Uutisia
Koos Zevenhoven: Tiedemaailma ei tunne tämänkaltaista epätavallista polkua kovin hyvin
"Ryhmässäni on ollut myös väitöskirjan tekijöitä, mutten toki ole virallisesti voinut toimia heidän väitöskirjojensa ohjaajana. Osa ohjattavistani on saanut väitöskirjansa valmiiksi ennen minua."
Vielä ehdit lisäämään liikettä loppuvuoteen!
Lisää liikettä arkeesi UniSportin henkilökuntatunneilla tai valtakunnallisilla Porraspäivillä!
Hei korkeakouluopettaja! Tule mukaan pedagogisen osaamisen ja hyvinvoinnin hankkeeseen
Tule mukaan miettimään pedagogista osaamista ja hyvinvointia.
UniSportin vain henkilöstölle suunnatut tunnit syyskaudella - ohjattu kuntosaliharjoittelu keskiviikkoisin klo 15-16
Syyskaudella 1.9.-17.12.2023 UniSportin palveluvalikoimaan tuodaan muiden palveluiden lisäksi vain yliopistojen henkilöstölle suunnattuja palveluita hyvinvoinnin ja liikkumisen aloittamisen tueksi
Näin lisäät liikettä opetukseen, katso 6 vinkkiä!
UniSport on tuottanut Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa Liikkuva yliopistolainen -hankkeessa opetushenkilöstölle vinkkivideoita, jotka tarjoavat työkaluja liikkeen lisäämiseksi opetukseen.
HUS otti potilaasta ensimmäisen neulanäytteen Aallossa kehitetyllä ultraäänineulalla
Aallon tutkijat kehittivät uudenlaisen neulalaitteen, joka värähtelee ultraäänienergiaa neulan kärjessä ja parantaa näin näytteenottoa. Muuten itse neula on sama kuin aikaisemmin.
Uusi 3:n op:n kurssi Mind & Study - hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki tulossa 2. periodissa
Haluaisitko parantaa opiskeluhyvinvointia ja -taitoja mielekkäällä tavalla vertaistukea hyödyntäen? Aallon opintopsykologien kehittämä ryhmämuotoinen verkkokurssi alkaa loppusyksystä!
Työsuojelulla varmistetaan työpaikan työturvallisuus
Sekä työsuojeluvaltuutetun että luottamushenkilöiden vaalit järjestetään tänä syksynä.
Pärttyli Rinne: Vaakakupissa painaa työn sisäinen merkityksellisyys ja taloudellinen hauraus
"Ilman vakituista virkaa olevat akateemiset ihmiset kokevat epävarmuutta ja stressiä, joka liittyy etupäässä taloudelliseen haurauteen. Se ei ole vain minun kokemukseni."
Missä tuntuu rakkaus? Uusi tutkimus valottaa rakkauden luonnetta aiempaa tarkemmin
Aalto-yliopiston tutkijat ovat selvittäneet 27:ään eri rakkauden lajiin liittyviä tunnekokemuksia ja muodostaneet niiden perusteella kehokarttoja, joista selviää missä rakkaus tuntuu.
Vastaa henkilöstön työhyvinvointikyselyyn 20.9. alkaen – Jokaisen vastaus on tärkeä
Aalto-yliopiston henkilöstön työhyvinvointikysely toteutetaan 20.9.– 8.10.2023. Saat sähköpostiisi 20.9. osoitteesta yliopistot@eezy.fi henkilökohtaisen linkin vastaamista varten.
Syksyn My Dialogues -keskustelut käynnissä
Katso konkreettiset vinkit valmistautumiseen mielekkään keskustelun varmistamiseksi.
Pimeyden perässä
Tasapainoisemmalla julkisella valaistuksella tuettaisiin paremmin luonnon omaa rytmiä.
Riitta Hari: Ihmisaivojen ja -mielen tutkiminen koukuttaa
"Olli Lounasmaan mukaan tiedon puolittumismatka on kymmenen metriä: mitä kauempana olet toisesta tutkijasta, sitä vähemmän syntyy yllättäviä keskusteluja ja virkistävimmät tiedejuorut jäävät kuulematta. Tässä olisi ajattelemista etätyöläisillekin."
Joogaa keskiviikkoisin alkaen 6.9.2023
Jooga rauhoittaa mieltä, parantaa kestävyyttä ja kehittää liikkuvuutta.
Mindfulness skills - Enabling sustainable wellbeing - työpajasarja englanniksi opiskelijoille
Haluaisitko kehittää taitoasi pysähtyä pohtimaan suhdettasi itseen ja toisiin? Mitä kestävä hyvinvointi voisi tarkoittaa sinulle? Mitä sinulle tarkoittaa elää kestävästi tässä maailmassa?
Huolettomat hartiat -taukojumppa palaa Otaniemen kampukselle tiistaina 5.9.
Huolettomat hartiat -taukojumppa palaa kampukselle syyskaudella 2023. Nämä rentouttavat hetket tarjoavat oivan tilaisuuden vetreyttää ja huoltaa kehoa kiireisen päivän keskellä.
Viisi asiaa, jotka jokaisen on hyvä tietää hybridityöstä
Muutokset työelämässä ovat tapahtuneet erityisesti työajan ja -paikan käsityksessä. Sosiaalisuus ja teknologinen pystyvyys ovat niin ikään merkittävästi esillä hybridityötä määrittäessä.
Dean's summer letter 2023 (in English)
Before we all start our summer holidays I would like to reflect on the beginning of the year and recall some highlights.
Tutkijat selvittävät keinoja parantaa munuaispotilaiden hoitoa
Aalto-yliopisto, HUS, Jyväskylän yliopisto sekä VTT selvittävät monitieteisessä tutkimushankkeessa tapoja parantaa kotidialyysipotilaiden hoitoa ja potilaskokemusta.