ɫɫ

News about the project

12006 hakutulosta Uutinen

Sähkön riittävyys voi olla koetuksella Suomessa jo 2030-luvulla – sähköautojen lataamisella merkittävä vaikutus

Sähköautojen yleistyessä latauksen ajoittaminen voi auttaa varmistamaan sähkön riittävyyden erityisesti talvella.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Talvitakkinen henkilö lataa lumista sähköautoa

Äänisuunnittelija pääsi työskentelemään esikuvansa kanssa – tuloksena Cannesin pääpalkinto

Kun äänisuunnittelija Pietu Korhonen asteli toukokuussa pitkin Cannesin elokuvajuhlien punaista mattoa, kerta ei ollut hänelle ensimmäinen. Jälleen salamavalot räiskyivät, ja samppanja virtasi. Kotiin tuomisena oli Kultaisen palmun pääpalkinto elokuvasta Fjord.
Aalto Magazine, Palkinnot ja tunnustukset
Julkaistu:
Henkilö miksauspöydän ääressä hämärässä äänitysstudiossa, puiset seinät ja mikrofoneja

Aalto-yliopisto 126. sijalla QS:n yliopistovertailussa

Aalto pärjäsi vertailussa parhaiten valmistuneiden työllistymisen ja kestävyyden osa-alueilla.
Yliopisto
Julkaistu:
Huppariin pukeutunut henkilö käyttää valaistua fotoboksia vilkkaassa messuhallissa

Helene Auramon ura yrittäjänä alkoi Taikin Arabus-hautomosta

Taideteollinen korkeakoulu käynnisti Luovien alojen Arabus-yrityshautomon vuonna 2007 Arabianrannassa. Pari vuotta myöhemmin Arabus sulautui osaksi Aalto StartUp Centeriä ja muutti Salmisaareen.
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
The Zipizop team, an alumni company from the Aalto Startup Center

Pirun puristama, tulevaisuuden muotoilema

Visakoivu loistaa Aalto-yliopiston Puustudion raikkaissa näkökulmissa Suomen käsityön museon kesänäyttelyssä.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Abstrakti rakenne vaaleista tangoista ja rosoisista puulaudoista vaaleansinisellä taustalla

Yliopistojen työehtosopimuksen mukaiset yleiskorotukset 2026

Yliopistojen työehtosopimuksen mukaiset palkankorotukset tulevat voimaan 1.6.2026 ja 1.7.2026.
ٴ-ٱ𾱲ö
Yliopisto
Julkaistu:
voikukkia nurmikolla

Asiakastyytyväisyys Aalto-yliopiston kampuksen toimitiloihin pysyy korkealla – ACREn kokonaisarvosana nousi ja NPS vahvistui

ACRE arvioi toimitila-asiakkaidensa tyytyväisyyttä vuosittain asiakastyytyväisyyskyselyn avulla. Lue viimeisimmän kyselyn tuloksista.
Kampus
Julkaistu:
Korkeakouluaukio

Kemian tekniikan korkeakoulu - dekaanin kesäkirje (eng.)

Dear Colleagues,
As we approach the summer holidays, I would like to take a moment to look back on the first half of the year and revisit some of the key highlights from across our School.
ٴ-ٱ𾱲ö
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Students outside at Otaniemi campus

Opiskelijoille lisää valinnanvaraa kieltenopiskeluun – neljä pääkaupunkiseudun yliopistoa avaavat tarjontansa

Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto, Taideyliopisto ja Hanken ovat käynnistäneet uuden kieltenopiskelua edistävän verkoston.
Opinnot, Yliopisto
Julkaistu:
Henkilöitä pöydän ääressä kirkkaassa sisätilassa, kasvot blurattuina, jutellen ja taputtaen.

