ɫɫ

Uutiset

2016 DeGroot –palkinto Aki Vehtarille ja muille kirjan “Bayesian Data Analysis” kirjoittajille

De Groot –palkinnolla halutaan antaa tunnustusta kirjalle jolla on ollut merkittävää vaikutusta Bayesilaisen laskennan soveltamisessa.
aki_vehtari_aalto_sci_photo_by_lasse_lecklin_06_700_400_fi.jpg

Professori Aki Vehtari ja muut  “Bayesian Data Analysis” –kirjan kolmannen laitoksen kirjoittajat, Andrew Gelman, John B. Carlin, Hal Stern, David B. Dunson and Donald B. Rubin, ovat saaneet DeGroot –palkinnon. DeGroot –palkinnon myöntää International Society for Bayesian Analysis ja palkinnolla halutaan antaa tunnustusta kirjoille, joilla on merkittävä vaikutus Bayesilaisen laskennan soveltamisessa ja jotka myös vaikuttavat Bayesilaiseen yhteisöön ja Bayesilaiseen osaamiseen.

Kirjoitin yhdessä Columbian yliopiston professorin, Andrew Gelmanin, kanssa kolmannessa laitoksessa julkaistun uuden kappaleen ristiinvalidoinnista ja ennustavasta informaatiokriteeristä. Lisäksi kirjoitin yhdessä Duken yliopiston professorin David B. Dunsonin kanssa neljä uutta kappaletta ei-parametrisestä mallinnuksesta. Nämä aiheet ovat samalla kaikki ydintutkimusaluettani. Teimme myös paljon muita päivityksiä uuteen laitokseen ja pystyin parantamaan useiden kappaleiden selkeyttä, perustuen yli kymmenen vuoden kokemukseen kirjasta luentojeni opetusmateriaalina. Parhaillaan kirjaa käytetään Bayesian Data Analysis –pääainekurssillani Aalto-yliopistossa, kertoo professori Aki Vehtari tietotekniikan laitokselta.

“Bayesian Data Analysis” on johtava Bayesilaisten menetelmien kirja sisältäen myös ymmärrettävän johdannon laskennalliseen teoriaan. Kirja on hyvin käytännönläheinen, ja siinä on paljon esimerkkejä todellisista laskennallisista analyyseistä. Kirja on ollut hyödyllinen teos paitsi opiskelijoille ja jatko-opiskelijoille, myös tutkijoille.

äپٴDz:

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Gloria Dal Santo (kesk.) ja väitöstyön ohjaajat, prof. Sebastian Schlecht (vas.) ja prof. Vesa Välimäki (oik.) vastaanottivat voittodiplomin MIT-yliopiston musiikkitalossa.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aallon akustiikan laboratorion tutkimusryhmälle DAFx 2026 -konferenssin parhaan artikkelin palkinto

Palkittu artikkeli uudistaa suositun shimmer-kaikuefektin, joka on tunnettu ilmavasta, sävelkorkeutta muuntavasta tekstuuristaan.
Annika Blomqvist
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Vuoden Yritysjohtaja 2026 on Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme

Lisäksi Annika Blomqvist palkittiin yrittäjyyden edistämisestä ja Sanni Mustonen erinomaisesta pro gradu -lopputyöstään.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kaksi kulmikasta lasilamppua ja yksi hehkuva pyöreiden muotojen lamppu, väreinä beigeä, meripihkankeltaista ja mustaa, vaalea tausta.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Muotoilun opiskelijat menestyivät kansainvälisessä Glass Design Award -kilpailussa Saksassa

Contemporary Design -maisteriohjelman opiskelijat Elisa Roinisto ja Viivi Hirvikangas on palkittu kolmannella sijalla kansainvälisessä 4th Glass Design Award -lasisuunnittelukilpailussa.