ɫɫÀ²

Palvelut

Avoimien kulttuuriaineistojen käyttö

Avoimilla kulttuuriaineistoilla tarkoitetaan yleisesti digitaalisessa muodossa olevia kulttuurisisältöjä tai dataa, joka on saatavilla maksutta sekä vapaasti käytettävissä, jaettavissa sekä muokattavissa. Kulttuurisisällöt voivat olla digitaalisia toisintoja alkuperäisistä teoksista, esimerkiksi kuvataiteen teoksista, valokuvista tai asiakirjoista. Museot, arkistot ja kirjastot digitoivat kokoelmiaan ja saattavat ne yhä useammin yleisön saataville korkealaatuisina digitaalisina versioina erilaisten verkkopalvelujen ja tietokantojen välityksellä.
Kolme henkilöä tutkii lattialle pinottuja piirustuksia Taideteollisessa korkeakoulussa 1960-luvulla.. Kuva: Aalto-yliopiston arkisto.
Oppilastöitä Taideteollisessa korkeakoulussa 1960-luvulla. Kuva: Aalto-yliopiston arkisto.

Mistä avoimia kulttuuriaineistoja löytyy?

Organisaatioiden digitaalisissa kokoelmissa olevat aineistot eivät löydy hakukoneilla. Suurimpien kulttuuriaineistojen tietokantojen avulla saat käyttöösi miljoonia digitoituja aineistoja ympäri maailman. Oppimiskeskuksen Visual Resources Centre on julkaissut oppaan, josta löytyy monia hyviä hakupalveluita ja tietokantoja.

·¡²õ¾±³¾±ð°ù°ì°ì±ðÂáä

Muutamia digitaalisia tietokantoja kulttuuriaineistoille

Suositukset avoimien kulttuuriaineistojen käyttöön

  • Käytä avainsanoja aineistojen haussa
  • Tarkenna hakua lisenssin, tiedoston koon tai tuottavan organisaation mukaan
  • Tarkista kuvaileva metatieto ja lisenssiehdot
  • Lataa digitaaliset tiedostot
  • Viittaa lähteeseen asianmukaisesti (

Yhteydenotot

Visual Resources Centre vastaa kysymyksiin digitaalisten kulttuuriaineistojen etsimisestä, jakamisesta tai käytöstä. Voit lähettää sähköpostia osoitteeseen: oppimiskeskus@aalto.fi

Tutkimusdatan hallinnan ohjeita

Näillä linkeillä voit selata tutkimusdatan hallinnan ohjeita.

People talking with each other

Tutkimusdatan hallinta ja avoin tiede

Aalto-yliopisto tarjoaa monipuolista tukea, ohjausta ja palveluja, jotta tutkimusdatan hallinta olisi mahdollisimman sujuvaa. Tutustu tutkimustyötäsi tukeviin aineistoihin ja linkkeihin.

Palvelut
Tätä palvelua tarjoaa:

Tutkimus- ja innovaatiopalvelut

Jos tarvitset lisätukea, ota meihin yhteyttä.
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu