Lue Kauppakorkeakoulun uutisia
Lue uutisia Kauppakorkeakoulun tutkimuksesta, toiminnasta ja tapahtumista!
Dokumenttielokuva tarjoaa syväsukelluksen radikaaliin luovuuteen
Aalto-yliopiston oma dokumenttielokuva tarkastelee luovaa ajattelua mahdollisimman monesta kulmasta. Prosessi vaati myös paljetteja ja streetdancea.

Uusi laadullisen johtamisen tutkimuksen keskus Qual+ on avattu
Yksi keskuksen päätavoitteista on tutkijoiden välisten metodologisten yhteyksien edistäminen.

Pitkää uraa finanssialalla tehnyt Ilari Niemi nimitettiin Aalto EE:n uudeksi talousjohtajaksi
Niemi raportoi tehtävässään Aalto EE:n toimitusjohtaja Tom Lindholmille ja Aalto-yliopiston talousjohtaja Marianna Bomille.

Alumni Riikka Davidkin: Vaikuttavuus on työni keskiössä – emme tee mitään, jos sillä ei ole mahdollista ensisijaisesti saada aikaan positiivista vaikutusta yhteiskunnassa
Alumnimme Riikka Davidkin haaveili jo lapsena kansainvälisestä urasta. Nyt New Yorkissa Social Financella impact-rahastoihin sijoittavan tiimin vetäjänä hän kokee suurta merkityksellisyyttä työssään, sillä kokee, että juuri rahoitussektori on parhaiten asemoitunut vaikuttamaan aikamme isojen ongelmien ratkaisemiseen.

Jopa 97 % uraseurantakyselyyn vastanneista maistereistamme suosittelee kauppatieteiden tutkintoa
Valtakunnallinen uraseurantakysely toteutetaan vuosittain.

Uudet Kauppiksen opiskelijat tapasivat alumneja Welcome Evening -tapahtumassa
Uudet Kauppiksen opiskelijat saivat tietoa työelämästä alumneilta Welcome Evening -tapahtumassa.

Yritysyhteydet Aallon vahvuutena Times Higher Educationin rankingissä
Arvostettu yliopistovertailu sijoitti Aalto-yliopiston 250 parhaan joukkoon maailmassa.

Space 21:n aamukahvit syksyllä 2023
Kahvia, aamupalaa ja hyvää seuraa radikaalin luovuuden olohuoneessa – kaikki aaltolaiset ovat tervetulleita Space 21:n kuukausittaiselle aamukahville.

Pääpuhuja, yritysjohtaja Kaisa Hietala: Meiltä puuttuu määritelmä luonnon arvolle
Kansleri Jaakko Hongon nimeä kantavalle luennolle saapui noin 300 kutsuvierasta ja alumnia.

Dekaani palkitsee Kauppakorkeakoulun opiskelijoita myös muista kuin erinomaisista arvosanoista
EHDOTUKSET 31.10.2023 mennessä. Uudella Dean’s Impact Award -palkinnolla halutaan osoittaa arvostusta esimerkiksi kestävän kehityksen tai Aallon arvojen mukaisen toiminnan edistämiselle.

Oasis mukana Aalto Wellbeing Weekillä
Oasis of Radical Wellbeing -hanke on mukana Wellbeing Weekillä 2.-6.10.

ITP kuuluu Aalto-yliopiston kesään
Joka kesä Information Technology Program -kurssin opiskelijat ratkovat erilaisia liiketoimintahaasteita.

Professori Ewald Kiblerille Suomen Liikemies-Yhdistys ry:n stipendi yrittäjyyden edistämisestä
Teollisuusneuvos Lauri Ratia on Vuoden Yritysjohtaja 2023.

Vararehtori Janne Laine ja dekaani Tuomas Auvinen nimitettiin toiselle kaudelle
Janne Laineen toinen kausi alkaa tammikuussa ja Tuomas Auvisen maaliskuussa.

Professori Jyri Hämäläinen nimitetty tutkimuksesta vastaavaksi vararehtoriksi
Vararehtorin viisivuotinen kausi alkaa joulukuun alussa.

Anna näkemyksesi elävään strategiaamme – vastaa vuoden 2023 yliopiston ennakointikyselyyn
Kaikki aaltolaiset ja kumppanit ovat lämpimästi tervetulleita jakamaan ajatuksiaan. Kysely on auki 30. syyskuuta saakka.

Tukea Marokon maanjäristyksen ja Välimeren alueen Daniel-myrskyn seurauksista kärsiville
Lue, miten yliopisto voi tukea henkilöstöä ja opiskelijoita kriisin käsittelyssä, ja miten voit auttaa maanjäristyksen ja myrskyn uhreja.

Miten yritykset suoriutuvat juuri julkaistujen EU:n kestävyysraportointivaatimusten kanssa?
Kaksi Kauppakorkeakoulun opiskelijaa tutki pohjoismaisia yrityksiä PwC Finlandin toimeksiantona.

Abhiteg Jammu: Lahjakkuutta jää paljon hyödyntämättä kielimuurin takia
"Intialaisena opiskelijana minulta puuttuu syvällisen yhteyden mahdollistava ymmärrys suomalaisesta kulttuurista. En tunne paikallista tapaa kommunikoida; taustoja, odotuksia, keskustelutyyliä tai esimerkiksi tunneälyn luonnetta."

Yli 80 prosenttia kampuksen energiansäästötavoitteesta saavutettu
Myös kesän aikana kampuksella on saavutettu suuria säästöjä energiankulutuksessa.
