ɫɫÀ²

9435 hakutulosta Uutinen

Hytti nro 6 valloittaa maailmaa – valttina aitous ja universaali huumori

Mikä on kansainvälisen huomion kohteeksi nousseen elokuvan menestysresepti?
Palkinnot ja tunnustukset, Yliopisto
Julkaistu:
Hytti nro 6 -elokuvan ohjaaja ja päänäyttelijät: Juri Borisov (vas.), Juho Kuosmanen ja Seidi Haarla

Best Paper Award -palkinto NordicSMC-konferenssista Michael McCrealle

Tutkimuksen tulokset hyödyttävät virtuaalisen ja lisätyn todellisuuden ääniympäristöjä.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
 Äänen viivettä on tutkittu Suomen hiljaisimmassa huoneessa Otaniemessä sijaitsevassa kaiuttomassa huoneessa.  Kuva: Aalto-yliopisto / Mikko Raskinen

Ioncellin pilottilinjasto käynnistyi – ekokuidusta tuli puuvillaa lujempaa ja siitä tehty toppi sai sinisen värinsä suomalaiselta pellolta

Tekstiilikuidun lisäksi pilottilinjastoa hyödynnetään tulevaisuudessa esimerkiksi puupohjaisten hiilikuitujen materiaalien kehittämisessä.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Blue Ioncell shirt

Helsinki GSE:n Tilannehuone ajetaan alas vuoden 2021 loppuun mennessä

Tilannehuoneessa on analysoitu dataa yhteiskunnallisen päätöksenteon tueksi.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Economicum

Aalto-yliopiston yrittäjyysyhteisö on nyt vain yhden klikkauksen päässä

Yrittäjyys- ja innovaatioekosysteemikierros on ensimmäinen alkuperäiseen virtuaalipalveluun lisätyistä teemakierroksista.
Kampus, Yliopisto
Julkaistu:
Screenshot of the entrepreneurial and innovation ecosystem tour.

Ilmastokurssien tarjonta laajenee: Aalto mukana Ilmastoyliopisto-verkostossa yhdessä 17 muun korkeakoulun kanssa

Ilmasto- ja kestävyysaiheisten kurssien tarjonta lisääntyy Ilmastoyliopisto-verkoston myötä Aalto-yliopistossa. Verkoston yhteistyöyliopistojen opiskelijoille avoimet opiskeltavat kurssit käynnistyvät tammikuussa 2022 ja niiden ilmoittautuminen on käynnissä nyt. Kurssien opetussisällöt on suunniteltu eri korkeakoulujen asiantuntijoiden yhteistyönä.
Mediatiedotteet
Julkaistu:
Ilmastoyliopiston logo

Yli 500 osallistui tutkimusdatan hallinnan ja avoimen tieteen koulutuksiin syksyllä 2021

Yhteensä rekisteröitymisiä oli yli 1600. Yksi osallistuja rekisteröityi keskimäärin kolmeen koulutukseen.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
teleconferencing study. Image Aalto university / Aino Huovio

Alue- ja yhdyskuntarakenteen skenaariot luotaavat mahdollisia tulevaisuuksia

PERUS-SKENE-hankkeen kolmannessa työpajassa käsiteltiin alue- ja yhdyskuntarakenteen kehityksen skenaarioita.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
PERUS-SKENE-hankkeen logo.

Ilmoittaudu avoimen yliopiston kevään kursseille!

Tutustu kevään 2022 kurssitarjontaan ja tule mukaan opintoihin.
Opinnot
Julkaistu:
Students at Otaniemi campus in the winter and snow, photo by Unto Rautio
Tom Lindholm

Aalto-yliopisto Juniorin sisältöjä nyt suurimmissa päivälehdissä

Aalto-yliopisto Junior on tehnyt tämän vuoden aikana menestyksekästä yhteistyötä Helsingin Sanomien Lasten uutisten ja Huvudstadbladet Juniorin kanssa.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö
Julkaistu:
Etualalla pöydällä Helsingin Sanomien mikrofoni. Taka-alalla sumeana laboratoriotila, jossa kuvausryhmä.

Meidän Kauppis-muistomme: Ei marraskuuta ilman ARENA-messuja

�Monet ihanat harjoittelijat ovat olleet suureksi avuksi työssämme.�
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö
Julkaistu:
Kauppis-muisto, Tanja Makkonen ja Annemari Rautio

Uusi mikroaaltokeksintö voi lisätä kvanttitietokoneiden tehokkuutta

Nyt suomalaistutkijat ovat Aalto-yliopiston ja VTT:n johdolla kehittäneet kubittien hallintaan uuden ratkaisun, joka voi auttaa kasvattamaan kvanttitietokoneiden laskennassa käytettävien kubittien määrää ja samalla mahdollistaa jopa siirtymisen pienempiin kryostaatteihin.
Mediatiedotteet
Julkaistu:
Artistic impression of an on-chip microwave source controlling qubits. Credit: Aleksandr Kakinen

Arvostettu UBI Global palkitsi Aalto Startup Centerin maailmanlaajuiseen pandemiaan sopeutumisesta

Aalto-yliopiston Aalto Startup Center on saanut kansainvälisen kunniamaininnan avaintoimintojensa ansiokkaasta mukauttamisesta globaalin pandemian keskellä.
Mediatiedotteet
Julkaistu:
ASUC

Kauppakorkeakoulun opiskelijatarina: Nikolai Andriakov

International Business -kandidaattiohjelman opinnot tarjoavat Nikolai Andriakoville lisätaitoja, joita työelämässä tarvitaan: “Teknisesti suuntautuneena henkilönä haluan kehittää kvantitatiivisia taitojani, ja BScBA-ohjelmassa on useita kursseja, jotka auttavat rakentamaan vahvan osaamispohjan kvantitatiivisilta aloilta.�
Opinnot
Julkaistu:
2nd year student of the BScBA Programme Nikolai Andriakov is standing outside in sunny weather

Kompaktin kokoinen Slush muistutti yhteisön merkityksestä

Kasvuyritystapahtuma Slush kokosi Messukeskukseen noin 8800 osallistujaa.
Yliopisto
Julkaistu:
Slush 2021

Auroptic Medicalille Slush-voitto

Biopsianäytteiden ottoa kehittävään tekniikkaan erikoistunut startup nappasi voiton Slushin Y Science -kilpailussa.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Biopsy needle

Tutkijoiden kehittämä algoritmi tekee kvanttitietokoneista entistä tehokkaampia

Kvanttilaskennan saralla ollaan ottamassa edistysaskeleita Helsingin yliopiston, Aalto-yliopiston, Turun yliopiston ja IBM:n Zürichin tutkimuskeskuksen tutkimusyhteistyön ansiosta. Tutkijaryhmä on ehdottanut ratkaisua, joka tekee kvanttitietokoneista entistä tehokkaampia, nopeampia ja viime kädessä myös kestävämpiä.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Aalto University Quantum Explorations Exhibition. Photo: Mikko Raskinen.

�Pukusuunnittelija voi tuoda animaatioelokuvaan huomattavaa lisäarvoa�

Minä väitän -sarjassa aiheena pukusuunnittelijan avainrooli animaatioissa.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Pukusuunnittelija, taiteen tohtori Maarit Kalmakurki

Dragons out! Kari Kakkonen johdattaa lapset ohjelmistotestauksen maailmaan fantasian voimalla

Uraauurtava lastenkirja ohjelmistotestauksesta toi alumni Kari Kakkoselle alan arvostetun tunnustuksen, EuroSTAR Software Testing Excellence -palkinnon.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö
Julkaistu:
Kari Kakkonen