Riemualumnit lukuvuoden avajaisissa 2025

Milloin
²Ñ¾±²õ²õä
Tapahtuman kieli
Aalto-yliopisto kutsuu perinteisesti kaikki 50 vuotta sitten opintonsa aloittaneet riemualumnit juhlistamaan uuden lukuvuoden alkua Otaniemen kampukselle. Tänä vuonna kutsumme myös 60 vuotta sitten aloittaneet mukaan
tiistaina 2.9. klo 13, Otakaari 1, Kandidaattikeskus (entinen TKK:n päärakennus), M-ovi, U-siipi.
Ohjelman pääkieli on englanti, osin suomi ja ruotsi.
Lukuvuoden avajaisten ohjelmaluonnos:
Klo 12:30 ovet auki
Klo 13:00 kaikki salissa
Klo 13.15
Avajaisseremonia - Sali U2, Otakaari 1 tai verkossa
Avataan yhdessä Aalto-yliopiston uusi lukuvuosi 2025–2026!
Luvassa tohtorikulkueen jälkeen rehtori Ilkka Niemelän ja ylioppilaskunnan puheenjohtaja Sakari Ropposen sekä valtiovallan tervehdykset. Lisäksi kuulemme tilaisuudessa nimitettävän uuden Aalto-professorin esitelmän. Sen jälkeen palkitaan Aalto-yliopistossa ansioituneita ihmisiä ja projekteja.
Noin klo 14.45 lähtien
Riemualumnit nousevat paikoillaan salissa yhteiskuvaan, kun muut siirtyvät toiseen rakennukseen Marsioon vastaanotolle. Alumnit jatkavat keskustelua aulassa alkoholittoman kuohuvan ääressä.
Noin klo 15.15
Kampuskierros
Halukkaille lähtö Otakaari 1 M-ovelta lähellä olevien rakennusten esittelyyn. Lyhyt kierros päättyy Alvar Aallon puistoon Aalto Partyyn.
Kurssitapaamisia
- R-75 ja R-65 kurssitapaamiset, Rakentajanaukio 4
- Kauppakorkeakoulun kurssin -75 kurssitapaaminen, lisätietoa alumni-biz at aalto.fi
Kysy lisää tai ilmoita alumni@aalto.fi, jos olette jo sopineet tapaamisen. Mikäli haluatte järjestää kurssitapaamisen, neuvomme mielellämme tilojen varaamisessa kampukselta ja lähetämme kutsun alumnirekisteriin ilmoittautuneille opiskelutovereillenne.
15.30–19.30
Aalto Party – Alvar Aallon puisto
Aisti kampustunnelmaa parhaimmillaan opiskelijoiden Aalto Party -ulkoilmatapahtumassa Alvar Aallon puistossa ja käy juttelemassa oman kiltasi tai opiskelijayhdistyksesi kanssa! Aalto-taustaiset opiskelijajärjestöt, killat ja muut tahot ovat paikalla Aalto Partyssa esittelemässä omaa toimintaansa rentojen rastien ja ohjelman avulla.
Riemualumneille, joilla ei ole sähköpostia alumnirekisterissä postitetaan paperikutsu viimeistään elokuussa. Päivitäthän yhteystietosi osoitteessa: alumni.aalto.fi. Samalla lomakkeella voit myös tilata Aalto-yliopiston lehden kotiin tai sähköpostiin.
Toivottavasti näemme pian kampuksella!

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Tilaisuudessa valokuvataan Aalto-yliopiston viestintä- ja markkinointitarkoituksiin.
Jos et halua esiintyä kuvissa, ilmoitathan siitä kuvaajalle tilaisuuden aikana.
Avajaisiin ei ole virallista pukukoodia. Aiempina vuosina alumnit ovat pukeutuneet juhlavaan asuun. Jos teekkari- tai ylioppilaslakki löytyy, se on toivottu lisämauste!
Kandidaattikeskuksessa on vartioitu vaatesäilytys osallistujille klo 16.00 asti.
Kandidaattikeskus on entinen TKK:n päärakennus. Sisäänkäynti on M-ovesta rakennuksen U-siipeen pohjoispäässä, ei siis pääovesta.
Kampukselle on helpointa tulla ratikalla nro 15 tai metrolla pysäkille Aalto-yliopisto. Metron oikea uloskäynti on A Otaniementielle.
Huomioithan, että pysäköintipaikkoja on vähän. Lähin parkkipaikka on rakennuksen pohjoispäässä Rakentajanaukiolla.
Kandidaattikeskuksessa esteetön sisäänkäynti löytyy Otakaari 1:n T-ovesta (rakennuksen toisella puolella M-ovesta katsottuna). T-oven jälkeen käänny oikealle ja kulje käytävä läpi, niin pääset U-siiven aulaan, jossa tapahtuma on. T-ovi löytyy (sivu 2). T-ovelle pääsee autolla Rakentajanaukion parkkipaikan perältä Elissanaukiolta ja vieressä on yksi esteetön parkkipaikka.
Soita Maarit Heikkinen 0505299174, niin hän tulee ovelle vastaan ja ohjaa saliin.
Seremoniaa on mahdollista seurata myös verkkolähetyksenä, jonka linkki on saatavilla lähetyspäivänä aalto.fi-etusivun kautta. Lähetys on avoin kaikille eikä vaadi kirjautumista.
³§Ã¤³ó°ìö±è´Ç²õ³Ù¾±isi tulleessa llmoittautumisvahvistuksessa on linkki ilmoittautumissivulle, jonka alareunasta voit peruuttaa.
Mikäli et löydä linkkiä, voit laittaa sähköpostia alumni@aalto.fi.
Yhteystietonne kutsuun on otettu Aalto-yliopiston alumnirekisteristä virallisen opintojen vastaanottovuoden mukaan. Ilmoitathan osoitteeseen alumni@aalto.fi, jos aloitit opintosi myöhemmin, niin saat kutsun oikeana vuonna.
Merkki muutoksestA! on yliopiston varainhankinnan kampanja, jonka tavoitteena on innostaa vähintään 1500 yhteisömme jäsentä osoittamaan tukensa lahjoittamalla.
Aallon opetus- ja kulttuuriministeriöltä saama julkinen perusrahoitus on vähentynyt reaalisesti yli kolmanneksen verrattuna vuoteen 2010, jolloin yliopisto aloitti toimintansa.
Varainhankintakampanjan nimi Merkki muutoksestA! viestii Aallon laajasta vaikutuksesta yhteiskunnassa. Työllistäjinä, asiantuntijoina ja yhteiskunnallisina vaikuttajina alumnimme ovat yliopiston yksi keskeisimmistä ja yhteiskunnallisesti merkittävimmistä panostuksista yhteisen hyvinvointimme ja talouden kehityksen hyväksi.
Alumni, sinä olet merkki muutosvoimasta, aaltolaisesta osaamisesta sekä monialaisesta ja luovasta ajattelusta.
Jos koet, että olet itse saanut opinnoistasi hyvät eväät elämään, ja sinulla on mahdollisuus, laita hyvä kiertämään: osoita tukesi lahjoittamalla seuraavan sukupolven osaajien hyväksi.
Tutustu tarkemmin kampanjaan ja lahjoita tai ota yhteyttä ja kysy yliopiston varainhankinnasta.

Aalto Day One – lukuvuoden avajaispäivä
Aalto-yliopisto juhlii lukuvuoden avajaisia syyskuun ensimmäisenä tiistaina.

Riemualumnit lukuvuoden avajaisissa 2024 kuvina
Kuvat Aalto-yliopisto / Mikko Raskinen, Heli Sorjonen ja Maarit Heikkinen.