Aalto-yliopiston avoimen tieteen palkinnon 2023 kunniamaininta – Professori Riikka Puurunen edistää esimerkillään kestävää avointa tiedettä
Haastattelimme Aallon ensimmäisen avoimen tieteen palkinnon kunniamaininnan saanutta professori Riikka Puurusta.
Aalto-yliopisto ravistelee rakentamisen käytäntöjä New European Bauhaus -festivaaleilla Brysselissä
Koko eurooppalaista rakennusalaa kestävään muutokseen kirittävä näyttely Time Out! on esillä Brysselissä 9.–13.4.2024 osana NEB-festivaalia.
Meritekniikan onnistunut yliopistoyhteistyö Suomen ja Viron välillä
Aalto-yliopiston ja Tallinnan Teknillisen yliopiston koulutusyhteistyön tuloksena on 25 vuoden aikana valmistunut kymmeniä virolaista meritekniikan diplomi-insinööriä, joista viisi on suorittanut myös tekniikan tohtorin tutkinnon.
Aalto-yliopiston avoimen tieteen palkinnon 2023 kolmas sija – Älykkään robotiikan ryhmän Robotic Manipulation of Deformable Objects -projekti
Haastattelimme Aallon ensimmäisen avoimen tieteen palkinnon kolmannen sijan saavuttaneita Älykkään robotiikan ryhmän jäseniä.
Hakijoiden määrä Aalto-yliopistoon kasvoi kevään toisessa yhteishaussa
Suomen- ja ruotsinkielisiin kandidaattikoulutuksiin oli 13 500 hakijaa
Aalto-yliopisto erottui edukseen kansallisissa ja kansainvälisissä arvioinneissa vuonna 2023
Yliopiston hallitus hyväksyi toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen viime vuodelta.
Otaparkki tarjoaa helpon pysäköintimahdollisuuden kampusvieraille
Pysäköintitalo Otaparkki sekä muut kampuksen maksulliset pysäköintipaikat tarjoavat pysäköintimahdollisuuden kampukselle saapuville vieraille.
Vuoden 2023 saavutukset esillä ENG Awards Galassa
Dekaanin palkintoja myönnettiin ansiokkaasta työstä tutkimuksen, koulutuksen, vaikuttavuuden ja palveluiden aloilla.
50 vuotta täyttävän radio-observatorion uudet teleskoopit valmistuivat
Teleskoopit avaavat uusia mahdollisuuksia monialaiseen avaruustutkimukseen ja -koulutukseen. Opiskelijoille on tarjoutunut ainutlaatuinen mahdollisuus suunnitella ja rakentaa monet teleskooppijärjestelmän keskeiset osat syöttötorvista antennien mekaniikkaan.
"Tietoiset ja harkitut valinnat voivat edistää monimuotoisuutta yhteisössämme"
Apulaisprofessori Jaana Vapaavuori johdatteli keskustelua 27. helmikuuta 2024 "Catalyzing diversity in science" -aamiaistilaisuudessa YK:n naisten ja tyttöjen tiedepäivän yhteydessä. Moninaisuutta voivat edustaa esimerkiksi erilaiset ideat, identiteetit, representaatiot, taustat, kokemukset ja kehot.
Tutkimus: Ihmisen toiminta ajanut maapallon makean veden kierron pois tasapainosta
Ihmisen toiminta on muokannut rajusti makean veden kiertokulkua maailmanlaajuisesti esiteolliseen aikaan verrattuna.
Aalto-yliopiston avoimen tieteen palkinnon 2023 voittaja – Aalto Materials Digitalization Platform (AMAD)
Haastattelimme Aallon ensimmäisen avoimen tieteen palkinnon voittajia AMAD-tiimistä.
Seuraa @aallonteekkarit-tiliä TikTokissa!
Tekniikan alan opiskelijoiden videot kertovat teekkarielämästä ja eri hakukohteista.
Valmetin nimikkosali avattiin Otaniemessä
"Meillä on pitkäaikainen yhteistyö Aalto-yliopiston kanssa ja haluamme vahvistaa sitä entisestään. Tarvitsemme tulevaisuuden tekijöitä erilaisista taustoista ja koulutusohjelmista," toteaa Valmetin toimitusjohtaja Pasi Laine.
Suomen Kulttuurirahastolta suuria apurahoja tieteelle
Apurahan tieteeseen tai taiteeseen sai 30 henkilöä tai ryhmää Aalto-yliopistosta.
Aalto-yliopisto tarjoaa uutta dokumenttielokuvaansa yritysten ja yhteisöjen käyttöön – Ainutlaatuinen teos paljastaa, miten luova prosessi etenee
Yliopiston tuottama dokumentti näyttää 30 tapaa käyttää luovuutta työkaluna, ja haastaa työyhteisöt kehittämään omaa luovuuttaan.
Otaparkin pysäköintimaksu alenee – lisäuudistuksia Otaniemen kampuksen pysäköintiin
Helmikuun puolivälissä otetaan käyttöön uusia uudistuksia kampuspysäköinnissä.
Huoltokatko ACRIS-tutkimustietojärjestelmässä 19.2.2024
Huoltokatko ACRIS-tutkimustietojärjestelmässä 19.2.2024
Kari Tammi on nimitetty Full Professor -tehtävään
Insinööritieteiden korkeakoulun dekaani, professori (Associate Professor) Kari Tammi on nimitetty rehtori Ilkka Niemelän päätöksellä Full Professor -tehtävään 1.1.2024 alkaen.
Aalto sai tohtorikoulutuspilotissa 178 uutta tohtorikoulutuspaikkaa
Valtaosa lisäpaikoista osoitettiin Suomen Akatemian lippulaivojen aloille.