Viimeisimmät uutiset
1714
hakutulosta
Uutinen, Insinööritieteiden korkeakoulu
Gary Marquis: Jos minulla olisi taikasauva, käyttäisin sitä yhteisöllisyyden parantamiseksi
"Ihmiset pitivät siitä, että ruokaa valmistettiin yhdessä ja samalla tavattiin ihmisiä työn ulkopuolella. Se vaikutti olevan hyvä tapa luoda yhteisöllisyyttä uusien professoreiden ja heidän perheenjäsentensä välille – joskus myös lasten."

Puhdas vesi on elämän ehto, mutta ei itsestäänselvyys
Aalto-yliopiston puhtaan veden teknologioiden työelämäprofessorit Elin Lavonen ja Ilkka Miettinen muistuttavat, että vaikka vedestä ei Suomessa ole pulaa, on elintärkeästä luonnonvarasta pidettävä huolta.

KotiCharge -sähköautojen latauspisteen pilotti käynnistyy Otaniemen kampuksella
Uudenlaisen latausratkaisun pilotointi tarjoaa Aalto-yliopiston pysäköintiluvan haltijoille spot-hinnoitteluun perustuvan sähköautojen latauksen sekä osallistumisen uuden teknologian ja palveluiden kehittämiseen. KotiCharge -latauspiste sijaitsee Sähkömiehentie 4:n pysäköintipaikalla.

Aalto-yliopistoon hyväksyttiin 2044 uutta opiskelijaa kevään toisessa yhteishaussa
Maaliskuussa järjestetyssä yhteishaussa Aaltoon oli yli 12 600 hakijaa.

Pauliina Ilmonen: Tiedeyhteisö on minulle kuin toinen perhe
"Promootiossa erityisesti se hetki menee minulla tunteisiin, kun uudet tohtorit saavat hatut päähänsä. Sen eteen on tehty paljon työtä ja sillä työllä on valtava yhteiskunnallinen merkitys."

Gary Marquis jakoi todistukset viimeistä kertaa Insinööritieteiden korkeakoulun dekaanina
Insinööritieteiden korkeakoulun todistustenjakotilaisuuteen 14.6.2023 osallistui 5 tekniikan tohtoria, 35 diplomi-insinööriä ja 7 tekniikan kandidaattia.

Suomen Tieyhdistys palkitsi professori Leena Korkiala-Tantun hopeisella ansiomerkillä
Aalto-yliopiston osa-aikaisena työelämäprofessorina työskentelevä INFRA ry:n johtava asiantuntija Nina Raitanen palkittiin kultaisella ansiomerkillä.

Aalto-yliopisto nousi Suomen ykköseksi QS:n yliopistovertailussa
Kokonaissijoitus oli 109. maailmassa, ja valmistuneiden työllistymisessä Aalto oli sijalla 39.

Rehtorin kirje 21.06.2023 – Nauti kesästä tekemällä itselle mieluisia asioita
"Lämpimät kiitokset kaikille keväällä tehdystä työstä ja rentouttavaa kesää", toivottaa rehtori Ilkka Niemelä kesäkirjeessään.

Varainhankinnan tukiryhmä tuo varainhankintaan kansainvälistä ulottuvuutta
Aalto-yliopistoon vuonna 2022 perustettu varainhankinnan tukiryhmä tarjoaa tukea ja neuvoja ja auttaa luomaan verkostoja mahdollisiin uusiin lahjoittajiin.

EDI-kysely, vertaisverkosto ja Pride-tapahtumat
Meistä jokainen voi osallistua monimuotoisuuden ja osallisuuden edistämiseen arjessaan – poimimme joitakin ajankohtaisia vinkkejä.

Aalto-yliopisto hakee tutkimuksesta vastaavaa vararehtoria
Vararehtori nimitetään viisivuotiskaudeksi.

Uudet työntekijät ja perehdytyskummit viettivät kesäjuhlaa kokemusten jakamisen ja pakohuonepelien merkeissä
Perehdytyskummi on Aallossa uuden työntekijän kollega, joka auttaa häntä pääsemään sisälle työyhteisöön. Ensimmäiset kesäjuhlat uusille työntekijöille ja perehdytyskummeille järjestettiin 6. kesäkuuta Trap Factoryssa.
Vuoden 2023 seremoniaviikon juhlahumu huipentui tekniikan alojen promootioon – 53 uudelle tohtorille hattu
Tänä vuonna tapahtumaa isännöi Perustieteiden korkeakoulu

Professori Antti Peltokorpi on nimitetty vaikuttavuuden varadekaaniksi Insinööritieteiden korkeakouluun
Varadekaanin tehtävänä on tehdä näkyväksi ja tehostaa Insinööritieteiden korkeakoulun tutkimuksen ja opetuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

Kysely monimuotoisuudesta ja inklusiivisuudesta henkilöstölle
Kysely on osa tutkimusprojektia ja vastauksia pyydetään viimeistään 30. kesäkuuta.

Kunniatohtori Ari Niemelä: Valmis kokonaisuus ja uusien ratkaisujen toimivuus todellisissa olosuhteissa on tärkein hetki laivanrakentajalle
Meyerin Turun telakan luokitusosaston päällikkö Ari Niemelä kuuluu laivojen rakennesuunnittelun kansainvälisiin huippuosaajiin. Aalto-yliopisto on nimittänyt Ari Niemelän tekniikan kunniatohtoriksi.
Hallitus hyväksyi ensi vuoden budjetin ja pitkän aikavälin taloussuunnitelman, nimitti Kristiina Kruusin jatkokaudelle ja keskusteli strategian toteutuksesta
Hallituksen kokous pidettiin kampuksella 7.–8.6.

Kansallinen tutkijan profiilityökalu on julkaistu
Tutkijat voivat luoda kansallisessa Tiedejatutkimus.fi-portaalissa näkyvän profiilin uudella työkalulla. Profiiliin voi liittää kotiorganisaatiosta ja ORCID-palvelusta siirrettyä tietoa sekä Tiedejatutkimus.fi:hin siirrettyä tietoa. Marraskuussa 2022 beta-versiona julkaistu Tutkijan profiilityökalu lanseerattiin virallisesti 25.5.2023.

Professorinimityksiä 2022–2023 Insinööritieteiden korkeakoulussa
Dekaani Gary Marquis on nimittänyt kuusi uutta professoria 1.6.2022–31.5.2023 välisenä aikana.
