan 20. elokuuta. Päivä tarjosi tilaisuuden juhlistaa yhteisiä saavutuksia, toivottaa uudet kollegat tervetulleiksi ja keskustella ajankohtaisista aiheista.
Ohjelmassa tehtiin katsaus viimeaikaisiin kehityssuuntiin ja toteutettuun opetusportfoliouudistukseen sekä kuultiin puheenvuoro tekoälyn roolista yhteiskunnassa.
”Yksi asia, jota erityisesti arvostan yhteisössämme, on kulttuurimme ja henkemme. Uskon vakaasti, että avoimuus ja luottamus saavat yhteisömme kukoistamaan. Jatkakaamme tällä tiellä”, sanoi dekaani Tuomas Auvinen avauspuheenvuorossaan.
Auvinen kertoi myös luottavansa siihen, että luovuuden, taiteen ja kulttuurin merkitys yhteiskunnassa tulee kasvamaan.
”On nähtävissä jo paljon merkkejä siitä, että alojamme arvostetaan. Myös yliopistomme antaa tunnustusta työlle, jota olemme tehneet, ja toivottaa taiteelliset ja luovat ihmiset lämpimästi tervetulleiksi työskentelemään kampuksellemme.”
Saavutukset kunniaan ja katse tulevaisuuteen
Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu on käynyt läpi suuria muutoksia viime vuosina opetusportfolionsa uudistamiseen liittyen. Varadekaani Rasmus Vuori teki katsauksen uudistukseen ja sen vaiheisiin.
”Tämä on todellakin ollut tiimityötä. Teimme perustavanlaatuisen muutoksen, joka vaati paljon työtä, aikaa ja kompromisseja. Indikaattorimme näyttävät nyt paljon paremmilta, ja suuntaamme kohti valoisampaa tulevaisuutta.”
ղöääǴڱǰ Miklu Silvanto pohti puheenvuorossaan, mitä tekoäly voi meille tarjota – ja erityisesti, miten se haastaa meitä. Hän kannusti meitä hyödyntämään tekoälyä viisaasti ja löytämään sen avulla entistä enemmän ihmisyyttä itsestämme, sillä se on supervoimamme.
Dekaani totesi lopuksi uudistustyön nyt tehdyksi ja kannusti yhteisöä pysähtymään hetkeksi saavutettujen tulosten äärelle.
”Koulun tasolla meillä menee suhteellisen hyvin. Toivon, että voimme nyt juhlia ja nauttia työstä, jonka olemme tehneet päästäksemme tähän pisteeseen. Kiitos kaikille kovasta ja erinomaisesta työstänne”, hän sanoi. ”Pidetään mieli avoimena ja muokataan maailmaa yhdessä.”
Lue lisää uutisia
Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia
Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon
Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”
Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.