Uniten uutiset
AllWell?-opiskelijakysely on auki 29.1.-11.2.2026
Kannustathan opiskelijoita vastaamaan. Henkilökohtainen linkki kyselyyn lähetetään sähköpostitse ja tekstiviestillä kaikille Aalto-yliopiston 2. vuoden kandiopiskelijoille ja 1. vuoden maisteriopiskelijoille.
Kemiantekniikan asiantuntijaksi kehittyminen -kurssi on tulossa jälleen tammikuussa 2026
Haluatko kehittyä hyvinvoivaksi, omat vahvuudet tuntevaksi, tuotteliaaksi oman alan ammattilaiseksi? Tule CHEM-C2005 Kemiantekniikan asiantuntijaksi kehittyminen-kurssille!
Merkittävä EU-rahoitus kahdelle Unite! Seed Fund -hankkeelle, joissa Aalto on mukana
Kaksi arvostettua EU-rahoitusta on myönnetty hankkeille, joita on alun perin tuettu Unite! Seed Fund -rahoituksella. Aalto-yliopisto on mukana molemmissa hankkeissa.
Sisun opintojen suunnittelun toiminnallisuudet uudistuivat
Sisun opintojen rakenteen ja aikataulutuksen näkymät uudistuivat. Rakenteessa voit valita uuden ja nykyisen näkymän välillä.
Unite! Seed Fund 2026: Hakukierros avautuu 20. tammikuuta 2026
Tutustu ennakkoon Unite! Seed Fund 2026 -hakukierrokseen. Haku sisältää kolme rahoituslinjaa: opiskelijatoiminta, opetus ja oppiminen sekä tutkimus ja tohtorikoulutus.
Industry project -kurssi on IDBM-maisteriohjelman ytimessä
Poikkitieteinen maisteriohjelma International Design Business Management (IDBM) täyttää tänä vuonna 30 vuotta.
Varastokirjaston artikkelien suoratoimituksen pilottihanke päättyy
Aalto-yliopisto on ollut mukana Varastokirjaston ja Kopioston artikkelien suoratoimituksen pilottihankkeessa vuosina 2023-2025. Pilotti päättyy 19.12.2025.
Kesäkoulun alumnin tarina: Miksi monimuotoisuus ja osallisuus ovat tärkeitä – oppeja kesältä 2025
Viime kesän kurssi osoitti opiskelijoille, että mikään organisaatio ei voi jättää huomiotta sitoutumistaan tähän aiheeseen, ei nyt eikä tulevaisuudessa.
Sisussa oli häiriö, joka vaikutti avoimen yliopiston ilmoittautumisiin
Ilmoittautumisjärjestelmä Sisussa oli aamulla 8.12. häiriö. Häiriö on nyt korjattu.
Vastuu ja vaikuttavuus on Kauppatieteiden kandidaattiohjelman uusi pääaine
”Autan kuvittelemaan, minne ”parempi liiketoiminta, parempi yhteiskunta” voisi viedä, kun uteliaisuus näyttää tietä”, sanoo professori Taija Turunen.
Ehdota Vuoden opetusteko 2025 -palkinnon saajaa Insinööritieteiden korkeakoulussa
Insinööritieteiden korkeakoulun henkilökuntaa ja opiskelijoita pyydetään ehdottamaan Vuoden opetusteko 2025 -palkinnon saajaa. Palkinto myönnetään erityisen ansiokkaasta yksittäisestä opetusteosta tai opetuksen pitkäjänteisestä kehittämisestä.
Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) keväällä 2026
Suosittu Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) järjestään 2, 3. ja 4. jaksossa suomeksi ja englanniksi. Lisäksi pienryhmäkeskustelut ovat mahdollisia myös ruotsiksi!
Hae mukaan Unite!-kurssille "Confluences: Interdisciplinary visions for water in cities" 26.1. mennessä
"Confluences: Interdisciplinary Visions for Water in Cities" on 3 opintopisteen kurssi, joka järjestetään Espoossa ja verkossa. Hakuaika päättyy 26. tammikuuta 2026.
ENG vaihto-opintohaku 2026
Vaihtohaku lukuvuoden 2026/27 kohteisiin on 12.1. - 30.1.2026. Tammikuun hakukierroksella on avoinna seuraavan syys- sekä kevätlukukauden vaihtopaikat.
Kevään 2026 suomen kurssit pääkaupunkiseudun yliopistojen kansainväliselle henkilöstölle
Aalto-yliopisto tarjoaa Suomen kielen opiskelumahdollisuuksia keväälle 2026. Ilmoittautuminen alkaa 8.12.
Mistä apua ja tukea joulun aikaan?
Starting Point of Wellbeing on joulutauolla 12.12.-6.1. ja tänä aikana ei ole drop-in-ohjauksia. Yksin ei tarvitse kuitenkaan jäädä. Mikäli tarvitset joulupyhien aikana esimerkiksi keskustelutukea tai apua, katso alta Aallon ulkopuolisten tahojen yhteystiedot, ja ole rohkeasti yhteyksissä.
Oppijanumerotieto päivittyy aktiivisilla opiskelijoilla Sisuun
Muuttuneet tiedot päivittyvät oppijanumerorekisteristä kerran vuorokaudessa.
Ilmoittautuminen kevätlukukaudelle 2026 Oilissa 24.11.2025-2.1.2026
Kevätlukukauden 2026 lukuvuosi-ilmoittautuminen Oilissa 24.11.2025-2.1.2026.
Kandidaatintyön palautus ja arviointi siirtyy MyStudiesiin
Lopullisen kandidaatintyön palautus tapahtuu jatkossa MyStudiesissa.
Aallon opettajat pohtivat opetusta tekoälyn aikakaudella
Aallon opettajat pohtivat työpajoissa, miten tekoäly muuttaa opetusta. Teemoina olivat opettajien tuki, työelämälähtöiset opetussuunnitelmat sekä opiskelijoiden toimijuus ja eettinen tekoälyn käyttö.