ɫɫ

Muotoilun laitos

Toivon jäljillä - muotisuunnittelija Enni Lähderinne

Muotisuunnittelija Enni Lähderinne tekee vaatteita, joissa on viesti: erilainen keho on kaunis, toteutumaton unelma voi saada uuden muodon ja tulevaisuutta voi kuvitella toisenlaiseksi. Hänelle fantasia on ennen kaikkea toivon paikka.
Nainen silmät suljettuina punaisessa ja sinisessä valossa, valkoinen kirjailtu pusero, vaalea tausta
Kuva: Juho Huttunen

Kaukaa katsottuna vaalea asu näyttää unelmankevyeltä iltapuvulta, jonka helma nostaa kohta kantajansa lentoon. Kun vaatetta katsoo tarkemmin, huomaa, että yläosa on käsin neulottu ja sitä kiertävät korut tuovat mieleen muistumia lusikoista. Alaosa onkin housut, joihin on ryijykudonnalla solmittu käsin tuhansia ja taas tuhansia hapsuja.  

Hapsuja Enni Lähderinne kertoo solmineensa yli kaksisataa työtuntia. Mutta se kannatti, sillä kokonaisuus vanhoista aterimista valmistettuine vartalokoruineen on kilpailutyö, jolla muotisuunnittelija Lähderinne osallistui Vuoden nuori suunnittelija 2025 -kilpailuun ja voitti sen. Tämänvuotisen kilpailun teemana oli fantasia. 

Voiko toivoa koskettaa? 

Fantasiaa Lähderinne pohti ja toteutti kilpailutyössä leimallisesti edesmenneen isoäitinsä ja tämän toiveiden kautta. Isoäidin unelma oopperalaulajan urasta katkesi lääketieteelliseen operaatioon, joka vaikutti äänialaan ja sitä myöten uran suuntaan.  

”Elämä antoi hänelle toiset reitit.”  

Lähderinteen mukaan se tarkoitti, että isoäiti loihti taikaa perheelleen esimerkiksi vaatteiden kautta. Omaan hääpukuunsakin isoäiti jäljensi muotitalo Diorin ikonisen New Look -siluetin. Onko siis ihme, että nyt palkitun nuoren suunnittelijan siimasta, kierrätyslangasta ja tyllistä solmima alaosa on kuin kunnianosoitus Christian Diorin muotokielelle. Tosin sen valmistamisessa on hyödynnetty kierrätysmateriaaleja ja karjalaista käsityöperinnettä.

”Työssäni käsittelin myös sitä, minkälaista elämä olisi saattanut olla, jos isoäidin unelma olisi toteutunut. Minulle unelmat ovat periaatteessa toiveita. Eikö unelma ole sellainen kauas katsottu toive”, suunnittelija pohtii.

”Unelmat, toiveet, fantasiat, ne elävät melko samassa maailmassa. Ehkä toivoa voi jo vähän enemmän kosketella.”  

Toteutuneita toiveita 

Henkilö, jolla on tumma nuttura, pukeutunut beigeen puseroon ja höyhenhameeseen tummansinistä taustaa vasten.
Lähderinteen voittoisaa mallistoa. Kuva: Aava Eronen

Lähderinne kuvailee itseään positiiviseksi tyypiksi, joka on lapsesta lähtien ollut unelmoivaa sorttia. Hän uskoo, että toivo siitä, mitä tulevaisuus voi olla, kantaa häntä persoonana. Ei vain vaatesuunnittelijana, vaan kaikessa, mitä hän tekee.

”Mutta monta toivettani on jo ehtinyt toteutua”, hän summaa hymyillen. 

”Pääsin opiskelemaan itselleni tärkeää alaa, muotia. Olen vaatesuunnittelija, voitin kilpailun. Olen jo saanut meriittejä ja tunnustusta. Seuraava toiveeni on, että pääsen lähtemään maailmalle suunnittelijaksi.” 

Yhtenä meriittinä Lähderinne mainitsee kansainväliset stailistit, jotka vastaavat maineikkaiden artistien pukeutumisesta. Fantasia-kilpailutyö on jo lähtenyt Espanjaan. Lähderinteen maisteriopintojen lopputyömallistosta asuja ovat kyselleet niin Lady Gagan kuin Chappell Roanin stailistit. Lähderinne arvostaa, että hänen luomiaan asuja haluavat käyttää artistit, joilla itselläänkin on sanottavaa. Sillä Lähderinteen käsiala on silkkaa sanomaa. 

Erilaisen kehon kauneus 

Voi olla, ettei Enni Lähderinteestä olisi tullut muotisuunnittelijaa, ellei hänen olisi jo peruskouluikäisenä ollut pakko pohtia suhdettaan pukeutumiseen. Ala- ja yläkouluvuosien taitteessa Ennin oli näet käytettävä 23 tuntia vuorokaudessa korsettia, jolla hoidettiin hänen sairastamaansa Scheuermannin oireyhtymää. 

Harvinaista, perinnöllistä selkäsairautta hoidetaan henkilökohtaisella tukiliivillä, joka pakottaa kantajansa kasvuvaiheessa suoraksi. 

”Teini-ikäisenä en voinut pukeutua kuten muut. Minun piti etsiä kirpputoreilta miesten XXL-kokoisia vaatteita, sillä korsettini rautaosa teki pukeutumisestani todella oversized. Käytin tukiliiviä neljä vuotta.”

Aalto-yliopiston opinnäytetyönsä mallistossa Lähderinne käsitteli, minkälainen suhde kehittyy vaatteeseen, kun käyttäjällä on tavallisuudesta poikkeava, erilainen keho. Mitä tarkoittaa, kun vaatteen ja käyttäjän välissä on ylimääräinen kerros?  

”Siinäkin mallistossa tutkin ja käytin Dioria, jonka naiskuva on jopa runollinen. Otin esimerkiksi Diorin iltapuvun siluetin ja yhdistin siihen Scheuermannin selkää. Rikoin harmoniaa, halusin näyttää, että se on kaunista. Uskon, että onnistuin.”

Hän ajattelee luovansa toivoa ihmisille, joilla on erilainen keho tai jotka esimerkiksi käyvät läpi hoitojaksoa.

”Eikö se, että näkee catwalkilla mallin esittelevän vaatetta, joka sopii omalle, poikkeuksellisellekin keholle, luo toivoa?” Enni Lähderinne kysyy.

Teksti: Tiiu Pohjolainen

Teksti on julkaistu Aalto University Magazinessa (numero 37, 2/2026) osana lehden pääartikkelia, joka käsittelee keväällä 2026 Aalto-yliopiston Marsio-tilassa nähtyä Toivon laboratorio -näyttelyä.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu