ɫɫ

Uutiset

Aalto-2-satelliitti saapui Kansainväliselle avaruusasemalle

Satelliitteja kuljettava Cygnus-avaruusrahtialus telakoitui asemalle klo 13.05.
Satelliitteja kuljettava Cygnus-avaruusrahtialus telakoitui asemalle klo 13.05. kuva: NASA/ESA

Tiistai-iltana Suomen aikaa Floridasta avaruuteen laukaistun Aalto-2:n matkan ensimmäinen etappi on turvallisesti takana. Kansainvälisen avaruusaseman robottikäsivarsi otti Aalto-2:a ja kymmeniä muita piensatelliitteja kuljettavan Cygnus-avaruusrahtialuksen kiinni klo 13.05 Suomen aikaa, minkä jälkeen se asennettiin aseman Unity-moduuliin kohti Maata osoittavaan telakointiporttiin klo 15.39 lauantaina 22. huhtikuuta.

Robottikäden ohjaimissa olivat NASA:n yhdysvaltalaisastronautti Peggy Whitson ja ESA:n ranskalaisastronautti Thomas Pesquet.

”Olen iloinen, että voin olla mukana telakoimassa Cygnus-rahtialusta Avaruusasemaan ja toivottaa tervetulleiksi QB50-satelliitteja. Ne lähetetään avaruuteen toukokuussa. Yksi niistä on Aalto-2 – ensimmäinen satelliitti Suomesta! Olen oikein iloinen siitä, että jälleen yhdestä Euroopan avaruusjärjestön jäsenmaasta tulee 'oikea avaruusvaltio’, tervehti Pesquet.

”Aalto-2 -satelliitti on nyt muutaman viikon avaruusasemalla ja odottaa lähtövuoroa. Piensatelliittien vapautus omille kiertoradoilleen tapahtuu näillä näkymin joko 8. tai 15. toukokuuta”, kertoo Aallon satelliittiprojekteja vetävä professori Jaan Praks.

Aalto-2 osallistuu muiden piensatelliittien kanssa kansainväliseen QB50-missioon, jonka tarkoituksena on tuottaa ensimmäistä kertaa kattava malli Maan ilmakehän ja avaruuden välisen rajakerroksen termosfäärin ominaisuuksista. Lähtövuoron koittaessa astronautit asentavat laukaisusovittimen robottikäteen, jonka avulla satelliitit irrotetaan turvallisesti omille kiertoradoilleen.

”Astronautit kuvaavat irrotusta, jolloin näemme Aalto-2-satelliitin vielä viimeisen kerran, ennen kuin jäämme odottamaan sen lähettämää signaalia”, Aalto-2 tiimin laatupäällikkö, nykyään Reaktor Space Labia vetävä Tuomas Tikka kertoo.

Aallon toinen nanosatelliitti, Aalto-1, laukaistaan Intiasta PSLV raketilla toukokuun viimeisellä viikolla.

Jaan Praks
professori, projektin johtaja
Aalto-yliopisto
jaan.praks@aalto.fi
p. 050 420 5847

(spacecraft.aalto.fi)
(aalto1.fi)

Lue myös:
Aalto-2-satelliitti laukaistiin avaruuteen
 

**

QB50 project has received funding from TEKES and the European Union’s Seventh Framework Programme for Research and Technological Development under grant agreement no [284427]. This publication reflects the views only of the authors, and the European Union cannot be held responsible for any use which maybe made of the information contained therein.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Lähikuva monimutkaisesta kultaisen värisestä koneesta, jossa on erilaisia johtoja ja liittimiä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Mitä kvantti tarkoittaa?

Kaksi Aallon kvanttitutkijaa valottaa kiehtovaa maailmaa, jossa mahdottomalta kuulostava on täysin tavallista.
Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.