Opetuksen laatutoimikunta – Sähkötekniikan korkeakoulu
Tavoitteet ja toiminta
Opetuksen laatutoimikunta (OpLaa) on sähkötekniikan korkeakoulun (ELEC) toimikunta, jonka tavoitteena on kehittää opetusta yhteistyössä koulun johdon, laitosten, oppimispalveluiden ja opiskelijoiden, kiltojen ja heidän edustajiensa kanssa. Opetuksen kehittämistyössä OpLaa huomioi Aalto-yliopiston ja ELECin tavoitteiden lisäksi muita opetusta ja oppimista kehittäviä teemoja, joita opetushenkilökunta tai opiskelijat tuovat esille.
OpLaa järjestää henkilökunnalle avoimia tilaisuuksia (esim. Opekahvit kevät- ja syyslukukaudella) ajankohtaisista opetuksen ja oppimisen kehittämiseen liittyvistä teemoista. Ehdotuksia aiheiksi otetaan vastaan!
OpLaa myös valmistelee opetustyöstä palkitsemisen vuosittain. Palkinnot jaetaan loppusyksystä järjestettävässä korkeakoulun juhlatilaisuudessa. Palkintosarjoja on kolme: kandikurssit, maisterikurssit ja yhteisön ehdotuksiin perustuva palkitseminen. Lisätietoja palkitsemisesta löydät ³Ùää±ô³Ùä.
OpLaan kokoonpano 1.1.2026-31.12.2028
Jäsenet toimikuntaan valitaan laitosten ehdotusten pohjalta.
- Yliopistonlehtori Yusein Ali
- Prof., opetuksen varadekaani Anouar Belahcen, pj.
- Vanh.yliopistonlehtori Jari Holopainen
- Prof. Lauri Juvela
- Prof. Anne Lähteenmäki
- Vanhempi yliopistonlehtori Jari Holopainen
- Vanhempi yliopistonlehtori Paulo Pinho
- Yliopistonlehtori Markus Turunen
- Pedagoginen asiantuntija Marja Elonheimo
- Pedagoginen asiantuntija Kirsti Keltikangas
- Opintosuunnittelija Reetta Jokela
AYY:n ja kiltojen nimeämät opiskelijajäsenet (hallopedit) kalenterivuodelle 2026
- Tekn.yo Oskari Niemi, varajäsen tekn.yo Ilmari Ayres
- Tekn.yo Arttu Paavola, varajäsen tekn.yo Aleksi Liukkonen
- Tekn.yo Anastasia Parfenova, varajäsen tekn.yo Henri Rosenberg
- Tekn.yo Elida Widgren, varajäsen tekn.yo Yassine Ramid
Lisätietoja / yhteydenotot:
OpLaan pj., opetuksen varadekaani, prof. Anouar Belahcen tai ELECin pedagoginen asiantuntija Kirsti Keltikangas (etunimi.sukunimi@aalto.fi).