1441
hakutulosta
Uutinen, Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu
Tutkimus paljastaa kaupunkipuistojen piilevät hiilipäästöt – vähähiilisyyttä voidaan edistää elinkaarilaskennalla
Tutkijat selvittivät elinkaarilaskennan soveltuvuutta kaupunkiviheralueisiin.

³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âöpajassa innovoitiin monipuolisempaa tilankäyttöä
ACRE sekä Aalto-yliopisto ovat mukana EU:n osarahoittamassa JAVIST -hankkeessa, jonka myötä kehitetään sekä innovoidaan yhteiskäyttöisiä tiloja kampuksella.

Uusia tutkimusympäristöjä tiekartalle
Kansallisten tutkimusinfrastruktuurien tiekartalle ensi kertaa nousseissa ympäristöissä tutkitaan muun muassa jään ja aaltojen mallinnusta, ihmiskeskeistä virtualisointia, teollista biotekniikkaa sekä maailmankaikkeutta ja rekisteriaineistoja.

Lappset-stipendin sai maisema-arkkitehti Eveliina Kunnaton
Diplomityössään Kunnaton käsittelee biologista kulttuuriperintöä ja sen merkitystä historiallisten puistojen ja puutarhojen moninaisten arvojen tunnistamisessa.

Huomioitavaa PIN-koodin käytössä Aalto-yliopiston kampuksella
Aalto-yliopiston kampuksen ulko-ovien avaamiseen tarvitaan PIN-koodi tiettyinä aikoina.

Ensimmäisiä tuloksia kierrätyskampanjasta
Koko Aalto-yhteisön kattava kierrätyskampanja käynnistyi lokakuussa 2024.

Muotoilu tuo ratkaisuja meriteollisuuden murrokseen, jossa laivojen etäohjaus mullistaa työympäristön
Aalto-yliopisto ja Kongsberg Maritime kehittävät yhdessä merenkulun tulevaisuutta, jossa työ siirtyy laivojen komentosilloilta etäohjauskeskuksiin.

Rekisteröidy tutkimusta tukeviin koulutuksiin – aiheina tekoäly, etiikka, datanhallinta ja ohjelmistokehitys
Koulutustarjonnassa on paljon uusia aiheita. Rekisteröityminen keväälle 2025 on avattu.

Useita palkittuja Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta
Vuoden 2025 graafikoksi on valittu Päivi Helander ja vuoden 2025 nuoreksi taiteilijaksi Man Yau.

Pop-up-kahvila muuntuu minitoimistoksi: kiertotalouden demotalo kutsuu kokeilemaan
Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos ja VTT suunnittelivat talon, joka rakennetaan ja puretaan ainakin kahdesti. Kokeilulla on tarkoitus tutkia uudelleenkoottavuutta ja testata rakennusmateriaaleja ja –tuotteita aidoissa tilanteissa.

Tieteellinen ja taiteellinen tukiryhmä (SAAB) teki katselmuksen Aalto ARTSin toimintaan
Aalto ARTSilla on kansainvälinen tieteellinen ja taiteellinen tukiryhmä, joka kokoontuu säännöllisesti tukemaan koulun kehitystä erityisesti tutkimuksen alalla. Tukiryhmä vieraili Aalto-yliopiston kampuksella marraskuussa 2024.

Unite! avaa haettavaksi 13 vierailevan professorin paikkaa TU Darmstadtissa
Kohderyhmänä on pääasiassa kokeneet post-doc -tutkijat. Hakuaika päättyy 31.3.2025.

Kauppa- ja taloustieteet ja tietotekniikka sadan parhaan joukossa maailmanlaajuisesti
Times Higher Educationin yliopistovertailu perustuu muun muassa kansainvälisyyteen ja tutkimusviittauksiin.

Future of Aalto ARTS - yhteisöllinen visio
Miltä Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun tulevaisuus näyttää? Tutustu yhteisölliseen visioomme!

Tero Ojanperä valittiin Aalto-yliopiston hallituksen puheenjohtajaksi
Varapuheenjohtajaksi valittiin Marita Niemelä.

Aalto-yliopisto tuo Nokian muotoiluarkiston kaikkien ulottuville
Arkisto sisältää ennennäkemätöntä materiaalia matkapuhelinjätin kahdelta vuosikymmeneltä

Peter Sarlin tekee mittavan lahjoituksen Suomen tekoälytutkimuksen vahvistamiseksi – 13 uutta professuuria suomalaisiin yliopistoihin ja ELLIS-instituuttiin
Mittava lahjoitus tukee tekoälytutkimusta kolmessatoista yliopistossa: Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto, Itä-Suomen yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Lapin yliopisto, Maanpuolustuskorkeakoulu, Oulun yliopisto, Svenska Handelshögskolan, Taideyliopisto, Tampereen yliopisto, Turun yliopisto, Vaasan yliopisto ja Åbo Akademi. Lahjoitus tukee kansainvälisen ELLIS-instituutin toimintaa.

Näin Nokia muutti Suomen – ja maailman
Nokian puhelinliiketoiminnan tuhosta on puhuttu paljon, mutta mitä voimme oppia sen menestyksestä?

Nokian muotoiluarkistot olivat päätyä kaatopaikalle – nyt tutkijat avaavat ne koko maailmalle
Ryhmä Aalto-yliopiston tutkijoita sai haltuunsa Nokian puhelinliiketoiminnan ainutlaatuiset arkistot ja päätti tuoda ne kaikkien ulottuville.
