ɫɫ

Uutiset

3D-tulostamisen työturvallisuutta selvittävä tutkimushanke käynnistyi

Tavoitteena on varmistaa, että 3D-tulostaminen on työntekijöille turvallista kaikissa sen eri työvaiheissa.

ղöٱlaitoksen Nanoturvallisuuskeskus on käynnistänyt yhdessä Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston kanssa 3D-tulostuksen työympäristöjen tutkimuksen. Tutkimus on Suomessa laatuaan ensimmäinen, eikä aihetta myöskään ole tutkittu muualla maailmassa juuri lainkaan. Hankkeen tavoitteena on varmistaa, että 3D-tulostaminen on työntekijöille turvallista kaikissa sen eri työvaiheissa. Tulokset hyödyttävät myös kotitulostajia.

Hankkeessa selvitetään mittausten ja asiantuntija-arvioiden avulla työntekijöiden altistumista hiukkasille ja kaasumaisille epäpuhtauksille 3D-tulostuksen eri työvaiheissa. Mittaustulosten avulla arvioidaan työntekijöiden altistumista hengitysilman epäpuhtauksille sekä altistumisesta aiheutuvia terveysvaikutuksia. Lisäksi etsitään keinoja mahdollisten päästöjen ja riskien hallintaan.

Pidän tämän hankkeen käynnistymistä erittäin tervetulleena. Odotettavissa on varmasti kansainvälistäkin mielenkiintoa herättäviä tutkimustuloksia. Olemme jo pitkään pitäneet esillä paitsi 3D-tulostuksen uusia teknologisia mahdollisuuksia myös menetelmien valveutunutta käyttöä, sanoo hankkeen johtoryhmään kuuluva Suomen Pikavalmistusyhdistyksen puheenjohtaja Jukka Tuomi.

Hankkeen tavoitteena on tuottaa ohjeet 3D-tulostuksen turvallisista työskentelytavoista ja laitteiden turvallisesta käytöstä tulostusta hyödyntäville yrityksille, heidän työntekijöilleen sekä laitteiden valmistajille ja maahantuojille. Ohjeiden avulla myös uudet 3D-tulostukseen tarkoitetut tuotantotilat voidaan suunnitella alusta alkaen mahdollisimman turvallisiksi ja työskentelyyn sopiviksi.

3D-tulostimien turvallinen käyttö on muistettava myös kotioloissa

Tulokset ovat sovellettavissa myös 3D-harraste- ja -kotitulostimien riskien tunnistamiseen. Tällaisissa laitteissa sulatetaan tyypillisesti termoplastisia muoveja. Sulatuksessa muodostuu päästöjä, jotka voivat olla terveydelle haitallisia. Kodeissa ei ole kohdepoistojärjestelmiä, joiden avulla päästöt johdettaisiin tehokkaasti ulos huonetiloista. Lisäksi laitteisiin saa kansainvälisistä verkkokaupoista materiaaleja, joita ei ole välttämättä tutkittu EU-säädösten mukaisesti tai tarkoitettu koti- ja harrastekäyttöön.

– Vielä ei tiedetä tarpeeksi tulostimien päästöistä tai niiden haitallisuudesta. Siksi hyvästä ilmanvaihdosta kannattaa huolehtia tulostustyön aikana niin kotona kuin työpaikallakin, jotta terveysongelmia ei pääsisi syntymään, kehottaa erikoistutkija Anna-Kaisa Viitanen ղöٱlaitoksesta.

– Kotikäyttöön suosittelen tuotteita, joilla on suomalainen tai eurooppalainen jälleenmyyjä. Jos valmistaa esimerkiksi koruja tai vastaavia pitkäaikaiseen ihokosketukseen tarkoitettuja esineitä, ostajan tulee varmistaa materiaalin toimittajalta sen sopivuus korukäyttöön. Valmistaja vastaa tuotteidensa turvallisuudesta, Tuomi toteaa.

Hankkeen päärahoittaja on Työsuojelurahasto ja siihen osallistuu 3D-tulostusalan suomalaisista yrityksistä Alphaform Oy, EOS Finland Oy ja miniFactory Oy Ltd.

äپdz

  • Anna-Kaisa Viitanen, erikoistutkija, TkT, ղöٱlaitos, puh. 043 825 0672, anna-kaisa.viitanen@ttl.fi
  • Jukka Tuomi, tutkimusjohtaja, Aalto-yliopisto ja puheenjohtaja, Suomen Pikavalmistusyhdistys, puh. 0500 713 420, jukka.tuomi@aalto.fi
  • Kaarle Hämeri, professori, Helsingin yliopisto, puh. 040 568 4487, kaarle.hameri@helsinki.fi

Tutustu myös

  • Työsuojelurahaston verkkosivuilla
  • It-viikon Illinois Institute of Technologyn tutkimuksesta, jossa 3D-tulostimia tutkittiin laboratorio-oloissa
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Lähikuva monimutkaisesta kultaisen värisestä koneesta, jossa on erilaisia johtoja ja liittimiä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Mitä kvantti tarkoittaa?

Kaksi Aallon kvanttitutkijaa valottaa kiehtovaa maailmaa, jossa mahdottomalta kuulostava on täysin tavallista.
Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.