Viimeisimmät tutkimusuutiset
YHTÄJALKAA-hankkeen loppuwebinaari
YHTÄJALKAA-hankkeen loppuwebinaarissa esiteltiin hankkeen tuloksia ja politiikkasuosituksia
Yhteishankkeessa etsitään ratkaisuja vähänpäästöiseen teollisuuteen
Sähkön muuttaminen toiseen energiamuotoon ja tarvittaessa takaisin sähköksi on P2X-teknologian perusidea, jota voidaan soveltaa muun muassa synteettisten polttoaineiden ja sähköruoan tuotannossa.

Henri Weijo Journal of Consumer Research -lehden toimitusneuvostoon
Journal of Consumer Research on johtava kuluttajatutkimuksen alan lehti ja yksi FT50-listan lehdistä.

Elokuvatutkimuksen perusteella moraalinen pohdinta näkyy aivojen aktiivisuudessa ja silmien liikkeissä
Aivoalueita voidaan ottaa joustavasti käyttöön tarpeen mukaan.

Mittausmenetelmä paljastaa akselin virheellisen muodon
Maailmassa käytetään paljon pyöriviä koneita. Tutkimuksessa selvitettiin, miksi osa uusista sähkökoneiden roottoreista ei läpäise teollisten standardien vaatimuksia akselin heitosta.

Musiikkimuseo FAMEssa avautuu heinäkuussa Metal Export -näyttely
Näyttely pohjautuu akatemiatutkija Toni-Matti Karjalaisen käsikirjoitukseen.

Käsilaukku – moderni markkinapaikan ikoni
Käsilaukun kehitys ikoniksi ja brändätyksi persoonallisuuden korostajaksi nivoutuu läheisesti naisen aseman kehitykseen yhteiskunnassa.

Suunnittelu apuna sujuvan tiedonhaun edistämisessä
Kuukauden väitös: Khalil Klouchen tutkimus on ihmisen ja koneen välisen vuorovaikutuksen alalta.

Väitös: Ilmastonmuutoksen hillitseminen vaatii päästökauppaa tehokkaampia keinoja
Väitöstutkimus pyrkii lisäämään ymmärrystä ideologioiden ja vallan merkityksestä ilmastopolitiikassa.

Suomalaisten datankäyttö kasvaa vauhdilla ja lisää koko informaatiosektorin sähkönkulutusta
Suomessa mobiilidatan käyttö kasvaa muita maita nopeammin, käy ilmi Aalto-yliopiston ja Etlan tuoreesta raportista.

Near futures -verkkonäyttely tarjoaa näkymän tulevaisuuden ratkaisuihin
Lukuvuonna 2019–2020 valmistuneiden maisteriopiskelijoiden yhteiskunnallisesti kiinnostavia töitä on nyt nähtävillä verkkonäyttelyssä.

Apulaisprofessori Ewald Kiblerin tutkimusryhmälle Suomen Akatemian erityisrahoitus
Ryhmä aikoo tutkia koronakriisin vaikutuksia yli 50-vuotiaisiin yrittäjiin, joille kriisi aiheuttaa monia riskejä.

Helsinki GSE:n tilannehuoneen seitsemäs raportti: suurin pudotus huhtikuun palkkasummassa Kouvolassa, Vaasassa ja Helsingissä
Kaikille avoin webinaari raportin sisällöistä pidetään Zoomilla torstaina 4.6.2020 klo 8.00.

Mitä voi tapahtua, jos yhtiöiden hallitukset osallistuvat strategiseen päätöksentekoon?
Pardeep Maheshwaree ehdottaa tutkimuksessaan yritysten hallinnon kehittämistä.

Kolmelle aivotutkimushankkeelle Suomen Akatemian rahoitus
Hankkeissa tutkitaan ennenaikaisen syntymän pitkäaikaisvaikutuksia, ryhmän sisäisiä tunnetiloja ja lasten aivotoimintaa kielen käsittelyn aikana. Aallon hankkeille myönnetty yhteissumma on noin miljoona euroa.

Eeva Savolainen aloitti tietoasiantuntijana
Eeva Savolainen työskentelee Avoin tiede ja ACRIS-tiimissä.

Tältä näyttää kestävämpi maailma: puuglitteriä, sähköveneitä ja printtiaurinkokennoja
Syyskuussa avautuva Designs for a Cooler Planet -tapahtuma esittelee innostavia tulevaisuuskuvia. Muotoilijoiden, tutkijoiden ja sidosryhmien yhteistyöstä rakentuu ihmiselle ja ympäristölle parempia ratkaisuja.

Tutkijat paljastivat kriittisen virtauksen syntymän - mahdollistaa kvanttitilojen paremman hallinnan
Kvasikiteisen rakenteen kvanttihiukkaset voivat saavuttaa vielä melko tuntemattoman, kriittiseksi virtaukseksi kutsutun tilan.

Virpi Tuunainen ja Tomas Falk nimitetty Kauppakorkeakoulun varadekaaneiksi
Varadekaanien kautta on jatkettu 31.12.2024 asti.

Suomen Akatemialta rahoitusta biotieteiden, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen hankkeisiin
Aallon kuudelle akatemiahankkeelle sekä kliiniselle tutkijalle myönnetty rahoitus on yhteensä 2,3 miljoonaa euroa.
