Miten voimme syödä vähemmän vettä?Â
Suurin osa kuluttamastamme vedestä piilottelee ruuantuotannossa. Omaan vesijalanjälkeensä voi vaikuttaa harkitsemalla, mitä lautaselleen ottaa – ja jättää.
Kun mikään ei ole mahdotonta – tekniikan ala tarjoaa erilaisia urapolkuja
Tekniikan alalla naisille mikään ei ole mahdotonta, oli Aalto Juniorin järjestämän naistenpäivän tapahtuman viesti yläkoululaisille tytöille. Yli sata osallistujaa pääkaupunkiseudun kouluista pääsi tutustumaan muun muassa Aallon avaruuslaboratorioon.
Fabian Ahvenaisen rahasto palkitsi sillan- ja talonrakennusalan opinnäytteitä
Apurahat jaettiin Rakennustekniikan laitoksella 7.3.2019 pidetyssä Aalto Civil Engineering Day -tilaisuudessa.
Matka Antarktikselle: Kadonneita aluksia
Osa 3/3. Lu Liangliang lähettää viimeiset terveisensä Etelänmantereelta ennen paluutaan Suomeen.
Aalto-yliopiston taiteen ja muotoilun ala nousi jo maailman 7. parhaaksi
Tuoreessa QS:n yliopistovertailussa Aallon arkkitehtuurin ala kiri sijalle 42. Myös liiketoiminta ja johtaminen oli sadan parhaan joukossa.
Skenaariopohjaista riskinhallintaa napamerille
Aalto-yliopiston meritekniikan tutkimusryhmän uudessa hankkeessa kehitetään riskeihin perustuvia suosituksia napamerille.
Addcomposites auttaa pieniä yrityksiä automatisoimaan komposiittiosien valmistuksen
Opiskelijaprojektista syntynyt startup suuntasi heti kansainvälisille markkinoille. Se aikoo olla Euroopan ykkösratkaisu kasvavalla alalla.
Surgify aikoo tehdä luukirurgiasta turvallisempaa kaikkialla maailmassa
Nuorten yrittäjien innovaatio on vakuuttanut lääkärit ja rahoittajat. Pitkän kehitystyön tulos tulee leikkaussaleihin tänä vuonna.
Aurinkovoimaa pidetään aiheetta kalliina – kannattavaa jo kolmasosassa asuinrakennuksista
Tutkijoiden mukaan lainsäädännön muutos kannustaisi valtaosaa kiinteistöstä tuottamaan itse sähköä.
Wärtsilä ja Aalto-yliopisto laajentavat yhteistyötä
Kumppanuuden tavoitteena on löytää ratkaisuja haasteisiin, jotka liittyvät ilmastonmuutokseen, luonnonvarojen kestävään käyttöön ja digitalisaatioon.
Vuoden 2019 ensimmäiset tervetuliaisluennot julkaistiin Aallon YouTubessa
Uudet vakinaistetut professorit kertovat videoilla muun muassa aikaa ja muutoksia kestävästä arkkitehtuurista ja paloturvallisuuden tutkimuksesta.
Tekoäly tukemassa monialaisen koulutuksen järjestämistä
Semanttisella hakuteknologialla etsittiin opettajia ja opiskelijoita meritekniikan kurssille.
VisiLean vauhdittaa rakennusprojekteja parantamalla tiedonkulkua
Digitalisaatio muuttaa myös perinteikästä rakennusalaa. Aalto-yliopistosta ponnistaneen VisiLeanin digiratkaisu kiinnostaa kansainvälisiä rakennusyhtiöitä.
Aalto-yliopisto ja Pöyry tiivistävät laaja-alaista yhteistyötään – myös opiskelijoille uusia mahdollisuuksia
Suunnittelu- ja konsultointialalla on nyt vetoa – Pöyry panostaa opiskelijoihin ja palkkaa 200 uutta harjoittelijaa.
Aalto-yliopisto kehittää digitaalista kaksosta valmistavalle teollisuudelle
Aalto-yliopisto kehittää digitaalista kaksosta valmistavalle teollisuudelle yhdessä Konecranesin, Siemensin, Ideal PLM:n, RD Velhon ja Remionin kanssa. Aalto-yliopiston tavoitteena on luoda Suomeen digitaalisen kaksosen kehityksestä kiinnostuneiden yritysten verkosto. Mukaan etsitään erityisesti analytiikan, tuotekehityksen ja ylläpidon tuotteita tai palveluita kehittäviä startupeja ja PK-yrityksiä. Myös kaikki muut aiheesta kiinnostuneet ovat tervetulleita verkostoon.
Ladimo kehittää älykkäämpää konenäköä
Aalto-yliopistosta lähteneen startupin kehittämä menetelmä mahdollistaa reaaliaikaisten mittatarkkojen 3D-mallien luomisen ympäristöstä. Ne antavat koneille kyvyn nähdä.
Matka Antarktikselle: Penguin Bukta ja Larsen C
Osa 2/3. Lu Liangliang raportoi Antarktikselta uuden vuoden alussa.
Lähes 60 työnantajalla oli tarjota Aallon opiskelijoille kesätöitä Aalto Summer Job Dayssä
Kesätyömessuille oli kutsuttu kaikki Aalto-yliopiston kandidaatti- ja maisteriopiskelijat.
Näyttely esittelee vesitutkimusta kokeellisen designin keinoin
Elintärkeät makean veden varannot ovat rajallisia ja haavoittuvia monissa paikoissa maailmassa. Muotoilun opiskelijat ja vesitutkijat yhdistivät voimansa visualisoimalla vesitutkimuksen kestäviä ratkaisuja Fragile Water -näyttelyyn.
FITech-verkostoyliopisto sai rahoitusta ICT-alan täydennyskoulutukseen
FITechin tavoitteena on jopa 5 000 ICT-osaajan täydennyskoulutus.