Fabian Ahvenaisen rahaston vuoden 2019 apurahat haettavina
Apurahoja voi hakea sillanrakentamisen ja talonrakentamisen opinnoista – hakemukset tulee lähettää 12. joulukuuta 2018 mennessä.
Shaking up Tech avasi lukiolaisille tekniikan alan rajattomia mahdollisuuksia ja kasvatti huomattavasti kiinnostusta alaa kohtaan
Lukiolaiset kohtasivat tekniikan alan johtajanaisia Shaking up Tech –tapahtumassa Aalto-yliopistolla 11. lokakuuta. Aamupäivän monipuoliset puheenvuorot tekivät vahvimman vaikutuksen lukiolaisiin.
Aalto ENGin miniluento kuullaan Koe kampus! –tapahtumassa to 25.10.2018
Pääkaupunkiseudun opiskelijamarkkinoinnin syyslukukauden päätapahtuma Koe kampus! järjestetään Aalto-yliopistossa to 25.10.2018 klo 10–15.
Suomen tekoälykeskus ja Aalto-yliopiston tutkijaryhmät saivat 1,4 miljoonan euron rahoituksen Tulevaisuuden tekijät -ohjelmalta
Suomen tekoälykeskus ja Aalto-yliopiston tutkijaryhmät saivat 1,4 miljoonan euron rahoituksen
Mekaniikan alojen yhteistyölle vauhtia Suomen mekaniikkapäiviltä
Topi Kaaresoja (oik.) partneriyritys Infradex:stä esittelee professori Jarmai Karolylle lämpökameratekniikan ominaisuuksia.
Jukka Mäkelä Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun Vuoden alumni 2018
Espoo, Tapiola ja Otaniemi ovat aina olleet lähellä kaupunginjohtaja Jukka Mäkelän sydäntä.
Puhdasta kasvuvoimaa jätevedestä
Vesitekniikan lupaava keksintö torjuu ilmastonmuutosta ja auttaa vesistöjen suojelussa.
Tutkimusviestintä on ajattelun selkeyttämistä
Sosiaalinen media antaa tutkijalle työkaluja vaikuttamiseen, verkostoitumiseen ja asiantuntemuksen esilletuomiseen. Näillä vinkeillä pääset alkuun!
Tekniikan alat kiinnostavat nuoria naisia – lukiolaiset varasivat uuden Shaking up Tech -tapahtuman loppuun tunnissa
Tekniikan alat kiinnostavat nuoria naisia – lukiolaiset varasivat uuden Shaking up Tech -tapahtuman loppuun tunnissa
Kymmenvuotias Design Factory ei ole tehnyt itseään tarpeettomaksi
Kokeilualusta on laajentunut Aalto-yliopistosta globaaliksi verkostoksi. Raja-aitojen kaatamista tarvitaan edelleen myös omassa toimintaympäristössä.
Talotekniikan esivalmistus on suuri mahdollisuus suomalaiselle rakentamiselle
Putkimiehen työstä vain kolmannes on varsinaista asennustyötä ja saman verran aikaa menee materiaalien siirtelyyn ja käsittelyyn.
Vanhojen rakennusten sisätilojen olosuhteet paremmiksi pilvipalveluiden avulla
Pilvipalveluihin pohjautuvat älykkäät teknologiat voivat parantaa sekä palvelutasoa että käyttäjätyytyväisyyttä.
Koneinsinöörikiltalaiset rakensivat sairaalaklovneille kulkupelin Uuteen lastensairaalaan
Vapaaehtoisprojektissa oli mukana yli 20 kiltalaista.
Avajaisissa palkittiin viisi tiimiä
Rehtori Ilkka Niemelä jakoi lukuvuoden avajaisissa viisi tunnustuspalkintoa. Kolmen Aalto-tunnustuspalkinnon lisäksi jaettiin ensimmäistä kertaa kaksi vaikuttajapalkintoa.
Hyvä tarina kiinnostaa myös tiedejulkaisijaa
Kansainvälisiin tiedejulkaisuihin tulvii käsikirjoituksia. Emeritusprofessori ja usean julkaisun toimituskunnan jäsen Gustaf Olsson kertoo, millainen artikkeli huomataan.
Kirsi Virrantaus ja Pentti Kujala jatkavat Insinööritieteiden korkeakoulun varadekaaneina
Kirsi Virrantauksen toimikausi varadekaanina on 1.7.2018–31.7.2021 ja hänen vastuualueenaan on opetus. Pentti Kujalan vastuualueena on tutkimus ja hänen toimikautensa on 1.7.2018–31.12.2021.
Loistoristeilijä ei synny ilman tutkimusta
Laivanrakentaja Sisko Hellgren selvitti väitöskirjassaan, miten risteilijä valmistuu aikaa ja kustannuksia säästäen, mutta laadusta tinkimättä.
World Challenge Finland 2018 – avoimella datalla parempi maailma
Aalto-yliopisto on mukana World Challenge Finland 2018 -kilpailussa, jossa ideoidaan esimerkiksi satelliittien ja lennokkien tuottamaa avointa dataa hyödyntäviä, kestävää kehitystä tukevia palveluita.
Uusi teknologiakasvatuksen professori innostaa nuoria tekniikan aloille
Työelämäprofessori Maria Clavert edistää teknologiaopetusta peruskoulusta yliopistotasolle ja opettajankoulutukseen asti.
QS-ranking listasi Aallon sijalle 140 maailmassa
Aalto on Suomen ykkönen tutkimusviittausten suhteellisessa määrässä ja työnantajamielikuvassa.