Uutiset
Kuinka elefantit oppivat tanssimaan
Lähes 200 Aalto EMBA -alumnia kokoontui Souliin 16. lokakuuta oppimaan ketteryyden juurruttamisesta organisaatioihin, kuulemaan tuoreimmat uutiset Aalto-yliopistosta ja aSSISTista sekä nauttimaan toistensa seurasta.
Vuoden alumni Kirsi Karlamaa: ”Jos haluat muuttaa yhteiskuntaa, opiskele sähkötekniikkaa”
Sähkötekniikan korkeakoulun vuoden 2019 alumni on Traficomin pääjohtaja Kirsi Karlamaa.
Muotoilun edistäjä
Jokaisen ihmisen kanssa voi tehdä yhteistyötä, Kari Korkman uskoo. Helsinki Design Week -tapahtuman perustaja innostuu porukalla ideoimisesta.
Tiina Tuurnala Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun Vuoden alumni 2019
”Nykyinen tehtäväni on mahtava näköalapaikka, jossa voin yhdessä muiden toimijoiden kanssa tehdä työtä kohti nollapäästöistä merenkulkua.”
Työ muuttuu aiempaa nopeammin
Aallon Future of Work -verkoston seminaarissa päästiin kuulemaan tutkimustuloksista ja jakamaan omia kokemuksia.
Alumni Noora Kinnunen: Markkinoinnin opiskelu antaa laajat mahdollisuudet tulevaisuuden työnkuvaa ajatellen
Kauppakorkeakoulun alumni Noora Kinnunen työllistyi jo opiskelujen aikana omalle alalle Aallon työpaikkaportaalin kautta. Hän kannustaa opiskelijoita hyödyntämään Aallon palveluja ja osallistumaan esimerkiksi lokakuun lopulla järjestettäviin Aalto Talent Expo -rekrytointimessuille.
Yliopisto selvittää valmistuneiden urapolkua
Tulokset auttavat kehittämään opetusta ja vaikuttavat myös rahoitukseen. Nyt pyydämme mukaan vuoden 2014 maistereita ja vuoden 2016 tohtoreita.
Taloudenpuolustuskurssilla puitiin työtä ja työllisyyden parantamista
Aalto EE:n toimitusjohtajan Pekka Mattilan mukaan johtajuuden tarve kasvaa.
Alumnisuurlähettiläs Sami Pauni: Executive MBA -tutkinto avasi minulle uusia tehtäviä työelämässä
”Itse olen aina tarttunut tilaisuuksiin niiden tullessa eteen – enkä ole aina tiennyt, mihin kulloinenkin tie johtaa, mutta olen tiennyt meneväni eteenpäin”, kertoo Kauppakorkeakoulun alumnisuurlähettiläs Sami Pauni.
Women of Aalto -verkosto pyrkii edistämään tasa-arvoa yhteiskunnassa
Lokakuussa järjestettävän Pink Ribbon Gala -tapahtuman tuotoilla tuetaan suomalaista syöpätutkimusta.
EIT Festival -tapahtuma - 2.10.2019 @Aalto
Tervetuloa tutustumaan EIT-innovaatioyhteisöihin Suomessa!
Uudet maisteriopiskelijat toivotettiin tervetulleiksi Aalto-yliopiston kauppakorkeakouluun
Kauppakorkeakoulun alumnit olivat mukana toivottamassa uudet maisteriopiskelijat tervetulleiksi ensimmäisenä orientaatiopäivänä.
Riemuteekkarit innostuivat satelliiteista ja sähköpajasta
50 vuotta sitten TKK:lla opintonsa aloittaneet kokoontuivat juhlimaan yhdessä.
Ylen tavoitteena on rekrytoida luovien alojen ja tekniikan parhaat osaajat - Yle ja Aalto laajentavat yhteistyötään
Yle ja Aalto ovat sopineet Ylen tarjoamien työ- ja harjoittelupaikkojen sekä kiinnostavien urapolkujen viestinnästä Aallon opiskelijoille. Työantajapalveluiden avainasiakkuus kestää aluksi vuoden.
Alumni Li Xu: Vaihto-opiskelujakso vaikutti myöhemmin vahvasti rekrytoimiseeni nykyiseen työtehtävääni
Li Xu hakeutui opiskelemaan Aalto-yliopistoon vuonna 2011 osittain sen hetkisen työtehtävän vaatimuksesta. Opinnot Kauppakorkeakoulun tieto- ja palvelujohtamisen maisteriohjelmassa tukivat häntä työssä, mutta auttoivat häntä myös etenemään urallaan unelmien työtehtävään Valiolla Kiinassa.
Vuoden alumni Kari Knuutila: Aalto-yliopistossa katsotaan pitkälle tulevaisuuteen
Teollisuudessa kestävästä kehityksestä voi tulla liiketoimintaa
Alumnisuurlähettiläs Markus Helaniemi: On tärkeää lukea paljon ja seurata maailmaa myös oman erityisalueen ulkopuolelta
”Kauppatieteellisen koulutuksen ansiosta ymmärrän asiakkaan tilanteita ja haasteita juuri yrityksen näkökulmasta ja tiedän, miten asiakasta voi parhaiten auttaa”, sanoo alumnisuurlähettiläämme Markus Helaniemi. ”Kauppatieteellisen erityisosaamisen lisäksi yleistietoa ja laajaa ymmärrystä maailmasta ja yhteiskunnasta tulisi myös korostaa.”
Media Lab alumni: Juan Carlos Vasquez
Juan Carlos Vasquez on kolumbialainen säveltäjä, äänitaiteilija ja tutkija, joka palkittiin Primus Maisterina Aalto ARTS promootiojuhlassa tänä kesänä. Hän on ollut aktiivinen jäsen Media Labissa sekä opiskelijana, tutkijana että luennoitsijana ja on saavuttanut vuosien varrella Aallossa enemmän, kuin moni uskaltaisi toivoa.
Vastavalmistuneet kutsuttiin juhlimaan saavutustaan ja tutustumaan Kauppakorkeakoulun alumniyhteisöön
Kolmatta kertaa järjestetty Masters’ Gala kutsui Kauppakorkeakoulun tuoreet maisterit juhlistamaan valmistumistaan.
Aallon alumnit kehittivät ratkaisun kuluttajan hiilijalanjäljen pienentämiseen
Päivittäistavaroiden pakkausten värikoodaus helpottaisi kierrättämistä. Puhtaampi ja tasalaatuinen kierrätysjae parantaisi myös jätteen uudelleenkäyttömahdollisuuksia.