Opiskeluaiheisia uutisia Aalto-yliopistosta
1499
hakutulosta
Uutinen, Kampus, Opiskelu, Kampus, Opinnot
Dimitrios Gkoutzounis: Ensimmäisen kuukauden jälkeen päätin, etten halua lähteä
"Orientaatioviikolla ja sen kaikissa aktiviteeteissa ja luennoilla meille kerrottiin hyödyllisiä asioita esimerkiksi yliopiston toiminnasta. Koin, etten ole täällä yksin."

”On etuoikeus saada näin paljon valinnanvapautta” – maisteriohjelma avasi huippuluokan tutkimusmahdollisuuksia ja urapolkuja elektroniikasta koneoppimiseen
Hyvät mahdollisuudet saada kiinnostavia kesätöitä ja päästä tekemään diplomityö mieluisasta aiheesta houkuttelivat Evren Korkmazgilin Aalto-yliopiston Engineering Physics -maisteriohjelmaan.

Monilla aloilla tarvitaan nyt matematiikan ja analyyttisen päättelyn osaajia – Matilde Costalle maailma on mahdollisuuksia pullollaan
Kiehtova kurssitarjonta, mahdollisuus palkalliseen kesäharjoitteluun ja korkeatasoinen opetus. Aalto-yliopiston Mathematics and Operations Research -ohjelma oli oikea valinta Matilde Costalle, jolle algebra ja lukuteoria ovat intohimoja.

Harjoittele kieliä Unite! Language Tandemin avulla
Kielitandemit tarjoavat sinulle mahdollisuuden harjoitella Unite!-yliopistojen kieliä toisen opiskelijan kanssa.

Hae rahoitusta Unite!-yliopistojen yhteiseen opiskelijatoimintaan
Lähetä hakemuksesi 15. maaliskuuta 2024 mennessä.

Hae Unite!-yliopistoallianssin siemenrahaa opetus-, tutkimus- ja opiskelijayhteistyön edistämiseksi
Opettajien, tutkijoiden ja opiskelijoiden innovatiivisille yhteistyöideoille voi nyt hakea taloudellista tukea. Unite-allianssiin kuuluu Aallon lisäksi kahdeksan muuta korkeatasoista eurooppalaista yliopistoa.

PIN-koodi käyttöön 1. helmikuuta – ohjeita kampuksella liikkumiseen
Haluamme jatkossakin varmistaa, että pääsy yliopiston tiloihin on turvallista ja hallittua.

Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) -kurssi tulossa jälleen keväällä
Suosittu Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) järjestään keväällä suomeksi ja englanniksi!

Oppimisanalytiikan ratkaisut sekä päivitetty oppimisanalytiikan linjaus Aalto-yliopistossa
Aalto-yliopiston oppimisanalytiikka -ratkaisuja tarjotaan opiskelijoille, opettajille sekä koulutuksen johtajille.
Oppimisanalytiikan käyttöä tukee oppimisanalytiikan linjaus, joka tuo esille oppimisanalytiikan tavoitteita ja tarjoaa ohjeita sekä tukea käytännön soveltamiseen.
Oppimisanalytiikan käyttöä tukee oppimisanalytiikan linjaus, joka tuo esille oppimisanalytiikan tavoitteita ja tarjoaa ohjeita sekä tukea käytännön soveltamiseen.

Alumni Jenni Kynnös: "Mielekäs työ merkitsee minulle vapautta toteuttaa omaa visiota sekä jatkuvaa muutosta"
Markkinoinnin alumni Jenni Kynnös työskenteli vanhempiensa suklaapuodissa ja markkinointitoimistoissa, ennen kuin päätyi vahingossa yrittäjäksi.

Opettaja: Kerro näkemyksesi yliopiston yleisistä opetusta ja opiskelua koskevista säännöistä
Aalto-yliopistossa on koottu työryhmä selkiyttämään yliopiston yleisiä opetusta ja opiskelua koskevia sääntöjä. Työryhmään kuuluu opettajia kaikista kouluista ja kielikeskuksesta, ja se kerää parhaillaan opetushenkilökunnan näkemyksiä opetuskäytänteistä sekä nykyisten ohjeiden soveltamisesta.

AllWell? 2024 -opiskelijakysely aukeaa taas helmikuussa!
Kysely toteutetaan keväisin Aalto-yliopiston 2. vuoden kandidaattiopiskelijoille sekä 1. vuoden maisteriopiskelijoille. Tänä keväänä kysely on auki 1.2.-14.2.2024, ja se lähetetään sähköpostitse kyselyn kohderyhmälle. Kannustathan opiskelijoita vastaamaan kyselyyn!

Kemian tekniikan suunnitteluprojektista molemminpuolista hyötyä yrityksille ja opiskelijoille
Kemian tekniikan suunnitteluprojektissa (Design project in chemical engineering) opiskelijaryhmät laativat alustavan toteutettavuussuunnitelman kurssilla mukana olevien yritysten tarjoamista aiheista.

Aalto-yliopiston siivouspalveluiden tuottajana jatkaa Palmia seuraavan viiden vuoden ajan
Aalto-Yliopisto on tehnyt neljän vuoden mittaisen palvelusopimuksen Palmian kanssa. Sopimuskausi on vuosille 2024-2028.

Aalto-yliopiston maisteriohjelmiin huikea kiinnostus ympäri maailman – Hakijoita ennätysmäärä
Opiskelupaikkaa tavoittelevat edustavat kaikkiaan 132 eri kansalaisuutta.

Aalto-yliopiston pysäköintitalo Otaparkki avautuu 1.1.2024
Uusi pysäköintitalo avautuu Maarintalon viereen Sähkömiehentielle tammikuun 2024 alussa.

Otaniemen kampusalueen pysäköintikäytäntöjä yhtenäistetään vuoden vaihteessa
Kampuksella alkaa pysäköinnin pilottihanke 1.1.2024.

Pan-European Seal Professional Traineeship Programme: haku alkaa 1.1.2024.
Voit hakea harjoitteluun, kun sinulla on kandin/maisterin tutkinto tai olet aloittanut jatko-opinnot.
CoDaS Master's Programme in Communications and Data Science (Erasmus Mundus) - hakuaikaa 19.1. asti
CoDaS on viiden eurooppalaisen yliopiston yhteinen kansainvälinen maisteriohjelma.

Kestävällä rakentamisella saatiin toimiva ja viihtyisä Kauppakorkeakoulu
Kauppakorkeakoulu lämpiää maahan kaivetuilla 74 maalämpökaivolla.
