News about the project
Kathmandu University
JNEC, Royal University of Bhutan
TALTech
Aalto
Muovinkeräys taukotiloissa laajenee kampuksella
Vuonna 2019 toteutettu muovinkeräyspilotti laajenee Otaniemen kampuksella.
5G-teknologia tarjoaa yrityksille tuottavuusedun ja opiskelijoille nopeutettuja työllistymispolkuja eri puolilla maailmaa
Aalto-yliopisto on 5G-osaamisen ja -soveltamisen keskipisteenä.
Elinvoimaiset asuinympäristöt syntyvät osallistavamman, kestävämmän ja esteettisemmän suunnittelun avulla
Aalto-yliopiston Uusi eurooppalainen Bauhaus -päätapahtumassa haettiin rohkeita näkökulmia monialaiseen ja systeemitasoiseen muutokseen.
Opettaja: Vastaa vuoden 2020-2021 etäopetuskyselyyn 15.6.2021 mennessä
Oppimispalvelut toteuttaa tänä keväänä lukuvuotta 2020-2021 koskevan kyselyn opettajien etäopetuskokemuksista.
Tutkimus: Lämpöpumppu on hyvin kannattava ilman investointitukeakin
Lämpöpumppu maksaa itsensä takaisin kymmenessä vuodessa. Siksi niiden hankkimiseen pitäisi pääsääntöisesti kannustaa investointitukien sijaan neuvonnalla, sanoo tutkijatohtori Jussi Vimpari.
Kohti parempaa puheentunnistusta: Lahjoita puhetta -kampanja palkittiin parhaana mobiilipalveluna
Onnistuneen kampanjan vuoksi Suomella on mahdollisuus toimia puheentunnistuksen pienten kielten pioneerina, kertoo professori Mikko Kurimo.
Mobiililaitehallinnan käyttöönotɫɫ-yliopistossa
Aalto-yliopistossa otetaan käyttöön mobiililaitteiden hallinta kaikille uusille Android-, iOS- ja iPadOS-laitteille 31.5.2021 alkaen.
Kauppakeskus A Blocin edustalla oleva jalankulun ja pyöräilyn reitti suljetaan
Kauppakeskus A Blocin edustalla tehdän pikaraitiotien rakentamiseen liittyviä töitä.
Hybridiluokkahuone osana opetusta
LES:in opettajapalvelut kokeilivat hybridiopetusta kurssilla, jolla pohdittiin opettajien kanssa
pedagogisesti toimivia ja innovatiivisia opetusmenetelmiä.
pedagogisesti toimivia ja innovatiivisia opetusmenetelmiä.
Elämänlaajuisen oppimisen toimintamalli rakentumassa
Teema on tärkeässä roolissa yliopiston strategiassa.
Kahdeksan huippuyliopiston ja kauppakorkeakoulun yhteiseurooppalainen verkko-oppimisverkosto tarjoaa valinnaisia kursseja perustutkinto-opiskelijoille
ECOL-yhteishanke edistää yhteiseurooppalaista verkko-opintosuunnitelmaa, jota voidaan laajentaa ja kehittää EU:n innovointi-, digitalisaatio-, kestävyys- ja osallisuusperiaatteiden mukaisesti.
AllWell?-tulokset ohjelmajohtajan työkalulla
AllWell?-opiskeluhyvinvointikysely toteutettiin 10.-24.4.2021. Keväästä 2021 alkaen kyselyn tulosten numeerinen data on luettavissa Power BI -raportilta, ohjelmajohtajan työkalulta. Raportti on julkaistu ja tuloksia pääsee tarkastelemaan Aalto Staff -tunnuksilla.
Helsinki GSE:n Tilannehuoneen raportti: Hyvätuloiset pärjäävät yhä paremmin
Hyvätuloisten, vähintään 6 000 euroa kuukaudessa ansaitsevien, määrä on noussut vuoden alkupuoliskolla jopa 20 %, kun vertailukohtana on koronaa edeltänyt vuosi 2019.
Rokotusten alueellinen ja joustava kohdentaminen voi kannattaa – Tutkijat selvittivät tehokasta rokotusstrategiaa koronapandemiassa
Uusi tutkimus mallinsi rokotettavien ikärakennetta ja kontakteja Suomen alueiden välillä koronapandemian aikana.
Opiskelijat selvittivät edullisten ruokatuotteiden ostomotiiveja
“Opiskelijat voisivat pistää saman tien pystyyn kahden hengen konsulttitoimiston.”
Leap for Learning – projektien tilannepäivitys kohti kesää
Leap for Learning -projekteissa (Sisu, Palvelualusta ja prosessikehitys) valmistellaan kiivaasti Sisun masterjärjestelmän vaihtoa ja palvelualustan projektien uusien toiminnallisuuksien käyttöönottoa.
Tutkimus: HLBT-myönteisiä toimintatapoja noudattavat yritykset toimivat tehokkaasti
Kauppakorkeakoulun ja Vaasan yliopiston uuden tutkimuksen mukaan homo-, bi- ja transsukupuolisten henkilöiden kannalta myönteiset yrityskäytännöt parantavat yritysten suorituskykyä.
Ilmaston lämmetessä lämpenee jääkin – eikä se noudata kylmän jään sääntöjä
Aalto-yliopiston jääaltaassa tehdyt kokeet osoittivat, että lämpimän ja kylmän jään murtumisessa on eroja. Lämmin jää voi asettaa meriliikenteen ja muun infrastruktuurin koetukselle.
Luonnonkuituiset akustiikkaratkaisut voivat pienentää rakennusten hiilijalanjälkeä
Aalto-yliopiston tutkijat selvittivät, että puupohjaiset selluloosakuidut sopivat hyvin myös akustiikkamateriaaleihin.
Opiskelijakeskus rakennetaan Aalto-yliopiston opiskelijoiden yhteiseksi kohtaamispaikaksi
Kampuksen ytimeen tuleva rakennus on opiskelijajärjestöjen ja yliopiston yhteinen ponnistus.