ɫɫ

Ajankohtaista yhteistyöstä

1522 hakutulosta Uutinen, Urat, ۳ٱ𾱲ٲö, Lahjoitukset, yritysyhteistyö

Alumnit Juha Liila ja Bryan Mertanen: Yrittäjänä on mahdollisuus toteuttaa vapaasti itseään ja omia ajatuksia ja ideoita

”Yrittäjänä saa toteuttaa itseään vapaasti.”
Opinnot
Julkaistu:
School of Business alumni Bryan Mertanen and Juha Liila

Digitaalisten ihmistieteiden tietoinfrastruktuurit mukaan Suomen Akatemian uudelle tiekartalle

Aallon osuus infrastruktuurissa liittyy kieliteknologiaan ja linkitetyn datan tietoinfrastruktuuriin digitaalisissa ihmistieteissä.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
hyvoneneero_700_400_fi.jpg

Suomen Akatemia päätti tutkimusinfrastruktuurien tiekartasta

Aalto-yliopisto on mukana kymmenessä kansalliselle tiekartalle vuosille 2021–2024 valitussa tutkimusinfrastruktuurissa, jotka tukevat yliopiston seitsemää tutkimusaluetta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
A detail of an exhibition on quantum technology at Aalto University, photo by Mikko Raskinen

Francis Ford Coppola: "Olen elokuvan opiskelija"

Aalto-yliopiston opiskelijat keskustelivat elokuvasta legendaarisen ohjaajan, tuottaja Francis Ford Coppolan kanssa, joka oli vierailulla Suomessa.
Tutkimus ja taide, Yliopisto
Julkaistu:
Harmaatukkainen ja -partainen mies tumma puku päällä seisoo punaisella matolla ja katsoo tiiviisti kameraan, taustalla elokuvafestivaalin mainosseinä

Uusi teknologia tekee etäläsnäolosta lähes aidon tuntuista

Aalto-yliopisto, Taideyliopisto ja Tampereen yliopisto kehittävät miljoonarahoituksella virtuaalista läsnäoloa, joka näyttää ja tuntuu siltä kuin kaikki osallistujat olisivat samassa tilassa. Näkö- ja kuuloaistin lisäksi todentuntua voidaan luoda kosketuksella ja tuoksuilla.
Mediatiedotteet
Julkaistu:
MAGICS-infrastruktuuri mahdollistaa virtuaalitodellisuuden hyödyntämisen muun muassa taiteellisissa esityksissä. Kuva: Aalto Studios.

Työelämän ja koulutuksen yhteys vahvistui kolmivuotisessa hankkeessa

Opetus- ja kulttuuriministeriön vuosien 2018-2020 kärkihanke Työelämäpedagogiikka korkeakoulutuksessa (Työpeda) on päättynyt.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Students working together on laptops.

Miten datan käyttö muuttaa yhteiskuntaa?

KAUTE talksin ja Aalto-yliopiston webinaarissa keskusteltiin, millaisia vaikutuksia teknologisella kehityksellä on yhteiskuntaan ja ketkä voivat vaikuttaa siihen. Keskustelussa nousi esiin tarve ymmärtää syvällisemmin datan ja muiden teknologioiden käytön eettisyyteen ja vastuullisuuteen liittyviä kysymyksiä.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
KAUTE talks x Aalto University, photo: Mikko Raskinen

Monika Österberg on nimitetty BIO2:n laitosjohtajaksi

Professori Monika Österberg on nimitetty laitosjohtajaksi Biotuotteiden ja biotekniikan laitokselle (BIO2) 1.1.2021 alkaen. Hänen kautensa kestää kolme vuotta. Österberg on toiminut laitoksen varajohtajana vuoden 2020 alusta lähtien.
Nimitykset
Julkaistu:
Monica Österberg

Juha Siivola on auttanut joulupukkia jo yli 30 vuotta - Erityisesti Japani on joulupukille tärkeä kohde

Siivola on vieraillut joulupukkina jouluparaateissa, ostoskeskuksissa, kouluissa, päiväkodeissa, vanhainkodeissa ja sairaaloiden lastenosastoilla.
Poikkeustilanteet
Julkaistu:
Photo: Matti Ahlgren.

