Aallon tietotekniikka nousi sijalle 88 Times Higher Educationin rankingissa
Aalto-yliopisto nousi tietotekniikan (computer science) alalla sijalle 88 maailman yliopistoista juuri julkaistun Times Higher Education (THE) -rankingin mukaan. Viime vuonna Aalto oli sijalla 90. Vertailussa oli mukana lähes 700 yliopistoa ympäri maailman.
Rankingissa listattiin myös insinööritieteiden ja teknologian (Engineering & Technology) parhaimmat yliopistot yli 900 yliopiston joukosta. Tällä alalla Aalto sijoittui sijalle 101–125, kun vuotta aiemmin sijoitus oli 99. Aalto-yliopisto oli molemmissa vertailuissa Suomen paras yliopisto.
THE on yksi merkittävimmistä yliopistorankingeista. Se mittaa yliopistojen menestystä kansainvälisyyden, tutkimuksen, viittausten, opetuksen ja yrityksiltä saatavan tutkimusrahoituksen alueilla, yhteensä 13 indikaattorilla.
THE tuottaa alakohtaisten ranking-listojen lisäksi yliopistoa kokonaisuudessaan mittaavan yleisrankingin, jossa Aalto-yliopisto viimeksi sijoittui sijalle 181.
Ala- ja aihekohtaiset ranking-listat ovat Aallolle relevantimipia kuin yleisrankingit, koska yliopisto on erikoistunut tekniikkaan, talouteen ja taiteeseen.
Lue lisää:
- (timeshighereducation.com)
- (timeshighereducation.com)
Lue lisää uutisia
Anssi Perttala vahvistamaan Radikaalin luovuuden keskusta
Anssi Perttala on nimitetty Aalto-yliopiston radikaalin luovuuden keskuksen asiantuntijan tehtävään 1.10.2026 alkaen.
Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon
Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
”Paluumuuttajat”: Miksi Amplit ja Jatke palasivat Building 2030:n ytimeen
Kaksi Building 2030 -konsortion pitkäaikaista jäsentä palasi entistä vahvemmin yhteiseen kehitystyöhön. Kysyimme Jatkeen kehitysjohtajalta Sakari Aaltoselta ja Amplitin hallituksen puheenjohtajalta Jan Hellmanilta, miksi paluu tapahtuu juuri nyt ja mitä he odottavat yhteistyöltä.