Lue uutisia
1229
hakutulosta
Uutinen, Sähkötekniikan korkeakoulu
Unite!-yliopistoallianssi tarjoaa siemenrahaa opetus-, tutkimus- ja opiskelijayhteistyön edistämiseksi
Opettajien, tutkijoiden ja opiskelijoiden innovatiivisille yhteistyöideoille voi nyt hakea taloudellista tukea. Unite-allianssiin kuuluu Aallon lisäksi kahdeksan muuta korkeatasoista eurooppalaista yliopistoa.

Suomen mestaruuden voittaneessa muodostelmaluistelujoukkue Team Uniquessa luistelee peräti viisi Aallon opiskelijaa
Aallon eri korkeakouluissa opiskelevat luistelijat kuuluvat Aallon Urhea-urheilijoihin.

Torkkumiskapselit kampukselle - ehdota sijaintipaikkaa!
Kampukselle asennetaan kevään-kesän 2023 aikana torkkumiskapseleita.

Esko Evtyukovin ja Salla Nichollsin mukaan on siistiä olla ihka ensimmäisiä teknillisen psykologian opiskelijoita
Esko Evtyukov ja Salla Nicholls ovat ihka ensimmäisiä Aallon teknillisen psykologian eli tepsyn opiskelijoita, joita aloitti yhteensä parikymmentä syksyllä 2022.

Laura Aalto nimitetty Aalto-yliopiston viestintäjohtajaksi
Laura Aalto siirtyy 1.8. alkaen Aalto-yliopistoon Helsingin kaupungilta, jossa hän toimii kulttuurin ja vapaa-ajan vs. toimialajohtajana.

Vuoden 2022 saavutuksia ja tunnustuksia juhlittiin Sähkötekniikan korkeakoulussa
Celebrating Excellence -tapahtumassa palkittiin muuan muassa tutkimussaavutuksia ja parhaita väitöskirjoja.
Korkeakoulujen kv-kevätpäivät 2023
Tervetuloa korkeakoulujen kansainvälisten asioiden kevätpäiville! Kv-kevätpäivät järjestetään Espoossa Aalto-yliopiston kampuksella 3.-5.5.2023.

Matkalla kohti luovaa organisaatiokulttuuria – osallistu webinaariin!
Tule kuulolle Luova työelämä 2030 -hankkeen päätöswebinaariin 15.3. jossa kuullaan miksi luovaan organisaatiokulttuuriin kannattaa panostaa ja saadaan konkreettisia työkaluja sen kehittämiseen.

Bongaa Raide-Jokeri Otaniemen kampuksella!
Pikaratikka Raide-Jokerin koeajot käynnistyvät Otaniemen alueella 1.3.2023.

Suomen Kulttuurirahastolta yli miljoonaa euroa apurahoja
Aalto-yliopistosta suuret yksittäiset apurahat saivat Ari Seppälä lämmön pitkäaikaisvarastoinnin ja Antti Karttunen hukkalämmön sähköksi muuntavien materiaalien tutkimukseen.

Aarne Halme in Memoriam
Automaatiotekniikan professori Aarne Halme teki mittavan työuran automaatio ja systeemitekniikan ja erityisesti robotiikan parissa professorina sekä GIM Robotics perustajana ja mentorina.

Vahvista tiimisi vuorovaikutusta ja muutosjoustavuutta
Stressi heikentää hyvinvointiamme, luovuuttamme ja muutoskykyämme. Radikaali luovuus järjesti kaksi työpajaa kehollisten harjoitusten menetelmistä, jotka rakentavat yhteisöllistä joustavuutta ja uudistumista. Voit kokeilla harjoituksia tiimisi kanssa.

LEDit muuttavat valon mittaamista laboratorioissa
LED-valaistuksen mittausten luotettavuus paranee, kun teollisuudessa 90 vuotta kalibrointikäytössä ollut hehkulampun referenssispektri korvataan uudella valkoisen ledin spektrillä.

Suomi luo EU-jäsenmaille yhteisen kyberturvallisuuden kansalaistaitojen oppimismallin
Cyber Citizen -hanke luo kyberturvallisuuden kansalaistaitojen oppimismallin ja siihen perustuvan oppimisportaalin.

63 energiasyöppöä - yhteisön vinkit auttoivat säästämään energiaa kampuksella
Otaniemen kampusta koskevat energiansäästötoimenpiteet alkoivat 10.10.2022. Osallistuimme samalla Astetta alemmas -kampanjaan.

Solve the SDGs -hackathon järjestetään jälleen — nyt kahdella mantereella
Osallistu AVP:n ja Junctionin järjestämään kestävän kehityksen hackathoniin, joka järjestetään Suomessa, Ugandassa ja Tansaniassa 31.3.–2.4.

Miljoonien eurojen rahoituspotti Aalto-yliopiston kestävän kehityksen innovaatioihin
Business Finland on myöntänyt seitsemälle uudelle Aallon innovaatioprojektille Research to business -rahoituksen. Rahoituksella tuetaan yliopistojen tutkimusryhmien työtä keksintönsä kaupallistamiseksi.

Aalto-yliopiston opiskelijat yhdistivät avoimen mikroprosessorin ja tekoälykiihdyttimen
Aallon opiskelijat ovat aiemmin toteuttaneet yksinkertaisen prosessorin, jonka rakennetta on edelleen kehitetty ja prosessoriin on yhdistetty tekoälykiihdytin.

Alumniverkoston johtoryhmässä uusia tuulia
Johtoryhmän puheenjohtajana aloitti Mia Sirkiä ja jäseninä Ossi Leikola ja Riitta Silvennoinen.

Opiskelija Flavie Ailhaud pitää Aallon joustavasta kurssivalikoimasta ja suomalaisesta luonnosta
Communications and Data Science -ohjelmassa opiskeleva Flavie vietti ensimmäisen opiskeluvuotensa Grenoblessa ja toisen vuotensa hän opiskelee Aalto-yliopistossa.