Tilapäiset liikennejärjestelyt Metallimiehenkujalla ja Lämpömiehenkujalla 2026

HSY:n kaivutyöt Metallimiehenkuja 2–4 -kiinteistöjen edessä.
ٴ-ٱ𾱲ö
Kampus
Julkaistu:
Metallimiehenkuja 4

Kun atomit alkavat tanssia – Aalto-yliopistossa metallurgia muuttui koreografiaksi

Dance Metallurgy -pilottikurssilla kupari-ionit saivat liikkeen ja kasvot. Kun vihreän siirtymän tärkeä metalli pääsi tanssilattialle, vaikeilta tuntuvat kemian ilmiöt avautuivat aivan uudella tavalla.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Ryhmä mustissa ja kultaisissa asuissa heittää hopeapalloja valoisassa tanssisalissa

Emrecan Gulay aloitti data-agenttina Kauppakorkeakoulussa

Data-agentit tukevat koulunsa ja laitostensa tutkijoita tutkimusdatanhallintaan liittyvissä kysymyksissä.
Nimitykset
Julkaistu:
Raitapaitainen henkilö nojautuu valkoiseen pyöreään pylvääseen vihreää seinää vasten, kädet yhdessä

Lyhyitä verkkokatkoja 17.6.2026 klo 17-21

Runkoverkon laitteiden vianselvityksestä ja ohjelmistopäivityksestä johtuen lyhyitä katkoja 17.6.2026 klo 17-21
ٴ-ٱ𾱲ö
Yliopisto
Julkaistu:
Punainen palvelukatkon ilmoitus IT-palveluista, jossa edistymispalkki

Professori Samuli Knüpfer selvittää Ruotsin rahastoeläkemallin soveltamista Suomeen

Ruotsin rahastoeläkemallissa lakisääteisestä eläkemaksusta 2,5 prosenttia ohjataan rahastoeläkkeeseen.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Omistajuuden professori Samuli Knüpfer. Kuva: Nita Vera

Muotoilun rooli korostuu toimitusketjun alkupäässä – Aalto-yliopisto johtaa merkittävää EU-hanketta tekstiilien värjäyskäytäntöjen uudistamiseksi

EU Horisontti-rahoitteinen MELANGE-hanke yhdistää muotoilun, teknologian ja liiketoiminnan – tavoitteena on uudistaa tekstiiliteollisuuden värjäyskäytäntöjä sekä vauhdittaa siirtymää kohti kiertotalouteen perustuvia ja kestäviä tekstiilijärjestelmiä.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto
Julkaistu:
Kolme ihmistä pitelee lankakartioita suuren vihreän tekstiilikoneen edessä tehtaassa.

Opiskelijoille lisää valinnanvaraa kieltenopiskeluun – neljä pääkaupunkiseudun yliopistoa avaavat tarjontansa

Opiskelijoille lisää valinnanvaraa kieltenopiskeluun – neljä pääkaupunkiseudun yliopistoa avaavat tarjontansa.
Opinnot
Julkaistu:
Ihmisiä rupattelemassa vilkkaalla sisätapahtuman pöydällä juomien ja kypärien kanssa

Rehtorin kirje 16.6.2026 – Huomaa myös positiiviset uutiset

”Taloustilanteessa on nähtävissä useita positiivisia merkkejä”, Ilkka Niemelä sanoo.
ٴ-ٱ𾱲ö
Yliopisto
Julkaistu:
Tummapukuinen mies seisoo pinkkien kukkien vieressä kävelytiellä tiilirakennuksen ja puiden välissä

Arsi Ikäheimosen väitöstutkimus: Älypuhelin voi paljastaa varhaisia merkkejä masennuksesta

Puhelin taskussa, älysormus sormessa ja aktiivisuusranneke ranteessa: arjessa mukana kulkevat laitteet keräävät lähes tauotta tietoa käyttäjästään. Tämä tieto voi auttaa masennusoireiden seurannassa ja ennustamisessa.
Aalto Magazine, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Kuvituskuva: Siniset puhelin- ja tablettikehykset mustavalkoisella ja vaaleanpunaisella marmoroidulla taustalla

Sisun opintojen rakenne -oletusnäkymä vaihtuu

Opintojen rakenteen uudistettu näkymä on ensisijainen tapa suunnitella opintosi.
Opinnot
Julkaistu:
Sininen megafoni lähettää viivoja avoimen vihkon viivoitetuille sivuille

Professori Hironori Yoshida: “Koneiden tulee mukautua materiaaleihin, ei päinvastoin"

Muotoilun professori uskoo, että muotoilun tulevaisuus on epäsäännöllisyyden hyväksymisessä, ei sen poistamisessa. Hänen tutkimuksensa yhdistää muotoilun, tekoälyn ja robotiikan.
Nimitykset, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Henkilö, jolla lyhyet tummat hiukset ja musta paita, kasvot sumennettu, vaalea harmaa tausta