Alumni Mari Sederholm: Elämä ja työ ovat tiimityötä ja jatkuvaa oppimista

Kauppakorkeakoulun Mikkelin kampuksen alumni Mari Sederholm on tehnyt pitkän uran lääketeollisuuden parissa. Kauppatieteiden opinnot rohkaisivat häntä lähtemään haluamalleen uralle: ”Opinnot tarjoavat laaja-alaista osaamista, josta on hyötyä elämässä riippumatta urasta tai alasta”
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot
Julkaistu:
BScBA Alumna Mari Sederholm

Metallien jalostusprosesseja kehittänyt tutkimushanke ennakoi miljoonasäästöjä

Metallien valmistuksessa syntyvien kuonien hyödyntäminen sekä savukaasujen puhdistuksesta syntyvien lietteiden kierrätys voi kansallisesti tuoda jopa miljoonien eurojen säästön vuositasolla.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Uusi ja vanha patteri

Kauppakorkeakoulun Alumni Advisory Board -jäsenen alumnitarina: Alexei Koveshnikov

Koulumme alumni sekä johtamisen ja organisaatioiden Associate Professor Alexei Koveshnikov aloitti tänä syksynä myös koulumme Alumni Advisory Boardin jäsenenä. Hän kannustaa opiskelijoita kiinnittämään huomiota metataitoihin ja -kompetensseihin, jotka ovat nykypäivän työelämässä olennaisia taitoja.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot
Julkaistu:
Alexei Koveshnikov, Associate Professor at the School of Business

Suomen Akatemialta rahoitusta tutkimusinfrastruktuureille

Rahoitus kohdistuu laajasti Aalto-yliopiston eri infrastruktuureille, ja joukossa on myös sellaisia, jotka eivät ole aiemmin saaneet kansallista infrastruktuurirahoitusta.
Yliopisto
Julkaistu:
Sumennetussa, abrastaktissa kuvassa kuparinpunaisena hehkuvia johtoja jossain avotilassa

Metsähovin radiotutkimusasema sai Avoimuuden edistäjä -palkinnon avoimesta aurinkodatasta

Yli 40 vuoden ajalta kerätty radiodata Auringon aktiivisuudesta on kansainvälisesti yksi laajimmista. Avointa dataa hyödyntävät niin tutkijat, opiskelijat kuin taiteilijat.
Palkinnot ja tunnustukset
Julkaistu:
metsähovin radioteleskooppi ilman kupua kuva: annamari tolonen

Virtuaalinen vaihto-opiskelu tarjoaa kansainvälistä kokemusta eurooppalaisille opiskelijoille

Mitä jos voisit lähteä opiskeluvaihtoon virtuaalisesti? Tämä voi olla mahdollista, jos kahden Aalto-yliopiston opiskelijan ideat ja suunnitelmat toteutuvat.
Opinnot
Julkaistu:
a person holding a pad

Kun elämämme muuttuu digitaalisemmaksi, muuttuu väkivaltakin

Mitä on verkkoväkivalta? Digitaalisen palvelumuotoilun kurssilaiset haastattelivat verkossa häirintää kohtaavia ryhmiä, ja tekivät näkyväksi piilossa olevia käyttäjätarpeita Naisten Linjan tukipalveluille.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Digitaalisen palvelumuotoilukurssin palveluvisualisointi: Pauliina Korento, Jyrki Hietala, Emese Veszely

Keksinnöstä kvanttiteknologian kaupallistamiseen – verkkokoulutus kannusti yrittäjyyteen

Kaupallistamishankkeet lähtevät liikkeelle tutkijan omalta osaamisalueelta ja kiinnostus yrittäjyyteen on selvästi suurempaa, jos polku ideasta tuotteeksi näyttäytyy selvänä.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Photo: Mikko Raskinen.

Alumni Niko Marjomaa: International Business -kandidaattiohjelma antaa opiskelijalle valmiudet pärjätä oikeassa työelämässä

Kauppakorkeakoulun Mikkelin kampuksen alumni Niko Marjomaa löysi keinon yhdistää kauppatieteet ja tietoturva-alan: ”Kokemusteni avulla näin mahdollisuuden ajatella tietoturvaa hieman eri näkökulmasta kuin mihin alalla yleensä on totuttu.”
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot
Julkaistu:
BScBA alumnus Niko Marjomaa

Neste ja Aalto-yliopisto kehittävät yhdessä puhtaampaa liikennettä

Tutkimusyhteistyössä syntyy muun muassa uudenlaisia liikennepolttoaineita biopohjaisten materiaalien avulla.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Kaksi hymyilevää miestä kuvassa.

Kaie Kubjas: On tärkeää rohkaista tyttöjä ja nuoria naisia opiskelemaan matematiikkaa

Matemaatikko Kaie Kubjas on tehnyt tutkimusta ympäri maailmaa ja havainnut paikoin vain vähäisesti naisprofessoreita, -luennoitsijoita tai -opiskelijoita. Nyt korona-aikana hän haluaa vedota naisten, perheellisten ja nuorten tutkijoiden puolesta.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Photo: KukkaMaria Rosenlund.